Rouva Niskanen

 Meillä ovat iltarutiinit vaihdelleet jonkin verran läpi vuosien, mutta "runko" on yleensä sama: 1. Iltapala 2. iltasatu 3. vessassa käynti, hampaiden pesu ja yöpuku päälle 4. nukkumaan. Käytännössä nyt 8- ja 5-vuotiaiden kanssa toiminnanohjaus tulee edelleen voimakkaasti aikuiselta. Meillä oli vähän aikaa käytössä lappu, jossa luki, mitä iltaisin tapahtuu sillä tuloksella, että 8-vuotias ärsyyntyi lapusta.  Joka tapauksessa, iltapala on ainakin arkisin klo 19.15. Molemmat lapset syövät yleensä silloin oikein hyvin. Tällä hetkellä suosikkeja ovat maksamakkaraleipä ja mehukeitto, välillä on porkkanaa, omenaa, raejuustoa, muroja ja niin edelleen. Toinen lapsista syö Pegorion-jauhetta vatsan toiminnan parantamiseksi. Se nautitaan tässä kohtaa mehun kanssa. Iltapalan jälkeen syödään xylitol- ja d-vitamiinipastillit.  Molemmille lapsille luetaan edelleen iltasatu, vaikka 8-vuotias lukee jo itsekseen oikein paljon. Isompi tykkää kuunnella "koululaiskirjoja", hänelle on ...

Nyt se tapahtui... alaselkäni kramppasi oikein kunnolla eilen. Se oli kyllä varoitellut pitkin viikkoa, mutta eilen illalla sitten kunnolla. Loppuilta sujuikin sitten olohuoneen lattialla maaten.  Jos jotakin positiivista, alaselkäni ei ole juuri temppuillut sen jälkeen, kun lopetin yliopistolla yli kymmenen vuotta sitten. Blogiani pidempään lukeneet tietävät niskastani ja yläselästäni, mutta alaselkä on todellakin antanut olla rauhassa. Juu-u, opiskelu ei sovi kropalleni, vaikka aivot siitä suorastaan tykkävät, ainakin välillä. Vuorokausi on kulunut tulehduskipulääkettä syöden - selkä ei tunnu edelleenkään siltä, että sitä voisi juurikaan liikutella, saati sitten jumpata...hierominenkin saa odottaa. Olen vuosien mittaan tottunut kehoni toimimattomuuteen. Nyt täytyy vain jaksaa odotella kärsivällisesti ja hoitaa hommat kuten pystyy.  Sain eilen pienimuotoisen raivarin - syynä ympäri kämppää tasaisesti lojuvat lasten tavarat. En voi kehua opettaneeni lapsiani laittamaan kaikki...

Ajanviete perheen kanssa menee aika usein ainakin rva:n perheessä siihen, että vain hoidellaan pakolliset jutut (esim. kaikki ovat syöneet tarpeeksi ja kaikki on valmista seuraavaa arkipäivää varten). Nyt pimeällä ei tule niin paljon ulkoiltuakaan, koska ei ole lasten ollessa isompia enää ihan pakko. Noin viikko sitten päätin, että nyt täytyy alkaa olla sosiaalisempi myös arki-iltaisin. Täytyy sanoa, että pakotin yhden perheestä pelaamaan kanssani Menolippu-peliä. Se hankittiin viime joululomalla, koska peliä oli kehunut niin moni. Hän, joka joutui pelaamaan kanssani , vastusteli ensin ja sanoi, että menisi mielummin ottamaan torkut. No ei kun kahvinkeitin päälle (oikeasti ei siis ollut ilta, vaan iltapäivä - oli vain pimeää :D ) ja hieman kofeiinia kehiin. Minä voitin ensimmäisen erän, hän toisen. Seuraavalla pelikerralla, siis eilen, pelaajia olikin neljä - kaksi aikuista ja kaksi viisivuotiasta. Menolippu on oikeastaan suositeltu hieman vanhemmille, eivätkä pelaajat päässeet täysin...

Ensimmäisen periodin opiskelut alkavat olla kasassa, ja rva:n niska on sitä mieltä, ettei enää lisää lukemista ja kirjoittamista...joka tapauksessa, tänään on vielä viimeisteltävä kaksi esseetä ja lähetettävä ne sekä pari muuta kirjallista työtä eteenpäin. Lapset palasivat eilen illalla syyslomamatkalta. Siihen oli sisältynyt useampi kylpylähotelli Tampereella, Vaasassa ja Porissa. Viiden päivän matkan puolivälistä eteenpäin tuli "äiti, on ikävä", puheluita, ja kyllä minullakin itse asiassa alkoi olla jo silloin ikävä, vaikka koko viisipäiväinen lapsibreikki menikin pelkästään opiskeluun. Sain sentään vähän siivottua kämppää - yhden pussillisen rikkinäisiä leluja lastenhuoneesta ja kaksi pussia "vaatejätettä" - jälkimmäinenkin meni valitettavasti roskikseen, koska vaatejätettä ei nyt oteta juuri missään vastaan.  Siitäpä pääsinkin korona-aiheeseen . Alkusyksystä, molemmat rokotukset matkassa, tuntui helpottavalta. Nyt täytyy sanoa, etteivät ajatukset ole aivan yhtä...

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työskennellä loppuelämäni ajan - tai siis ainakin työiän. Olen koulutuksessani oikeastaan jo loppusuoralla - minun pitäisi kaiken järjen mukaan valmistua ensi keväänä.  Suurimmat haasteet koulutuksess ovat liittyneet ajankäyttöön ja toimeentuloon. Vaikka elinikäistä oppimista soitettaisiin joka tuutista, Suomen koulutusjärjestelmä rakentuu tasan tarkkaan sen varaan, että opiskelut hoidetaan nuorena ja ennen lasten hankintaa. Myöhemmin saa vähintäänkin sumplia, miten lapset hoituvat ja lisäksi, mistä hitsistä saa rahaa elämiseen. Mikäli puhutaan korkeakoulututkinnosta kuten rva:n kohdalla, etusijalle tukien saajina menevät käytännössä kaikki alemmat koulutusmuodot. En esimerkiksi tullut ajatelleeksikaan "nuorena", että opintotukikuukausia kannattaa säästää myöhemmäksi - niistä nimittäin riippuu, saako myöhemmin opintolainaa. On toki muitakin...

Uudet gerbiilimme , Puolukka ja Pikachu saapuivat kotiin muutama päivä sitten. Täytyy sanoa, että myös rva:ta jännitti! Haimme lemmikit Naakan kanssa, onneksi kävelymatka oli lyhyt, alle 10 minuuttia. Voi varmaan arvata, että Naakka oli innoissaan, niin myös rva. Olimme valmistautuneet gerbiilien tuloon jo pidempään, ja heitä odotti sisustettu terraario. Toki "kalustetta" on vielä vähänlaisesti, mutta molemmille tyttösille on oma pesäkoppi, ja pohjamateriaalia on paksu kerros, sillä gerbiilit tykkäävät kaivella käytäviä.  Sekä Naakka että Touhi ovat haltioissaan uusista lemmikeistä, ja koska terraario on heidän huoneessaan, kumpikaan ei meinaa malttaa mennä illalla nukkumaan, kun gerbiilit innostuvat riehumaan, kun heillä on katsojia :D Täytyy myöntää, että olen ollut hieman huolissani omasta jaksamisestani ja lisätyön ottamisesta gerbiilien muodossa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös minä nautin uudesta tilanteesta ja gerbiileistä, joiden hoito näyttäisi olevan reilusti...

Nuorimmaiseni on nyt viisivuotias eli "viskari". Hänellä on päiväkodissa viskaritehtäviä, joiden suorittamisesta hän nauttii. Tehtävät voivat olla esimerkiksi ruokahetkissä auttamista tai sitten niin sanottuja akateemisia taitoja, eli erilaisia tehtäviä.  Nykyajan varhaiskasvatus eroaa valtavasti siitä, mitä rva itse koki 1980-luvun lopulla. Viisivuotiaat eivät silloin vielä olleet minkään kouluun tähtäävän varhaiskasvatuksen piirissä. Se oli leikki-ikää. Toki se on vieläkin, mutta ajat ovat silti muuttuneet. Ensi vuonna pojallani on edessä eskari, jossa erilaisia asioita mitataan jo paljon. Uskon, että poikani eskari "kulkee" yhtä ongelmattomasti kuin siskollanikin. Sitä seuraavana vuonna nuorempikin lapseni menee jo kouluun. Paine kouluttaa yhä nuorempia lapsia tulee varmasti ulkomailta - Suomessa mennään verrattaen myöhemmin kouluun kuin juuri missään muualla. Onneksi itse oppivelvollisuutta ei ole aikaistettu - leikin merkitys ymmärretään onneksi vielä. Ulkoma...