Matkatunnelmia ja dramatiikkaa

Rva kirjoittaa väsyneessä tilassaan pikakuulumiset, toivottavasti tulee ymmärrettävää tekstiä... Niskaset palasivat tänään Ruotsista neljän päivän reissulta ystäväperhettä tapaamasta! Matka tehtiin lentäen (ja junalla ja metrolla.

Jännitysmomentti syntyi viime viikon keskiviikkona, kun Naakka alkoi oksentaa. Oksutautihan siitä tuli, edellisestä olikin jo kuukausi aikaa. Lähtö oli perjantaina ja jännäsimme, pääsemmekö ollenkaan liikkeelle. Pääsimme kyllä, Naakka ensimmäiselle lento- ja ulkomaanmatkalleen.

Matkustaminen sujui oikein hyvin, ainoana miinuksena on rva:n lentopelko, joka tekee lyhyistäkin lentomatkoista ikäviä. Rva ei pelkää nousua tai laskua, mutta se ilmassa "killuminen" tuntuu ahdistavalta.

Puoliso hoiti suurimman osan nostamisista ja kantamisista. Naakka, 12 kg liukkaassa talvipuvussaan ei ole mikään helpoin mahdollinen nostettava. Kroppa, varsinkin oikea käsi, oli kovilla. Niin oli myös niska hotellin vaatimattomien tyynyjen kanssa...

Lentokentällä helpostusta toi Naakan "valjasreppu", jonka saimme lainaan ystäväperheeltä täältä Suomesta ja jonka kanssa Naakkaa oli mukava lentoentällä taluttaa. Repussa kulki muutama pieni viihdykekirja ja -lelu.


Perjantai meni kivasti, lauantaina rva sai Naakan oksutaudin. Olo oli ikävä koko päivän, mutta helpottui iltaa myöten. Tauti oli onneksi lievä. Lauantaina Naakka alkoi vuorostaan olla itkuinen ja passiivinen, viihtyi lähinnä sylissä. Lämpöäkin oli vähän, mutta olo helpottui iltaa myöten.

Sunnuntaina rva oli jo melko kunnossa, mutta Naakka tuli oikein kipeäksi. Leikki ystäväperheen 4-vuotiaan pojan kanssa ei maittanut ja Naakka istui sylissä tai rattaissa puolihorroksessa. Päätimme, että pitää lähteä lääkäriin, paikalliseen sairaalaan.

Sairaalassa vierähtikin sitten eilinen ilta ja suuri osa yötä. Naakka ei suostunut pissanäytteeseen, nuokuimme sairaalahuoneessa aamuyöhön, noin kahteen asti, kunnes meidät passitettiin särkylääkkeen kanssa hotellille (nappasimme taksin lennosta, herätimme toki kaksi minuuttia aiemmin ystäväperheen hädässämme ;) ...)

Noin neljä tuntia myöhemmin olikin sitten aamuherätys. Ei ollut ihan helppoa vääntäytyä liikkeelle ja lentokentälle. Naakka voi onneksi jo paremmin. Sama toisinpäin kuin perjantaina ja kotiin vähäksi aikaa nukkumaan.

Sitten lähdimme Naakan kanssa lääkärille. Arvatenkaan pissanäytettä ei taaskaan saatu, huomenna aamulla matkustamme Naakan kanssa uuteen yritykseen. Hyvä, että tässä on yö välissä, nyt väsyttää enemmän kuin pitkään aikaan!

Yhteenvetona voi todeta, että matkustaminen lapsen ja erityisesti sairauksien kanssa on arvaamatonta. Vaikka nyt oli vähän raskasta, meidät nähdään varmasti reissussa toistamiseenkin. Naakka ihmetteli ja kommentoi kaikkea niin avoimesti, että melkein koko ajan nauratti.

Vielä pidemmän korren veti 4-vuotias jutuillaan. Kerran hän keksi, että puolisoni voisi olla isälintu, me Naakan kanssa linnunpoikasia ja hänen omat vanhempansa, hmm...isovanhempia :D En olisi kyllä sellaista leikkiä keksinyt!

Nyt rva siirtyy iltatoimiin ja levolle, eiköhän tämä taas tästä ja tulipahan visiteerattua naapurimaassa ihan paikallista terveydenhuoltojärjestelmää myöten!

Kommentit

  1. Huhhuh! On kyllä ollut melkoista taiteilua teillä reissussa... Toivottavasti voitte kaikki nyt jo hyvin tai ainakin paremmin! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys