Astmapäivitys

Olen tällä viikolla käynyt spirometriassa. Se on koe, jota en ikinä odota innolla - se on rasittava. Oikeastihan se ei ole mitenkään kamala, mutta se kestää, ja puhallusten pitää mennä oikein. Onneksi koko ajan saa ohjeita.

Syy tämänkertaiseen spirometriaan on, että keuhkolääkäri haluaa selvittää astmani tyypin. Jos astmani on tiettyä tyyppiä, minulle voitaisiin mahdollisesti kokeilla biologista lääkettä. Jos se on muuta tyyppiä, jatkaisin nykyisillä lääkkeillä. 

Olen käsittänyt, että asiaa pohditaan siksi, että astmani on ollut aika hankalasti hoidettava. Yleensä astma "rauhoittuu" muutamassa vuodessa, mutta minulla se on pahentunut asteittain. Myös kortisonitablettikuureja on ollut useita.

Onneksi tilanne on nyt hyvä. Uusi kolmoislääke toimii hienosti. Pystyn kävelemään melko reippaaseen tahtiin, ja esimerkiksi eilen uin Stadikalla 1,2 km ilman taukoja. 

Viime kevät aiheutti kuitenkin melkeinpä trauman. Hengittäminen ei koskaan aiemmin ole ollut niin työlästä kuin huhti-toukokuussa.Kun en alkuun myöskään saanut kunnon hoitoa vaan tilanteen annettiin pahentua.

Upeaa oli, että pääsin viimein keuhkolääkärille, joka totesi, että tarvitaan tehokkaampi lääke. Lääkkeenvaihto oli hieman tuskaista, mutta keho tottui melko nopeasti. 

Ihmettelen kuitenkin kaiken jälkeen työterveyden ensikäyntiäni tämän asian tiimoilta - tuo lääkäri ei katsonut tarpeelliseksi tehdä yhtään mitään, vaikka tiesi minun olevan puheammatissa ja liikkuvan melko aktiivisesti. Hän sai kuitenkin palkan myös minun hoitamisestani. 

Henkilöiden, jotka eivät sairasta keuhkosairautta, voi olla hieman vaikeaa kuvitella (en tarkoita, että he eivtä haluaisi kuvitella, vaan sitä, että tilannetta on hieman hankala kuvailla), millaista on, kun happi ei kulje. Silloin ei mikään toimi, ja tilanne on hankala fyysisesti ja henkisesti.

Miten sitten, kun lääkitys on oikea? Tunnen vieläkin joka päivä, miten ihanaa on hengittää. On ihanaa myös edetä rivakasti, harrastaa liikuntaa ja puhua. On ihanaa laulaa. Mikää näistä ei toiminut minulla pariin kuukauteen, ja silti piti hoitaa kaikki arkipäivän asiat. 

Tulevaisuus pelottaa hieman. Mitä, jos tilanne pahenee edelleen, eikä sopivaa lääkitystä enää löydy? Mitä, jos korvaukset aina vaan huononevat? Minusta saa pelottaa, jos kerran pelottaa. Onneksi nyt nautin kesästä ja sopivan lämpimästä ilmasta. Toivottavasti nyt ei tule hyinen, kuiva sää ihan pian uudestaan :D