Rouva Niskanen

Taas on viikko loppumassa ...mitähän tälläkin viikolla on tehty? Olen kuunnellut aamuisin työmatkalla Sibeliuksen sinfonioita. Kuulostaa ehkä hassulta ja suureelliselta, mutta olen edennyt jo melkein neljännen sinfonian loppuun saakka. En ole mikään suuri klassisen musiikin tuntija, genre tuli ainakin pintapuolisesti tutuksi niinä vuosina, jolloin harrastin aktiivisesti pianonsoittoa. Koulussa, yläasteella, klassista musiikkia taidettiin ainakin jonkin verran käsitellä. Klassinen musiikki mielletään kenties eliitin harrastukseksi, mutta olen kyllä ihan perusjuntti :D Tykkään musiikista "tarinana", ja jos pop-. rock -tai vaikkapa heavykappale kestää keskimäärin 3-6 minuuttia, pääsen sinfoniaa kuunnellessa nauttimaan pitkästä tarinasta. Lisäksi tuntuu hauskalta matkustaa metrolla läpi lähiöiden "ylevää" musiikkia kuunnellen. Miinuksena voisin mainita äänenvaihtelut, ja liikenteen kohinassa hiljaisemmat hetket peittyvät välillä kokonaan.  Kipuviikko , siis nisk...

Niskasilla homma hoituu pääasiassa niin, että rva kehittelee päässään toimintasuunnitelmat arjen (ja viikonloppujen) aikatauluja varten, ja ne toteutetaan mielellään tai todella v*ttuuntuneena. Olen tässä äitivuosinani oppinut, että alkuperäiset suunnitelmat pätevät vain harvoin. Tänään meidän oli tarkoitus mennä ystäväni ja hänen poikansa kanssa Lintsille. Sitten iski Mauri 18-myrsky, jonka takia peruimme reissun. Eihän se mikään uskomaton myräkkä ollut, mutta ei myöskään ulkoilusää. Sisätilavaihtoehtona olisi ollut Kansallismuseon lastenvintti, mutta sekin peruttiin lähinnä oman väsymykseni ja osittain Touhia hoitamaan lupautuneen tahon sairastumisen vuoksi. Lopulta päädyimme Naakan kanssa kirjastoon. Kirjastossa tekstailin lähellä asuvien tuttujen kanssa, josko joku kaveri tulisi meille leikkimään. Yksi ei päässyt, toinen ei päässyt ja kolmannelle sopi kuin sopikin. Itseasiassa toisellekin sopi, ja lopulta Naakka meni ensin leikkimään kakkosen kanssa, joka lähti se jälkeen h...

Rva meni tänään lautalla Suomenlinnaan. Kyseessä oli "työreissu", eli en ollut huvimatkalla - toki pääsin huvittelemaan siinä sivussa. Kun odottelimme lauttaa, tajusin, etten ole ennen ollut Suokissa syksyllä. Olen jo varmaan aiemmin maininnut, että syksy on lempivuodenaikani. Pidän siitä, kun kesä antaa hiljalleen periksi ja talven odotus alkaa. Pidän hämärtyvistä illasta, ruskasta ja sateestakin. Pidän puolukoiden poimimisesta, mutta sienestykseen tarvitsisin kokeneen kaverin ;) Kohteena paikan päällä olivat sotamuseo ja sukellusvene Vesikko. Sotamuseossa en ollut käynyt aiemmin, mutta Vesikko oli tuttu jo entuudestaan. Sotamuseo oli hyvä kokemus. Siellä esiteltiin kattavasti (ainakin maallikon näkökulmasta) sotakalustoa, varusteita ja Suomen sotahistoriaa. Vaikka en voinut kohdistaa täyttä huomiotani museoiden antiin, nautin ja opin varmaankin myös hieman uutta. Suomenlinnassa oli nättiä ja aika vähän turisteja. Olisi kiva mennä vielä tänä syksynä uudestaan, ehkäpä ...

Olen tässä viime päivinä pohtinut, että elämä on valtavan yllätyksellistä. Aika harvalla kaikki etenee suunnitelmien mukaan (jos sellaisia edes on), enkä todellakaan ole hyvä esimerkki siitä. En ole tehnyt tiukkoja elämänsuunnitelmia, mutta jonkinlaista haaveilua olen harjoittanut. 11-vuotiaana minusta piti tulla puutarhuri, kotini piti hukkua lemmikkieläimiin ja minulla olisi myös noin viisi lasta! Jollakin tavalla nuo ovat toteutuneet - tykkään puuhastella viherkasvien kanssa, minulla on ollut erilaisia lemmikkieläimiä ja lapsiakin on, vaikka ei nyt ihan viittä. Vähän isompana , yli 15-vuotiaana, unelmoin kehitysyhteistyöhön lähtemisestä, isossa kaupungissa asumisesta, matkustamisesta, useasta akvaariosta, ja poikaystävästä. Kaukokaipuu taisi olla haaveista suurin. Kehitysyhteistyöhön en lähtenyt, mutta luen edelleen mielelläni aiheesta. Koulutus ja sen turvaaminen kaikille on lähinnä sydäntäni. Muutin isoon kaupunkiin vuonna 2001 enkä ole katunut. Noin 18-vuotiaana minulla o...

Synnyin 1980-luvun alussa. Nykynuorille tuo aika näyttäytyy varmaankin dinosaurusten aikana. Päättelen sen jo siitä, miltä 1960-luku minusta vaikutti, kun olin lapsi/nuori. Aika kuluu, vaikka tuntuukin, että vastahan me siirryimme 2000-luvulle. Lapsuudessani, alle kouluikäisenä ja alaluokilla kaikkien kotona oli puhelin. Siinä oli yleensä kiemurainen johto, veivattava numeronäyttö ja se sanoi "prrr" soidessaan. Sillä soitettiin kaverille ja kysyttiin, onko kaveri kotona ja saisiko sen puhelimeen. Treffit sovittiin ulos tai jomman kumman luokse. Ne piti sopia tarkkaan, sillä matkalla ei ollut enää mahdollisuutta varmistella tapaamispaikkaa, kun puhelin oli kiinni seinässä kotona. Supermodernia olivat puhelinten näppäinvalikot. Usein puhelimia oli asunnossa useampi, onnekkaimmilla omassa huoneessa (minulla ei). Kesti kauan ennen kuin kukaan alkoi puhua kännyköistä. Olin itse silloin jo yläasteella, jonne siirryin 1994. Ehkäpä vuodesta 1995 lähtien kännyköitä alkoi olla...

Rva on viettänyt kulunutta viikkoa & viikonloppua enemmän tai vähemmän kipeänä. Kun flunssa loppuviikkoa kohti helpotti, iski astmaattinen keuhkoputkentulehdus, tuo vanha vieras. Tiistaina juhlittiin Touhia - kuukauden myöhässä, pienellä porukalla, mutta kuitenkin. juhlien myötä minulle alkoi kuitenkin nousta kuume, jota oli yli 38 astetta, kun illalla kerkesin mitata. Ihme, kun olo olikin sellainen, etten meinannut jaksaa kahvipöydässä istua. Keskiviikkona pidin sairauslomapäivän. Olin muistakseni aikalailla paikallani ja hiljaa. Torstaina menin töihin, ja varotoimista huolimatta yskä paheni. Perjantaihin mennessä homma oli putket tukossa -meininkiä, ja perjantai-iltana aloitin avaavan lääkkeen ja kortisonin. Astma , siis infektioastma, ei ole ollut seuralaisenani koko ikääni, vaan olen saanut sen aikuisena. Lääkkeitä olen käyttänyt viitisen vuotta aina tarvittaessa, ensin tulivat kuvioon avaavat, sitten hoitavat lääkkeet. Vaiva on ikävä, kukapa haluaisi saada hallitsemat...

Viikonloppuna rva pakkasi reppunsa ja suuntasi lapsuudenystävänsä kanssa mökille lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Kuten syyskuuhun kuuluu, rva tunsi kurkkunsa karheaksi jo perjantaina. Koska olo ei ollut ihan kamala, reissua ei peruttu. Perinteinen mökkiyöpyminen on kuulunut minun ja lapsuudenystäväni ohjelmaan kesällä/syksyllä jo useita vuosia. Luultavasti tämäkin perinne on jatkunut lähemmäs kymmenen vuotta. Olen vuosien varrella huomannut, että jos jotakin yhdessäolon perinnettä ei luo, ystävien tapaaminen hukkuu ruuhkavuosiin. En halua, että näin käy, sillä ystäväni ovat vahvuuteni ja voimavarani. Tästä kyseisestä ystävästä hieman: tapasimme viisivuotiaina, kun hän muutti saman kotitieni varrelle rivitaloon. Lapsuuden kotikyläni oli pieni, mutta ei sentään täysin haja-asutusaluetta. Kylässä oli tuolloin kaksi kauppaa, kioski, ala-aste, lääkäri, kirkko, kirjasto, kaupat ja urheilukenttä. Jäljellä ovat ala-aste (parakkikoulu, 25 vuotta suunniteltu vanhan koulun purkaminen on jopa ...