Takaisin soittoharrastuksen pariin, osa 1

Koin viikonloppuna, että ihmeiden aika ei ole ohi - sain nimittäin viimeinkin sähköpianon! Olin masinoinut siirtoa jo verrattaen kauan - viime keväästä. Tuli kiirettä, sairauksia ja korona päälle päätteeksi. Kaiken lisäksi tuli vielä kaksi lumimyrskyviikonloppua, jolloin pianon siirto peruuntui :D 

Kaikkien vaikeuksien jälkeen oli oikein ihmeellistä, kun instrumentti saapui viimein meille. Se löysi paikkani makuuhuoneestani, ei esimerkiksi olohuoneesta, jossa sen perinteisempi paikka olisi ollut. Nyt olohuoneessa on pyykinkuivausteline, outs!

Olen kaivannut pianoa oikeastaan jo parikymmentä vuotta. Viimeksi soitin, kun asuin vanhempieni luona. Olen toki joskus vähän yritellyt, mutta kun säännöllistä harjoittelumahdollisuutta ei ole, on soittoharrastus jäänyt.

Nuotteja en ole sentään unohtunut, mutta sormituntuma soittimeen on kyllä tehokkaasti kadonnut. Se on kadonnut siinäkin mitassa, etten ole enää pitkään muistanut ulkoa osaamiani kappaleita. Ne täytyy arvatenkin harjoitella uudelleen.

Olen tällä viikolla herätellyt soittoharrastusta soittamalla Thompsonin pianokoulu ykköstä läpi. Olen jo melkein puolivälissä. Eräs nykyajan hieno keksintö on Youtube: sieltä on kätevää kuunnella, miten kappale mahdollisesti pitäisi soittaa, mikäli se ei nuoteista selviä.

Mitkä ovat tämänhetkiset tavoitteeni? No, haluan palauttaa tuntuman soittamiseen. Haluan soittaa jonkin verran joka päivä. Haluan kerrata vanhaa ja oppia uutta. 

Musiikki on ollut osa elämääni aivan liian vähän viimeisten vuosien (no, vuosikymmenien aikana). Lisäksi olen jo muutamien päivien aikana, että kotini tuntuu enemmän kodiltani, kun meillä on täällä piano. 

Alkavatko lapseni soittaa? Kummankaan ei ole pakko alkaa soittaa pianoa. Mikäli jompikumpi haluaa aloittaa, minä en aio olla opettajana ainakaan pitkällä tähtäimellä (riitahan siitä tulisi ;) ). Nuotit ja jonkin verran alkeita voisin varmaankin opettaa.

Kumpikaan lapsistani ei ole tähän asti osoittanut kovin suurta kiinnostusta musiikkia tai musiikkiharrastusta kohtaan. Tosin täytyy muistaa, ettei heillä ole vielä kovin paljon ikää. 

Silti, minusta olisi mukavaa, jos edes toinen heistä innostuisi jonkin instrumentin soittamisesta (en aio mainita tätä lapsille paitsi jälkikäteen, jos näin käy). Soittoharrastuksella on niin monia hyviä puolia ja se todellakin kehittää esimerkiksi pitkäjänteisyyttä. Se on mielestäni nykymaailmassa kullanarvoinen taito.

PS. Sähköpiano on kyllä jo siirreltävyytensä takia mainio keksintö.

PPS. Myrskyluodon Maijan nuotit (toinen kahdesta vanhasta bravuuristani, toisen nuotit näkyvät kuvassa)  ovat vielä kadoksissa - löytynevät, kun kaivelen nuottipinoja tarkemmin.

PPPS. Mainitsinko jo, kuinka innoissani olen pianosta!