Suomenlinna ja "Jokerit"!

Rva meni tänään lautalla Suomenlinnaan. Kyseessä oli "työreissu", eli en ollut huvimatkalla - toki pääsin huvittelemaan siinä sivussa. Kun odottelimme lauttaa, tajusin, etten ole ennen ollut Suokissa syksyllä.

Olen jo varmaan aiemmin maininnut, että syksy on lempivuodenaikani. Pidän siitä, kun kesä antaa hiljalleen periksi ja talven odotus alkaa. Pidän hämärtyvistä illasta, ruskasta ja sateestakin. Pidän puolukoiden poimimisesta, mutta sienestykseen tarvitsisin kokeneen kaverin ;)

Kohteena paikan päällä olivat sotamuseo ja sukellusvene Vesikko. Sotamuseossa en ollut käynyt aiemmin, mutta Vesikko oli tuttu jo entuudestaan. Sotamuseo oli hyvä kokemus. Siellä esiteltiin kattavasti (ainakin maallikon näkökulmasta) sotakalustoa, varusteita ja Suomen sotahistoriaa.

Vaikka en voinut kohdistaa täyttä huomiotani museoiden antiin, nautin ja opin varmaankin myös hieman uutta. Suomenlinnassa oli nättiä ja aika vähän turisteja. Olisi kiva mennä vielä tänä syksynä uudestaan, ehkäpä Naakan kanssa.

Nyt alan viimeinkin olla terve. Viimeisin isompi yskäkohtaus tuli pari päivää sitten, yöllä. Silloin piti ottaa useampi suihkaus avaavaa lääkettä, enkä saanut oikein unta jälkeenpäin. Onneksi myös lapset ja exä alkavat olla kunnossa.

Infektioastman kanssa flunssat kestävät todella kauan. Homma menee niin, että kun pitää olla kuukausi paikoillaan, on tervehtymisen jälkeen fyysisesti kuin fletkumato. Onnistuin eilen saamaan jonkinlaisen rasitusvamman jalkaani, kun ihan jopa liikuin normaalisti parina päivänä.

Täytyy toivoa, ettei seuraava tauti iske ihan heti. Touhille tämä tautirupeama merkitsi kahta käyntiä lastenklinikalla (toisella käynnillä otettiin tehostetusti Ventolinea useaan kertaan, homma kesti monta tuntia).  Kolmen tautiviikon aikana Touhi oli yhteensä viisi päivää pois päiväkodista. Onneksi hänkin on nyt terve!

Pohdin, että mitähän tässä vielä kirjoittaisi...no, sain työn puolesta kolme lippua Jokereiden matsiin ja lähetin sinne tyttäreni, exän ja hänen isänsä. Näin ollen tytsy sai ensimmäisen lätkämatsikokemuksensa (minä olin aikanaan jo 10-vuotias, tuolloin Hämeenlinnassa pelasivat HPK ja Lukko).

Kyselin Naakalta, mikä matsissa oli parasta. "Nakkimuki ja se, kun huudettiin Jokerit!", hän vastasi. Viisivuotiaani oli jaksanut hyvin seurata ottelua ja oli näkemästään vaikuttunut. Hän lähtee kuulemma lätkämatsiin uudestaan heti kun on mahdollisuus.

PS. Minulla on ollut aika kovat niskakivut viime aikoina. Sairastaminen on pahentanut kipuja, mutta toisaalta paikallaan olo on helpottanut yläkropan rasitusta, eli varsin kaksipiippuinen juttu.

PPS. Mainitsen lyhyesti, että vietin viime viikonlopun Tampereella vuositapaamisessa lukiosta tuttujen ystävieni kanssa. Tulipas naurettua, ja terveisiä sekä kiitokset asianosaisille :)

PPPS. Syksyssä ja meressä on todellakin oma tunnelmansa!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe