Ensimmäinen työviikko - tunnelmia

Rva aloitti maanantaina uudessa työpaikassa. Uusiin ihmisiin ja muuhun perehtyminen on tullut tutuksi viimeisen neljän vuoden aikana, joten osasin varautua...lähinnä siihen, että olen oikein väsynyt. Eilen illalla olikin jo todella vaikeaa saada edes pakollisia hommia tehtyä.

Tämä on myös siinä mielessä uudenlainen työtehtävä, että teen nyt ensimmäistä kertaa hommia täysin muodollisesti pätevänä ammattilaisena. Muuten en sitten olekaan ammattilainen :D Työtehtävä on sellainen, että täytyy opetella koko homma alusta alkaen.

Tekniikan ja asioiden toimivuuden suhteen on ollut eniten hikoilua. Työpuhelin löytyi täysin eri osoitteesta kuin työpaikka, ja vaati kaksi reissua saada lopulta oikea vekotin ja numero siihen. Työavaimet (osa niistä) löytyvät jo. Samoin pääsin tietokoneelle (lainakone) sisään.

Ihmiset - tähän asti kaikki on onneksi mennyt oikein hyvin :) 

Myös Touhi aloitti päiväkodin tällä viikolla - ja tuli täyttäneeksi kokonaiset kuusi vuotta! Päiväkoti meni jo heittämällä, se vaihtuu kyllä eskariksi, kun koulut alkavat, mutta siitä myöhemmin. Touhi oli onneksi kipeänä viime viikolla, niin ei tarvitse tällä viikolla olla.

Hieman koskettavaa, mutta Touhilla on 1-vuotispäivien jälkeen ensimmäiset omat sukulaissynttärit meillä kotona. Aiemmin on ollut joko koronavuosi tai Touhi on ollut itse kipeänä (voi kun tulehduskierrelapsena olo joskus helpottaisi).

Tänä viikonloppuna meille kuitenkin tulee lähisukua kylään. Se tuntuu todella mukavalta, ja Touhi jos kuka ansaitsee, että häntä juhlitaan. Naakan suhteen meillä on ollut parempi tuuri. Hän on syntynyt toukokuussa, jolloin melko harva on yleensä kipeänä. 

Kotona aika moni asia vaatisi vähän enemmän työpanosta - tosin moni askare menee harrastuksen piikkiin :D Tänään valmistelemme kotia vieraiden tuloa varten ja hyödymme toki itsekin, kun siivousta ei tarvitse tehdä esimerkiksi alkuviikosta.

Eilen kävin puutarhapalstalla vähän kitkemässä. Poimin myös erivärisiä viinimarjoja (joo, herukoita, mutta alkuperäisellä kotiseudulla on puhuttu aina viinimarjoista). Oikeasti vihreät, mustat ja valkoiset tuottavat vielä todella vähän, mutta nyt pääsee sentään maistamaan, kuinka erilaisilta ne maistuvat.

Huomenna (jos ei sada) on pakko mennä ajamaan taas nurmikko. Eipä tuo nyt niin kamalaa työtä ole, ja voin samalla tehdä iänikuiseksi muuttunutta risusavottaa. Sekin luultavasti kyllä helpottuu, kun saan taas työtä eteenpäin. Kotona taas on menossa lipstikan, rakuunan ja timjamin kuivaus.

PS. Ensi viikolla tulee työssä taas paljon uusia asioita sekä ihmisiä. On kuitenkin ihanaa, kun ei tarvitse tehdä viikonlopputyötä vaan voi oikeasti pitää taukoa. Opiskellessa taukoa ei ollut ollenkaan.

PPS. Touhi sai muuten perheeltä synttärilahjaksi kauko-ohjattavan Nikko-auton. Se kulkee oikein nopeasti. 

PPPS. Palstakesä on mennyt todella nopeasti. Olemme jo yllättäen vaiheessa, jossa hommaa pannaan hiljalleen pakettiin. Ensi kesälle on jo olemassa hieman uusia suunnitelmia.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys