Säästä riippumatta

Kyllästyin tässä yhtenä päivänä jatkuvaan huonoon säähän. Minulla ei ollut työpäivä, ja lapsetkin hyppivät oikein täysillä seinille. Päätin, että nyt kyllä lähdetään liikkeelle. Lapset ehdottivat jo kaikenlaisia maksullisia aktiviteetteja, mutta jopa Touhi puki saappaat jalkoihinsa, kun ilmoitin että ulkoilemme lähimaastossa.

Lapset löysivät heti tekemistä lähilätäköistä - ilmoitin, että ei tartte varoa kastumista. Kummallakaan ei ollut minkäänlaisia kuravaatteita, koska sopivat olisi löytynyt ainoastaan nuoremmalle. Tunti ulkona - mitä väliä.

Etenimme lähimaastossa ja päädyimme metsän laitamille. On oikein totta, että metsästä löytyy aina tekemistä. Siellä voi harrastaa kalliokiipeilyä ja edelleen sitä "sekoitan kepillä lätäkön vettä" - leikkiä. Mahtavaa!

Itse havaitsin, että tammikuista, plusasteista luontoa on hivenen vaikea havainnoida. Yhtään eläintä en bongannut koko reisulla. Paikoin jäljellä olevan lumen pinta oli "roskaista". Tarkemmin katsottuna roskat olivat lehtikuusen neulasia.

Ulkoilun jälkeen lapset olivat läpimärkiä ja sain syyn pestä molempien talvivaatteet. Pieni kestopalelu tästä seurasi itsellenikin.  Loppupäivä sujui rauhallisissa merkeissä ja olin valtavan tyytyväinen, että ulkoiltiin. 

Itse olen kyllä yllättänyt nykyisen itseni liikunnan määrällä - se on parempi kuin vuosiin. Käyn kerran viikossa uimassa (lähes), kerran viikossa pilateksessa ja kävelen useampana päivänä yli 10 000 askelta. Se on minulta varsin paljon.

Askelten kertymistä edesauttaa, että työpaikkani on varsin iso rakennus. Liikun paljon tilasta toiseen päivän aikana, joten valtaosa päivän askelista on jo koossa, kun saavun kotiin.

Rentoutumisessa onkin sitten tekemistä. Olen alkanut tehdä uudestaan mindfulnes-harjoituksia usean vuoden tauon jälkeen. Pyrin tekemään yhden harjoituksen päivässä, mutta nyt on jäänyt useampi päivä väliin. Harjoituksia on todella hankala tehdä, kun lapset ovat kotona/hereillä - liikaa taustamelua.

Arvatenkin ulkoilen lasten kanssa myös nyt viikonloppuna - sääkin on ehkä kääntymässä aurinkoisen puolelle.

PS. Oli hauskaa, kun lapset kysyivät, "saanko hypätä tuohon"? Jouduin kieltämään ainoastaan oikeasti syvän ojan.

PPS. Ainakin Touhi ulkoilee päivähoidossa varsin hyvin. Naakka lähtee spontaanisti kaverin kanssa ulkoilemaan, mutta ei nyt ehkä ihan sadesäähän.

PPPS. Liikunnan vastapainoksi ohjelmistossa on ollut n. 20 min päivässä Karen Pirie - poliisin tutkimuksia Yle Areenalta. Katsoin jo Ivalon ja tykkäsin.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys