Helpotus ja mysteeri
Huh sentään, jopas se Ortonin fyssari onnistui taas tekemään ihmeitä selälle! Pääsin eilen paikalle, kun perheenjäseneni tuli hoitamaan Naakkaa. Muuten en pääsisikään, sillä fyssari pitää aina vapaata sinä päivänä kuin nelipäiväistä työviikkoa tekevä miehenikin.
Yleensä fysioterapeutilla edetään näin: ensin kysytään vointi, sitten hän kysyy, mihin pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota. Sen jälkeen katsotaan kotiliikkeet, yleensä toivon niihin aina vähän muutoksia. Jippii, sain muuten eilen kaksi niskaliikettä!
Sen jälkeen hän käsittelee selkääni ja niskaani. Yläselän nikamalukkoja avataan tai ainakin yritetään saada joustavammiksi. Alaniskaakin fysioterapeutti käsittelee hieman, mutta yläniska, jossa vamma on, jätetään rauhaan.
Käsittelyn jälkeen lähdin maksamaan. Maksan aina samalla kaksi kertaa (ei ihan halpaa, todellakaan)...Nyt hinta tuntui erityisen kalliilta. Maksoin ja lähdin liikkeelle. Kahden minuutin kuluttua puhelin soi. Minua oli kuin olikin laskutettu liikaa, ja tilanne korjattiin.
Kotona odotti oikein hyvin hoidettu Naakka. Eilen jälkioireina huimasi, näkö oli aika sumea ja sydänkin takoi, mutta tänään olo tuntuu jo aika normaalilta. Vaikka käsittely ei satu, on se sen verran voimakasta, että jälkioireita sopi odottaa. Ne kestivät koko eilisen päivän.
Olen ennenkin puhunut blogissani (toivottavasti en liikaa) vammaisuudesta, arjesta ja avun pyytämisestä. Nyt puhun taas, joten kannattaa hypätä yli, jos ei halua lukea. Erään kotimaisen aikakauslehden keskustelupalstalla on pitkään puhuttu isovanhemmuudesta ja siitä, tuleeko isovanhempien hoitaa lapsenlapsia.
Rva:lla ei ole tähän selkeää mielipidettä, mutta eiköhän se ole tapauskohtaista. Vaikka tekstejä yrittää lukea kuinka objektiivisesti tahansa, ei se aina ihan onnistu. Aika moni isovanhempi kirjoittaa, että he ovat pontevasti todenneet jo hoitaneensa omat lapsensa, joten lapset hoitakoot omansa.
Kommentoimatta sen enempää kyseistä tilannetta, tulee aina mieleen, että tällaisten henkilöiden aikuiset lapset taitavat olla terveitä. Jos vammainen haluaa lapsia, hänen on "valitettavasti" pyydettävä aika ajoin apua perheeltä, lähipiiriltä, yhteiskunnalta tms.
Tietysti, tällaiset kommentit koskevat luultavasti niin kutsuttuja normaalitilanteita, mutta kuitenkin...
Pitipäs vielä loppuun kertoa, että meidän vanhuksemme Nasu ja Matilda ovat tuoneet elämäämme mysteerin. Sunnuntaiaamuna Nasu käveli makkariimme sen näköisenä, kuin olisi vähän väärässä paikassa. Niin olikin, häkin ulkopuolella.
Seuraavana yönä puolisoni kävi siirtämässä häkkiin olkkarin lattialla kuikuttavan Matildan. Marsut pääsevät jostakin ulos häkistään/aitauksestaan, mutta emme ole keksineet, mistä. Arvattavin paikka on se, missä häkki ja aitaus on kiinnitetty toisiinsa, mutta kun siinäkään ei ole sellaista koloa, josta marsu mielestämme mahtuu.
Mysteeri siis säilyy.
Yleensä fysioterapeutilla edetään näin: ensin kysytään vointi, sitten hän kysyy, mihin pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota. Sen jälkeen katsotaan kotiliikkeet, yleensä toivon niihin aina vähän muutoksia. Jippii, sain muuten eilen kaksi niskaliikettä!
Sen jälkeen hän käsittelee selkääni ja niskaani. Yläselän nikamalukkoja avataan tai ainakin yritetään saada joustavammiksi. Alaniskaakin fysioterapeutti käsittelee hieman, mutta yläniska, jossa vamma on, jätetään rauhaan.
Käsittelyn jälkeen lähdin maksamaan. Maksan aina samalla kaksi kertaa (ei ihan halpaa, todellakaan)...Nyt hinta tuntui erityisen kalliilta. Maksoin ja lähdin liikkeelle. Kahden minuutin kuluttua puhelin soi. Minua oli kuin olikin laskutettu liikaa, ja tilanne korjattiin.
Kotona odotti oikein hyvin hoidettu Naakka. Eilen jälkioireina huimasi, näkö oli aika sumea ja sydänkin takoi, mutta tänään olo tuntuu jo aika normaalilta. Vaikka käsittely ei satu, on se sen verran voimakasta, että jälkioireita sopi odottaa. Ne kestivät koko eilisen päivän.
Olen ennenkin puhunut blogissani (toivottavasti en liikaa) vammaisuudesta, arjesta ja avun pyytämisestä. Nyt puhun taas, joten kannattaa hypätä yli, jos ei halua lukea. Erään kotimaisen aikakauslehden keskustelupalstalla on pitkään puhuttu isovanhemmuudesta ja siitä, tuleeko isovanhempien hoitaa lapsenlapsia.
Rva:lla ei ole tähän selkeää mielipidettä, mutta eiköhän se ole tapauskohtaista. Vaikka tekstejä yrittää lukea kuinka objektiivisesti tahansa, ei se aina ihan onnistu. Aika moni isovanhempi kirjoittaa, että he ovat pontevasti todenneet jo hoitaneensa omat lapsensa, joten lapset hoitakoot omansa.
Kommentoimatta sen enempää kyseistä tilannetta, tulee aina mieleen, että tällaisten henkilöiden aikuiset lapset taitavat olla terveitä. Jos vammainen haluaa lapsia, hänen on "valitettavasti" pyydettävä aika ajoin apua perheeltä, lähipiiriltä, yhteiskunnalta tms.
Tietysti, tällaiset kommentit koskevat luultavasti niin kutsuttuja normaalitilanteita, mutta kuitenkin...
Pitipäs vielä loppuun kertoa, että meidän vanhuksemme Nasu ja Matilda ovat tuoneet elämäämme mysteerin. Sunnuntaiaamuna Nasu käveli makkariimme sen näköisenä, kuin olisi vähän väärässä paikassa. Niin olikin, häkin ulkopuolella.
Seuraavana yönä puolisoni kävi siirtämässä häkkiin olkkarin lattialla kuikuttavan Matildan. Marsut pääsevät jostakin ulos häkistään/aitauksestaan, mutta emme ole keksineet, mistä. Arvattavin paikka on se, missä häkki ja aitaus on kiinnitetty toisiinsa, mutta kun siinäkään ei ole sellaista koloa, josta marsu mielestämme mahtuu.
Mysteeri siis säilyy.
Kommentit
Lähetä kommentti