Viimeisiä matkavalmisteluita

Matkalle lähtö on jotenkin jännittävämpää, kun ikää karttuu. Lähdemme jo neljättä kesää asuntoautoilemaan, eli sinänsä hommassa ei ole enää mitään kovin uutta. Nyt suuntaamme pääasiassa ulkomaille ja etelän suuntaan ensimmäistä kertaa.

En ole kyllä nuorempana ollut tällainen matkahermoilija. Mikälie sammaloituminen on iskenyt, tai sitten hermoilen, kun mukana on lapset joita ei voi esimerkiksi hukata (mahdollisuus tähän on kyllä minimaalisen pieni).

Lähden Keski-Euroopan kiertomatkalle nyt kolmatta kertaa. Ensimmäinen matkoista tapahtui junalla rinkka selässä. Toinen matka hoitui henkilöauton ja teltan avulla. Näemmä varustetaso kasvaa iän myötä - nyt kulkuvälineenä on asuntoauto :D

Meidän on matkan aikana tarkoitus tavata saksalainen ystäväni perheineen. Tapasin hänet "nuoruudessani" kesätöissä Norjassa. Olemme pitäneet yhteyttä ja vierailleet kahteen kertaan puolin toisin. Nyt emme kuitenkaan ole tavanneet kymmeneen vuoteen emmekä ole tavanneet myöskään toistemme lapsia.

Odotan tätä tapaamista todella paljon. On kurjaa, että erinäisten asioiden takia matkustaminen ei ollut aiemmin mahdollista. Nyt tapaaminen näyttää kuitenkin suhteellisen varmalta :) 

Yksi mielenkiintoinen tapaamiseen liittyvä yksityiskohta on, ettei lapsillamme ole toistaiseksi yhteistä kieltä. Uskon kuitenkin, että tavat kommunikoida löytyvät. Myöhemmin myös kielitaitoa tulee olemaan enemmän puolin ja toisin.

Meillä on jälleen eläintenhoitaja, joten kotimme ei ole tyhjillään kahta viikkoa. Tämä helpottaa pakko-oireitani ;) Jos jokin on hullusti, se ei ole kahta viikkoa hullusti. Olen siivonnut jokaisen lemmikin asumukset, jotta olot olisivat hyvät. Tokin esim. sauvasirkkojen terraario siivotaan yleensä useammin.

Lapset ovat lähtemisestä todella innoissaan....ovat olleet oikeastaan siitä lähtien, kun aloimme kevättalvella hahmotella matkareittiä. Heille on luvattu yksi iso huvipuistokokemus, mutta muuten matka painottuu maisemien katseluun.

Pienissä tiloissa asuminen vaatii totuttelua, ja luultavasti itse kunkin hermot kiristyvät muutamaankin otteeseen. Aiempina vuosina asiat ovat sujuneet lopulta varsin hyvin, eikä mitään isoa vääntöä ole tullut. 

Täytyypä yrittää nukkua hyvin ensi yönä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe