Ajopelko - ikävä seuralainen
Rva viettää kummallista, rauhallista keskipäivän hetkeä. Syy: puoliso lähti Naakan kanssa junareissulle Tampereelle! Naakka on jo pitkään pyytänyt päästä ihan oikeaan pitkän matkan junaan, joten puoliso lähti hänen kanssaan sinne. Lupasivat tulla takaisinkin, iltapäivällä.
Eilen rva teki viikoittaisen kaupunkireissunsa. Akvaariolle kuului ihan hyvää, tosin kotilot ovat ilmeisesti jälleen alkaneet lisääntyä. Se kertoo touhunuoliaisista - ikävä kyllä, en ole saanut lajia pysymään hengissä yhtä hyvin kuin aiempina vuosina.
Platyt ovat, luojan kiitos, sentään säilyttäneet lukumääränsä. Yksi platyista näyttää jopa olevan pieniin päin, mutta tuskin näemme poikasia, kun innostuin ennen platyja intiaaninsulka-parven hankintaan. Ne ovat eräänlaisia pieniä piraijoja, joiden suurinta herkkua ovat kaikenlaiset eteen sattuneet pienet lihanpalat...
Selkä on ottanut tällä viikolla takapakkia - toisaalta harjoitusmahdollisuuksia on ollut harvassa. Hieronta tiistaina auttoi tilannetta jonkin verran, mutta kyllä se on särkenyt, lapaluiden ympärysalueet aivan erityisesti. Krooniset kivut ovat vain niin syvältä!
Toisaalta, rva saattaa poikansa päiväunien aikana edetä vaikka miten uskaliaisiin tekoihin - kuten joogavideoon, jota käytti harjoituksissaan joskus kauan sitten.
Kun Naakka oli pieni, olivat päiväuniajat vapaa-aikaa. Nykyisin se ei enää päde ollenkaan, kun Naakka nukkuu päiväunia kotona enää harvoin. Kaikenlaista sitä tuleekin vastaan, mistä ei varoiteta etukäteen ;)
Se täytyy kertoa, että toissapäivänä rva kykeni uskaliaaseen tekoon - kävin lähikaupassa yksin autolla! Matka meni oikein hyvin, mutta toin kyllä kaupasta ihan eri juttuja kuin oli tarkoitus.
Ajopelko on kyllä aika suuri voima. En oikein tiedä, mistä se lähti aikanaan liikkeelle, mutta aina näihin päiviin asti autolla ajaminen on jo ajatuksena tuntunut ihan kamalalta. Nyt vyyhti on onneksi lähtenyt purkautumaan.
En ihan yhdy yleiseen sanontaan "ajopelko lähtee ajamalla". Eihän esim. synnytyspelkokaan ihan yksin synnyttämällä lähde, tai esimerkiksi vanhenemisen pelko vanhenemalla :D Olen itse tarvinnut paljon keskusteluja ja psyykkausta. Keskusteluja olen käynyt lähinnä puolisoni kanssa.
Minun on myös ollut tarve sanoa, että haluan itse asettaa rajani. En tällä hetkellä ole vielä valmis kovin vaativaan ajoon, eikä minulta saa sitä vaatia. Fobiat ovat aika vaativia taltuttaa, ja olen asian kanssa vasta alussa. Olen kuitenkin ylpeä, että olen päässyt eteenpäin näinkin paljon.
Eilen rva teki viikoittaisen kaupunkireissunsa. Akvaariolle kuului ihan hyvää, tosin kotilot ovat ilmeisesti jälleen alkaneet lisääntyä. Se kertoo touhunuoliaisista - ikävä kyllä, en ole saanut lajia pysymään hengissä yhtä hyvin kuin aiempina vuosina.
Platyt ovat, luojan kiitos, sentään säilyttäneet lukumääränsä. Yksi platyista näyttää jopa olevan pieniin päin, mutta tuskin näemme poikasia, kun innostuin ennen platyja intiaaninsulka-parven hankintaan. Ne ovat eräänlaisia pieniä piraijoja, joiden suurinta herkkua ovat kaikenlaiset eteen sattuneet pienet lihanpalat...
Selkä on ottanut tällä viikolla takapakkia - toisaalta harjoitusmahdollisuuksia on ollut harvassa. Hieronta tiistaina auttoi tilannetta jonkin verran, mutta kyllä se on särkenyt, lapaluiden ympärysalueet aivan erityisesti. Krooniset kivut ovat vain niin syvältä!
Toisaalta, rva saattaa poikansa päiväunien aikana edetä vaikka miten uskaliaisiin tekoihin - kuten joogavideoon, jota käytti harjoituksissaan joskus kauan sitten.
Kun Naakka oli pieni, olivat päiväuniajat vapaa-aikaa. Nykyisin se ei enää päde ollenkaan, kun Naakka nukkuu päiväunia kotona enää harvoin. Kaikenlaista sitä tuleekin vastaan, mistä ei varoiteta etukäteen ;)
Se täytyy kertoa, että toissapäivänä rva kykeni uskaliaaseen tekoon - kävin lähikaupassa yksin autolla! Matka meni oikein hyvin, mutta toin kyllä kaupasta ihan eri juttuja kuin oli tarkoitus.
Ajopelko on kyllä aika suuri voima. En oikein tiedä, mistä se lähti aikanaan liikkeelle, mutta aina näihin päiviin asti autolla ajaminen on jo ajatuksena tuntunut ihan kamalalta. Nyt vyyhti on onneksi lähtenyt purkautumaan.
En ihan yhdy yleiseen sanontaan "ajopelko lähtee ajamalla". Eihän esim. synnytyspelkokaan ihan yksin synnyttämällä lähde, tai esimerkiksi vanhenemisen pelko vanhenemalla :D Olen itse tarvinnut paljon keskusteluja ja psyykkausta. Keskusteluja olen käynyt lähinnä puolisoni kanssa.
Minun on myös ollut tarve sanoa, että haluan itse asettaa rajani. En tällä hetkellä ole vielä valmis kovin vaativaan ajoon, eikä minulta saa sitä vaatia. Fobiat ovat aika vaativia taltuttaa, ja olen asian kanssa vasta alussa. Olen kuitenkin ylpeä, että olen päässyt eteenpäin näinkin paljon.
Kommentit
Lähetä kommentti