Onnistumisia ja prosessissa olevia asioita

Naakalla oli tällä viikolla varsin suuri esiintyminen. Esiintyminen liittyi kouluun, ja mukana oli myös musiikkiin ja politiikkaankin liittyvä julkisuuden henkilö. Tapaukseen liittyi myös kamera, striimaus ja vähän 

Tämähän ei ole Naakan kanssa mikään läpihuutojuttu. Ongelma ei ole esiintyjäntaidoissa vaan jännityksessä...ja siinä iänkaikkisessa kuormituksessa. Vuorosanansa Naakka oppi hetkessä. Kuitenkin, viimeiseen pariin viikkoon on liittynyt raivaria, kiukkua ja sen sellaista. 

Lisäksi Naakalla on ollut jonkinlaisia ongelmia matikassa ja liikkatunnilla hän oli kieltäytynyt luistelusta kokonaan (teki mieli sanoa, että 8-vuotiaana minullakin oli ongelmia matikassa ja olisin todellakin kieltäytynyt luistelusta, jos olisin uskaltanut :D )

Enhän minä näin sanonut - lupasin sen sijaan tehdä kaikkeni Naakan matikan tukemisessa. Luistelun osalta lupasin myös prosessoida asiaa kotona. Olin kuitenkin helpottunut, kun Wilmasta tuli viesti, että ensi viikolla hiihdetään tai pulkkaillaan ;) 

Mutta se esitys...seurasin esitystä kotikatsomossa ja jännitin aivan julmetusti. Mutta...Naakka teki kaiken todella upeasti, ja olin haljeta ylpeydestä. Porukka pääsi syömään yhdessä esityksen jälkeen. Kotiin palasi tyttönen, joka oli ehkä onnellisempi kuin ikinä aiemmin.

Meillä on ollut akvaario pimeänä jo kolmatta viikkoa. Toinen loisteputki hajosi, ja uusi on tilattu, mutta se ei ole vielä tullut perille. Piti tulla jo viikko sitten tai eilen, mutta toimitusongelmat jatkuvat. Seuraava mahdollinen saapumispäivä on sitten ensi viikon perjantai.

Gerbiilit ovat jatkaneet kesyyntymistään. Nyt molempia pystyy jo silittämään, ainakin jos ovat ruokakupissa syömässä. Molempien lempiruokaa näyttävät olevan kuivatut jauhomadot - en ole saanut selvää muista suosikkiruuista.

Lasten pienten vaatteiden kaappi pullistelee taas. Nyt pitäisi saada koot 110-116 sekä 122-128 eteenpäin. Kirppispöytä olisi paras, kun vain jaksaisin sellaisen valmistella. Lasten kasvaessa meillä on vaatteita vähän vähemmän, mutta toisaalta ne ovat käytössä enemmän. Siksi aika paljon menee vaatejätteeseen - ne on yksinkertaisesti käytetty loppuun. 

PS. Elämä on nepsy-lapsen kanssa vähän hyppelehtivää - jonpikumpi ääripää on tilanteissa yleisempi kuin minkäänlainen keskitie.

PPS. Onnistuminen on ihana asia <3 

PPPS. En todellakaan tiedä, miltä akvaario tai esimerkiksi kasvit näyttävät, kun valo viimein saadaan. Muistikuvieni mukaan meillä ei ole koskaan aiemmin ollut valo näin pitkään pois.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe