Rouva Niskanen

Tänään me olemme varsin tasapainoisia - erosta huolimatta. Minä menin ensimmäistä kertaa työkokeiluun (niskapotilaana), kun Naakka oli seitsemän kuukautta vanha. Toiseen työkokeiluun menin, kun Naakka aloitti päiväkodin. Työskentely on tasoittanut omaa mieltäni valtavasti. Se on tuonut mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistani, ja myös pohtia, mihin suuntaan, kun Touhikin menee päivähoitoon. Kun lastenhoitoa on ollut vähän vähemmän, olen nauttinut siitä enemmän. Minun täytyy edelleen olla aika tarkka päivärytmistä ja riittävästä levosta. Lääkitys auttaa nukkumisessa, mutta tarvitsen lääkettä nykyään vähemmän kuin aiemmin. Mikäli joudun tinkimään riittävästä yöunesta, ahdistus ja pakko-oireet nousevat pinnalle heti. Kun odotin Touhia , mieleni askarteli asiassa paljonkin. Keräsin kuitenkin aiemmasta viisastuneena itselleni turvaverkkoa ja lähdin siitä, etten pysty mihinkään - näin kaikki, mihin pystyin, oli pelkkää plussaa :D Vähän erikoinen logiikka, mutta se toimi. Kävin myös...

Koskapa minulla on vapaaviikonloppu , kerkeän kirjoittamaan toisen osan raskauden jälkeinen masennus -aiheisesta tekstistäni nyt heti samana päivänä. Heti alkuun rva:n on syytä huomauttaa, että kaikki masennukset ovat yksilöllisiä, eikä hoidosta ole olemassa yhtä totuutta. Kokemus on omani, yleistää en tällä enkä edellisellä kirjoituksellani halua. Tahdon kuitenkin kirjoittaa, mikä auttoi minua paranemaan. Luulen, että lepo oli minulle ensisijainen paranemisen väline. Toinen ratkaiseva alkutekijä taisi olla sairaalaruoka - kuten ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin, aloin jaksaa syödä säännöllisesti ensimmäistä kertaa kuukausiin. Lepoa sain öisin , kun minun ei enää tarvinnut nousta ylös Naakan syöttöihin. Se oli ensiarvoisen tärkeää. Kun muutimme parvekkeelliseen asuntoon, Naakan päiväunet alkoivat. Samoihin aikoihin, noin puolivuotiaana, hänen vatsansa alkoi voida paremmin. Siitä lähtien aloin tuntea, että minulla on vauva, ja minä olen hänen äitinsä, ja että kykenen edes j...

Blogissani olen tottunut käsittelemään pääasiassa meidän päivittäistä puurtamista joko enemmän tai vähemmän yhteistyökykyisen kehoni tai äitijuttujen näkökulmasta. Joskus koen kuitenkin hedelmälliseksi palata vanhempiin asioihin, taustana nykyiselle. Pohdin oikein, mitkä ovat olleet harvinaisen ikäviä vaiheita elämässäni. Jaetun sijan niskan retkahtamisen kanssa jakaa ehdottomasti Naakan syntymä melkein viisi vuotta sitten ja sen jälkeinen vuosi. Naakka laitettiin "tilaukseen" vuonna 2010. Hän syntyi toukokuussa 2013. Hän oli siis erittäin toivottu lapsi. Lapsettomuusvuosia ei kertynyt tuon enempää, mutta pari vuotta vauvantekoa on myös aivan julmetun pitkä aika. 2012 syksyllä tikkuun ilmestyi kuitenkin kaksi viivaa. Raskaus oli minulle huippujuttu, viimeinkin se tapahtuisi! Parisuhteemme oli valitettavasti tuolloin huonoissa kantimissa, joten iloitsin raskauden ensimmäisen puolikkaan vauvastamme yksin. ...tai olisin iloinnut (siis vielä enemmän), jos en olisi viiko...

...ja taas tuli Touhille flunssa. Tätä poikaa voi alkaa hyvällä syyllä verrata sieneen, joka imee itseensä kaikki mahdolliset taudit. Meillä on siis flunssailtu yhteen menoon, korkeintaan kolmen viikon tauoilla kokonainen vuosi. Vuosipäivä tuli mieleen, kun faceeni tuli muisto Touhin ensimmäisestä lastenklinikkakäynnistä. Tuolloin saatiin myös se eka antibiootti. Nyt niitä on takana jo melkein parikymmentä... Putket tulivat korviin viime heinäkuussa (kymmenen tulehduksen jälkeen), ja tammikuussa Touhi sai ensimmäisen antibioottia vaatineen korvatulehduksen putkien laiton jälkeen. Ventoline eli astmapiippu otettiin käyttöön tammikuussa. Sitä ei ole kahdessa viimeisessä flunssassa tarvittu, sitä ennen kyllä. Tämä ei ole varsinaisesti vakava sairaus, mutta kyllä se hermoihin käy. Kuukaudessa on yleensä kaksi viikkoa yskimistä, nenänniistoa ja kotipäiviä. Sitten on kaksi viikkoa tervettä aikaa, ja sen jälkeen iskee jostakin uusi infektio. Minä saan, kuten nytkin, flunssan lievänä,...

Rva on oikein ei-visuaalinen henkilö. Juurikin siksi blogissa on yleensä kuvamateriaalia korkeintaan yhden kuvan verran / teksti. Tänään rva päätti tehdä poikkeuksen ja poistua mukavuusalueeltaan. Rva räppäili kuvia pääasiassa tenavistaan ja kertoo nyt päivämme kulusta kuvina:  Ensimmäisessä kuvassa on meidän Touhi lähdössä leikkipuistoon. Rva sai tällä kertaa vapautuksen ulkoilusta, luojan kiitos, vaikka periaatteessa ulkoilusta pidänkin. Touhille löysin muuten takin yhdeltä lastenvaatekirppikseltä, jossa suhasin tovin perjantaina. Tässä on Naakka nauttimassa lauantaikarkeistaan eli mini-Smartieseista, jotka ovat peräisin naapurin pojan synttäreiltä. Meille tuli vasta nyt karkkipäivät (Naakka täyttää parin viikon päästä 5), kun Naakka itse toivoi. Aski on oikeasti noin pieni, ja Naakka oli siihen tyytyväinen. Hän ei ole ainakaan vielä kovin paljon karkkien perään, mutta pitää nyt kiinni karkkipäivästään. Jos jokin on hänestä oikein hyvää, niin sitten nakki ...

Kuulimme taas vaihteeksi ärsyttäviä uutisia päiväkodilta... Nyt virallistettiin, että Naakan päiväkodin remontti ei valmistu syksyksi. Mitenkäs se valmistuisi, jos sitä ei ole vielä edes aloitettu? Yllätyksenä uutinen ei tullut, mutta kyllä se silti harmittaa. Muistan, kun olin niin iloinen Naakan saadessa päiväkotipaikan syksyllä 2014. Päiväkoti on pääkaupunkiseudun mittakaavassa keskikokoinen, ja sijaitsee aivan metsän vieressä. Matkaa kotioveltamme päiväkodille on alle 300 metriä. Nyt on kuitenkin oltu melkein vuosi evakossa. Sitä edellinen vuosi kului päiväkodin sisätilojen kosteusvaurioremontin paukkeessa. Tuolloin lapset olivat samoissa tiloissa. Olen useasti pohtinut , mikä näiden venyttämisten ja vääntöjen idea on. Koskahan myönnetään, että rakennuskanta (koulut ja päiväkodit) on niin ränsistynyt, että jotakin on tehtävä ja pian. Myös Naakan väistötiloissa on kosteutta - osa tiloista on muovitettu ja käyttökiellossa. Siellä on kuitenkin sisäilmamittausten mukaan suhteel...

Rva:lla on ollut vapaaviikonloppu. Olikin ihan oikeasti vapaata, eikä mitään ihmeellistä tai kummallista. Käytin viikonloppuni asioihin, jotka tuottavat minulle iloa. Sunnuntai-iltana palasin taas työn ääreen, mutta nyt on onneksi vielä edessä lepoa ja rentoilua. Perjantaina illalla olin käytännössä niin väsynyt, että ne pari hereilläolotuntia menivät telkkaria katsellen ja saunoen. Ehdin yleensä tosi väsyneeseen kuntoon, kun paahdan lasten kanssa viikot (ja sen joka toisen viikonlopun). Lauantaina kävin aamupäivällä hierojalla. Hän onnistui onneksi aukaisemaan vähän kroppaani. Vaikka hieronnan jälkeen yleinen ohjeistus on, ettei mitään suurta liikuntaa, rikoin vähän sääntöä ja kävin uimahallissa. Uin siellä kilometrin rauhalliseen tahtiin. En ole todellakaan mikään nopea uimari, aikaa suoritukseen kului 50 minuuttia! Vesi on siinä mielessä kiva elementti, että siihen voi uppoutua, ei kun keskittyä. Veden tuntu iholla on aina ollut mielestäni hauska. Uimahallissa, siinä Helsi...