Ne 11-vuotiaan haaveet...
Olen tässä viime päivinä pohtinut, että elämä on valtavan yllätyksellistä. Aika harvalla kaikki etenee suunnitelmien mukaan (jos sellaisia edes on), enkä todellakaan ole hyvä esimerkki siitä.
En ole tehnyt tiukkoja elämänsuunnitelmia, mutta jonkinlaista haaveilua olen harjoittanut. 11-vuotiaana minusta piti tulla puutarhuri, kotini piti hukkua lemmikkieläimiin ja minulla olisi myös noin viisi lasta!
Jollakin tavalla nuo ovat toteutuneet - tykkään puuhastella viherkasvien kanssa, minulla on ollut erilaisia lemmikkieläimiä ja lapsiakin on, vaikka ei nyt ihan viittä.
Vähän isompana, yli 15-vuotiaana, unelmoin kehitysyhteistyöhön lähtemisestä, isossa kaupungissa asumisesta, matkustamisesta, useasta akvaariosta, ja poikaystävästä. Kaukokaipuu taisi olla haaveista suurin.
Kehitysyhteistyöhön en lähtenyt, mutta luen edelleen mielelläni aiheesta. Koulutus ja sen turvaaminen kaikille on lähinnä sydäntäni. Muutin isoon kaupunkiin vuonna 2001 enkä ole katunut. Noin 18-vuotiaana minulla oli hetken aikaa kolme akvaariota, sen jälkeen olen pysynyt yhdessä :D
Reissaamisen omin nokkineni aloitin noin 18-vuotiaana ja olen sen jälkeen käynyt noin 20 Euroopan maassa. Maanosan ulkopuolella en ole paljon matkustellut paitsi Marokossa. Olen ollut tyytyväinen, että tein ne matkat.
Noin 25-vuotiaana minulla oli ollut jo useampi poikaystävä :D Tuolloin tai jo vähän ennen haaveilin omista lapsista. Haaveilin myös yhteisestä asunnosta ja ihanasta tulevaisuudesta kumppanini kanssa. Minulla oli unelma-ammatti, johon tähtäsin.
Haaveilin myös sivistyneisyydestä, luontokokemuksista, uusista matkoista ja kyvystä elää omaa elämäänsä kunnioittaen. Toki haaveilin myös muun muassa pelikonsolista ja lyhyestä tukasta.
Parisuhde ja lapset toteutuivat. Tuolloinen unelma-ammatti ja itse asiassa seuraavakin jäivät saavuttamatta. Tein kuitenkin töitä niiden eteen, ja uskoin, että voisin ne saavuttaa. Luin tuolloin paljon kuten nytkin - luulen, että olen sivistyneempi nyt kuin kymmenen vuotta sitten.
Matkoilla kävin kumppanini kanssa - teimme muun muassa kaksi kahden viikon autoreissua suunnaten Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Luontokokemuksista vaikuttavimmat olivat kuitenkin kotimaassa: Koli sekä Porkkalanniemi -20 asteen pakkasessa.
Nyt 36-vuotiaana minulla on jälleen unelmia...ensinnäkin unelmoin siitä, että onnistun olemaan hyvä äiti kahdelle lapselleni nyt ja tulevaisuudessa. Haluan hankkia kokemusta työelämässä ja kouluttautua myöhemmin lisää.
Iso, vaikkakin abstrakti unelma on saada elää itsensä kanssa tasapainossa. Siinä tulee varmasti olemaan työnsarkaa koko loppuelämäksi.
Huomaan nyt selvemmin, kuinka moni jo lapsena alkanut unelma elää vielä. Haaveilen edelleenkin lemmikkieläimistä, matkustamisesta, luontokokemuksista jne. Mitään ihan uutta ja ihmeellistä ei ole viime aikoina ilmennyt, mikä kertoo varmaankin myös siitä, että elän monelta osin kuten olen unelmoinut. Tästä on hyvä jatkaa.
PS: Touhin toistaiseksi viimeisenä sairauslomapäivänä leivoimme yhdessä sämpylöitä. Onnellinen poika!
PPS: Pääsen tänä viikonloppuna vähän reissuun - Tampereelle...
PPPS: Niska on hemmetin väsynyt työviikon jälkeen, mutta koitan jollakin tavalla lepuuttaa. Valitettavasti juurikin paikallaanolo ja selällään makaaminen tekee hyvää niskalleni, vaikka luulisi asian olevan päinvastoin.
En ole tehnyt tiukkoja elämänsuunnitelmia, mutta jonkinlaista haaveilua olen harjoittanut. 11-vuotiaana minusta piti tulla puutarhuri, kotini piti hukkua lemmikkieläimiin ja minulla olisi myös noin viisi lasta!
Jollakin tavalla nuo ovat toteutuneet - tykkään puuhastella viherkasvien kanssa, minulla on ollut erilaisia lemmikkieläimiä ja lapsiakin on, vaikka ei nyt ihan viittä.
Vähän isompana, yli 15-vuotiaana, unelmoin kehitysyhteistyöhön lähtemisestä, isossa kaupungissa asumisesta, matkustamisesta, useasta akvaariosta, ja poikaystävästä. Kaukokaipuu taisi olla haaveista suurin.
Kehitysyhteistyöhön en lähtenyt, mutta luen edelleen mielelläni aiheesta. Koulutus ja sen turvaaminen kaikille on lähinnä sydäntäni. Muutin isoon kaupunkiin vuonna 2001 enkä ole katunut. Noin 18-vuotiaana minulla oli hetken aikaa kolme akvaariota, sen jälkeen olen pysynyt yhdessä :D
Reissaamisen omin nokkineni aloitin noin 18-vuotiaana ja olen sen jälkeen käynyt noin 20 Euroopan maassa. Maanosan ulkopuolella en ole paljon matkustellut paitsi Marokossa. Olen ollut tyytyväinen, että tein ne matkat.
Noin 25-vuotiaana minulla oli ollut jo useampi poikaystävä :D Tuolloin tai jo vähän ennen haaveilin omista lapsista. Haaveilin myös yhteisestä asunnosta ja ihanasta tulevaisuudesta kumppanini kanssa. Minulla oli unelma-ammatti, johon tähtäsin.
Haaveilin myös sivistyneisyydestä, luontokokemuksista, uusista matkoista ja kyvystä elää omaa elämäänsä kunnioittaen. Toki haaveilin myös muun muassa pelikonsolista ja lyhyestä tukasta.
Parisuhde ja lapset toteutuivat. Tuolloinen unelma-ammatti ja itse asiassa seuraavakin jäivät saavuttamatta. Tein kuitenkin töitä niiden eteen, ja uskoin, että voisin ne saavuttaa. Luin tuolloin paljon kuten nytkin - luulen, että olen sivistyneempi nyt kuin kymmenen vuotta sitten.
Matkoilla kävin kumppanini kanssa - teimme muun muassa kaksi kahden viikon autoreissua suunnaten Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Luontokokemuksista vaikuttavimmat olivat kuitenkin kotimaassa: Koli sekä Porkkalanniemi -20 asteen pakkasessa.
Nyt 36-vuotiaana minulla on jälleen unelmia...ensinnäkin unelmoin siitä, että onnistun olemaan hyvä äiti kahdelle lapselleni nyt ja tulevaisuudessa. Haluan hankkia kokemusta työelämässä ja kouluttautua myöhemmin lisää.
Iso, vaikkakin abstrakti unelma on saada elää itsensä kanssa tasapainossa. Siinä tulee varmasti olemaan työnsarkaa koko loppuelämäksi.
Huomaan nyt selvemmin, kuinka moni jo lapsena alkanut unelma elää vielä. Haaveilen edelleenkin lemmikkieläimistä, matkustamisesta, luontokokemuksista jne. Mitään ihan uutta ja ihmeellistä ei ole viime aikoina ilmennyt, mikä kertoo varmaankin myös siitä, että elän monelta osin kuten olen unelmoinut. Tästä on hyvä jatkaa.
PS: Touhin toistaiseksi viimeisenä sairauslomapäivänä leivoimme yhdessä sämpylöitä. Onnellinen poika!
PPS: Pääsen tänä viikonloppuna vähän reissuun - Tampereelle...
PPPS: Niska on hemmetin väsynyt työviikon jälkeen, mutta koitan jollakin tavalla lepuuttaa. Valitettavasti juurikin paikallaanolo ja selällään makaaminen tekee hyvää niskalleni, vaikka luulisi asian olevan päinvastoin.
Kommentit
Lähetä kommentti