Taidot - pyöräily

-

En ole aikuisiällä kovin paljon pyöräillyt. Tosin parikymppisenä pyöräilin välillä kesätöihin.  Lapsuudessa ja nuoruudessa olin pyöräillyt paljonkin, sillä se oli ainut nopeampi keino päästä paikasta toiseen maaseudulla.

Isoin syy nykytilanteeseen on niskavamma. Saatuani niskan retkahdusvamman ja oireiden jäädessä päälle, pyöräily ei onnistunut tasapaino-ongelmien ja kipujen takia, kuten ei onnistunut moni muukaan asia. Tilanne helpottui todella hitaasti.

Nyt lapseni alkavat olla siinä tilanteessa, että pyöräily heidän kanssaan onnistuu pidemmällekin. Siksi olen tullut siihen tulokseen, että minunkin on syytä kokeilla. Sen lisäksi suunnitelmissani on työmatkapyöräily ensi syksynä.

Kokeilin pyöräilyä uudestaan juurikin siellä maaseudulla. Sain perheenjäsenen mukaan, ja lähdimme peltolenkille pyörällä. Suoraan sanottuna minua pelotti, pysynkö edes tasapainossa :D Nyt jo naurattaa, mutta silloin ei.

Seuraavan kerran kokeilin pyöräilyä kaupungissa. Se onkin paljon pelottavampaa. Pelkään liikennettä. Meilläpäin on isoja teitä, paljon pyöräväylät katkaisevia tietöitä ja kaikkea muuta mahdollista. Olin käytännössä aika kauhuissani, kun nappasin kaupunkipyörän mukaan. 

Yllätyksekseni minulle järjestyi oma pyörä! Olen kyllä kiitollinen, kun eräs sukulainen lahjoitti omansa tarpeettomana. Pyörä on oikein hyvä. Ainoa, jonka tunnen tarvitsevani, on ylimääräinen satulanpehmuste :D 

Muistan joitakin vuosia sitten panikoineeni, kun lapset eivät "tavoiteiässä" oppineet pyöräilemään. Olin kai lukenut kauhisteluita siitä, kuinka moni yläkoululainen ei osaa ajaa pyörällä. No, toki taito on tärkeä, mutta jos lapsi ei 6-vuotiaana vielä aja, niin eipä se nyt jälkeenpäin ajateltuna ole niin paha.

Molemmat ovat kuitenkin jo nyt pyöräilleet useamman vuoden, ja lähtevät keskenäänkin pyörälenkille. Minä olen se perheen pelkuri. Luulen kuitenkin, että olen ihan kehityskelpoinen. Täytyy vain tehdä monia toistoja.

Eipä se pyöräily yläkropalle tee edelleenkään hyvää. Menen siitä jumiin. Toisaalta, luulen, että kroppa on vielä vähän totutusvaiheessa, ja psyykkinen jännityskin näkyy kropassa. Tavoite: työmatkapyöräily. Pääsen vartissa kohteeseeni ja toisaalta myös sieltä takaisin. Se on minulle iso juttu.




Kommentit

  1. Uupunut Äiti2. heinäkuuta 2025 klo 7.17

    Hassua ajatella, kun itselle pyöräily on niin jokapäiväinen asia, ettei sitä ajattele oikein minään. Minulle se kuulostaa vähän samalta kuin joku sanoisi, että kävely pelottaa. Mutta siis todella ymmärrettävää kyllä, että taustallasi pyöräily tuntuu pelottavalta.

    Satuloissa on kyllä eroja. Itse en tykkää kapeammista satuloista ollenkaan. Haluan aina, että satula on leveä mummopyörätyylinen. Jos pehmuste ei auta, niin kannattaa kokeilla vielä ostaa uusi satula kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Niskanen3. heinäkuuta 2025 klo 11.31

      Tämä satula on vähän "siltä väliltä", jotenkin en ole siihen ihan tyytyväinen. Jos en saa tätä tuunattua hyväksi, hankin "mummosatulan" :D

      Joo, tuo niskavamman jälkeinen aika tuntuu jo itsestäkin todella friikiltä. En tosiaan pystynyt muutamaan vuoteen edes kävelemään ilman kävelysauvoja, koska huimaus oli niin kova. Siksi pyöräily ei tullut kysymykseenkään.

      Nykyään tilanne on onneksi paljon parempi. Niska ei ole kiputilanteen takia enää luultavasti koskaan ihan entisellään, eikä se tasapainokaan ole ihan priima. Onneksi se nyt näyttää riittävän pyöräilyyn kuitenkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

-
Pari päivää sitten hankin jotakin huvittavaa Tokmannilta - ryhtiliivin. En ollut perehtynyt koko ryhtiliiviasiaan aiemmin, mutta niissäkin on ilmeisesti ollut viime vuosina jokin buumi. Minulla oli nuorena todella hyvä ryhti. Se alkoi huonontua itse asiassa vähän erikoisella tavalla. Opiskeluaikana minulla oli paljon alaselkäkipuja. Elettiin aikaa ennen somea ja älykännyköitä. Oikeastaan minulla ei ollut edes vielä omaa tietokonetta. Minun alaselkäni kipeyttivät yliopiston penkit. Helsingin yliopiston päärakennuksessa oli ainakin silloin melkein jokaisessa luentosalissa kirkonpenkkimäiset puupenkit, ja pöytätaso oli kapea ja kalteva, lyhyelle ihmiselle liian kaukana penkistä... No, penkeistä en päässyt eroon , joten menin fysioterapiaan. Muistan vieläkin, että fyssari oli varmaankin pätevä, mutta todella kolkko sanomisissaan. Häneltä kuulin joka tapauksessa ensimmäistä kertaa, että yläselkäni on liian suora, siis asennoltaan, ja liikkumaton. Arvatkaa, ymmärsikö rva, että sit...
Lue lisää

Vaihdevuosioireet - päivitys

-
Kuva
 Täytän tänä vuonna , tosin ihan loppuvuodesta, 44. Minulle kävi niin, että esivaihdevuodet / vaihdevuodet alkoivat melko ajoissa. Nyt käsitän, että ensimmäiset oireet alkoivat noin 38-vuotiaana. Hiljalleen oireet lisääntyivät. Viime kesänä olin tilanteessa, jossa kuumat aallot olivat päivittäisiä. Menkat tulivat epäsäännöllisesti, välillä tilanne muistutti padon murtumista, välillä, hmm, oikein kuivaa kesää :D PMS oli hirveä - mielialat heittelivät hurjasti. Ehkä pahinta olivat kuitenkin nivelkivut. Tilanne meni sellaiseksi, että varsinkaan olkapäiden kipujen kanssa ei meinannut voida olla. Nivelkipuja en edes tunnistanut vaihdevuosioireiksi. Oli kyllä epätoivoinen olo, kun yritin pitää voimaharjoittelulla lihaksia kunnossa ja tehdä kaiken oikein. Silti sattui niin maan perkeleesti. Gynellä puhuin tilanteestani. Hän sanoi suoraan, että ei kannata kärsiä turhaan. Olin epävarma lääkkeistä, koska suvussani on rintasyöpätaustaa. Se ei kuitenkaan ole suoraan esim. äidillä tai siskolla....
Lue lisää

Sairauksia ja tutkimuksia

-
Kuva
Minulla oli pitkästä aikaa tällä viikolla tavallista hankalampaa astman kanssa. Vointi alkoi heikentyä maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona kävelin töihin, mutta totesin, että täytyy lähteä lääkäriin. Sekin meni vähän sähläykseksi. Päästyäni toimipisteeseen totesin, että lääkärin aika on tosiaan toisella puolella kaupunkia. Ratikoissa suhaaminen (en ole mitenkään pro reittien suhteen) otti voimille, kun happi ei meinannut kulkea. Onneksi oikea osoite löytyi viimein. Lääkäri tutki tilanteen, keuhkoista kuului komeat vinkunat. Koskaan ei tiedä, mutta todennäköisesti kylmä, kuiva ja pölyinen ulkoilma ja kenties työpaikan sisäilma olivat suututtaneet keuhkot. Sen seurauksena olin sairauslomalla keskiviikon ja torstain. Olo oli keskiviikkona aika infernaalinen. Tuntui, että keuhkokapasiteetti ei riitä oikein mihinkään, ja puhuminenkin väsytti. Torstaina tilanne alkoi onneksi hitaasti helpottaa.Kortisonitablettien kanssa se onneksi tapahtui. Kävin viemässä roskat, ja illemmalla menin vie...
Lue lisää