Kesäkuu on uintikuu

 Pääsimme viikonloppuna ensimmäistä kertaa mökille - minä, Naakka ja isovanhemmat. Olen ollut vieläkin aika hermoraunio (kevään sairastelun ja työputken jälkeen), mutta rauhoituin viikonloppuna jo melkoisesti. 

Huikaisevin kokemus oli talviturkin heittäminen. +18 on minulle vielä varsin vilpakkaa, mutta saunasta se onnistui. Naakka puolestaan on todella hyvä menemään kylmään veteen, hän menee uimahalleissakin aina kylmäaltaaseen.

Kastautuminen oli hirveätä, mutta itse uinti oli varsin ok. Järvessä uiminen on mukavaa, ja tutut pohjakivet löytyivät kuin itsestään. En nyt lähtenyt ahnehtimaan, vaan uin hieman matkaa ja nautiskelin kesätunteesta.

Naakalla oli pieni näyttely paikallisella Kylätalolla - siellä oli kesätapahtuma. Se liittyi liikkumiseen ja hyvinvointiin. Kävin hieronnassa ja me molemmat kävimme manikyyrissä. Teimme myös muutamia kirppislöytöjä.

Naakka esitteli näyttelyään upeasti, ja vastaili kävijöiden kysymyksiin. Täytyy sanoa, että tällaisissa asioissa Naakka loistaa. Kun kysyin mennessä, jännittääkö, hän vain vastasi, että ei yhtään. Hienosti sujui, ja Naakasta ja hänen näyttelystään tulee juttu kyläyhteisön lehteen <3

Näyttelyn lisäksi Naakka pääsi tapaamaan lähes samanikäistä pikkuserkkuaan. Oli todella mukavaa, että he sattuivat olemaan samaan aikaan mökillä.

Uppouduin viikonloppuna lukemaan. Minulla on yleensä kesälukemisina "helppoa" lukemista. En nyt kyllä lue ylivaikeaa muutenkaan, mutta kesällä en halua lukea senkään vertaa raskaita juttuja. Yhden pienen kirjan sain melkein luetuksi.

Uppouduin myös tarkkailemaan kasveja ja eläimiä. Naakka kirjasi muistiin (isoäidin avustuksella) luonnonkukkia. He saivat kirjattua aika monta. Kovin isoja eläimiä en kyllä nähnyt, mutta ötököitä ja lintuja kuitenkin.

Ainoa miinuspuoli, hyönteinen toki sekin, oli ampiaiset. Ne olivat levottomia ja hieman aggressiivisiakin. Onneksi ne eivät sentään pistäneet. En ole ötökkäkammoinen, mutta ampparit ovat sentään liikaa :D 

On mukavaa, että pääsemme mökille uudestaan aivan lähiaikoina. Tänä kesänä mökkeilemme luultavasti vähän enemmän kuin yleensä, sillä suunnitteilla ei ole pidempää reissua mihinkään. Se on vaihteeksi ihan mukavaa.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Vaihdevuosioireet - päivitys

Sairauksia ja tutkimuksia