sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Opiskelua, korona-huolta ja gerbiilejä :)

Ensimmäisen periodin opiskelut alkavat olla kasassa, ja rva:n niska on sitä mieltä, ettei enää lisää lukemista ja kirjoittamista...joka tapauksessa, tänään on vielä viimeisteltävä kaksi esseetä ja lähetettävä ne sekä pari muuta kirjallista työtä eteenpäin.

Lapset palasivat eilen illalla syyslomamatkalta. Siihen oli sisältynyt useampi kylpylähotelli Tampereella, Vaasassa ja Porissa. Viiden päivän matkan puolivälistä eteenpäin tuli "äiti, on ikävä", puheluita, ja kyllä minullakin itse asiassa alkoi olla jo silloin ikävä, vaikka koko viisipäiväinen lapsibreikki menikin pelkästään opiskeluun.

Sain sentään vähän siivottua kämppää - yhden pussillisen rikkinäisiä leluja lastenhuoneesta ja kaksi pussia "vaatejätettä" - jälkimmäinenkin meni valitettavasti roskikseen, koska vaatejätettä ei nyt oteta juuri missään vastaan. 

Siitäpä pääsinkin korona-aiheeseen. Alkusyksystä, molemmat rokotukset matkassa, tuntui helpottavalta. Nyt täytyy sanoa, etteivät ajatukset ole aivan yhtä keveät. Pariin tuttavaperheeseeni iski korona, ja se tarttui niihin, joita ei ollut rokotettu sekä niihin, joilla oli vain yksi rokote.

Käytännössä, minulla on nyt ja vielä pitkään kaksi lasta, jotka ovat reilusti alle rokote-iän. Tiedän, että asiaa suunnitellaan jo ja se saattaa tulla eteen piankin. On kuitenkin suuri riski, että korona iskee ennen pitkää meillekin, koska se leviää nyt rokottamattomien joukossa.

Maskisuositusta on kevennetty paljon, ja esimerkiksi harjoittelupaikkani suositus on olla ilman maskia. Minun taas tekisi mieli käyttää vielä maskia, mutta pelkään, että sosiaalinen paine ajaa muuhun ratkaisuun. 

Gerbiilien hoito on ollut edelleen älyttömän mukavaa. Puolukka ja Pikachu ovat todella vilkkaita tyyppejä, ja kaivelevat terraarioonsa jatkuvasti uusia käytäviä. Kun terraarioon antaa vaikkapa wc-paperirullan hylsyn, se on oikein "käytetty" jo seuraavana päivänä.

Avainsana gerbiilien hoidosssa näyttää olevan aktivointi. Ulkoa voi tuoda risuja, maistiaisiksi voi antaa ruokaa melko monipuolisesti, vaikka perusruoka on gerbiileille suunnattuja pellettejä. Myös kuiva heinä kelpaa ruuaksi ja rakennusmateriaaliksi.

Pienen takaiskun (ei se nyt niin vakavaa ollut) koin toissapäivänä, kun päätin juoksuttaa gerbiilejä keittiön lattialla. Tukin asiallisesti kaikki aukot, mihin gerbiili voisi keksiä kaivautua. Juoksutus meni hyvin, ja Pikachu käveli "ansaan" viidessä minuutissa. Puolukkahan sitten antoi odottaa 45 minuuttia...onneksi en ollut menossa mihinkään :D 

Miksi en napannut Puolukkaa kiinni? No, gerbiili on niin pieni ja nopea, että houkuttelu johonkin astiaan on ainoa tapa saada kiinni, mikäli eläin ei ole kesympi kuin meidän gerbiilit tällä hetkellä. Käsittelyssä pitää olla todella varovainen :) 

PS. Käytin todellakin koko syysloman opiskeluun, ja olo on sen mukainen. Loppusyksystä olisi todella mukavaa, mikäli pääsisin tekemään vähän jotain muutakin.

PPS. Koronan suhteen toivon, että hyvä tuurimme jatkuisi. Oloni ei ole täysin luottavainen, mutta ehkä tämä tästä. 

PPPS. Nakertelu on gerbiilien lempihommaa, joten risujen tuominen heille saattaa käydä työstä tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Monia etuja, kun osaa vain hakea

Moni asia menee huonompaan suuntaan ...ei onneksi kaikki mahdollinen. Aloitan piakkoin terapiassa käymisen. Vanha tuttuni ahdistuneisuushäir...