Pihinää, puhinaa ja lukemia mittarissa

Vähän sairasta meininkiä on Niskasilla vietetty tälläkin viikolla. Naakan korvatulehduksen viimeisin antibioottikuuri loppui maanantaina, ja eilen Naakka tuli kipeäksi päiväkodissa (kuume ja yskä). Tänään kuumetta on ollut koko päivän.

Rva suuntasi tänään ystävänsä kanssa sisarensa perheen luokse n. 45 minuutin junamatkan päähän meiltä. Vietimme kivan lauantaipäivän ravintolan ja kyläilyn merkeissä, tulin kotiin pirteämpänä kuin aikoihin!

Naakka vietti samaista päivää mimmin ja papan luona, jonne puoliso hänen kanssaan suuntasi. Takaisin tulimme kaikki samalla autokyydillä. Vielä viikolla rva ajatteli, ettei jaksaisi lähteä mihinkään. Nyt reissun jälkeen rva on onnellinen, että lähti. Pieni irtiotto arjesta on henkisesti niin uskomattoman piristävä.

Rva:n astmatestaus alkoi PEF-testillä (puhallustesti lääkkeen kanssa ja ilman) tänään. Puhalluksia pitää tehdä aamuin illoin ja merkitä lukemat muistiin. Testin pitäisi tuoda astma esille melko selvästi. Ainakin rva osaa puhaltaa, pienen harjoittelun jälkeen!

Kuluneella viikolla hengittäminen rasituksessa on ollut konstikasta. Hiukankin pidemmät kävelymatkat alkavat hengästyttää ja tuntuu, ettei happi kulje normaalisti. Kyllä rva itsekin astmaa epäilee, mutta antaa testitulosten puhua puolestaan.

Mahdolliseen krooniseen sairauteen, vaikkakin lääkkeillä parannettavaan, rva suhtautuu kaksijakoisesti. Olisi mukava, jos löytyisi keino, millä auttaa tilannetta. Toisaalta, "uusi" sairaus tuntuu vähän kurjalta - nykyisten vaivojen lisäksi ei jaksaisi perehtyä ja tutustua taas uusiin sairauskuvioihin.

No, astma on oikein yleinen vaiva ja ainakin terveydenhoitaja väitti, että se on nykyisin hoidettavissa!

Hih, kävimme noin viikko sitten kirjastossa ja nappasin Naakalle mukaan Pikku Lapanen - dvd:n. Olin Lapanen-tarinafani lapsena, ja ajattelin, että Naakka voisi tykätä myös. Osuin naulan kantaan. Nyt Naakka pyytää tarhasta kotiuduttuaan kahta asiaa: lämmin maito ja "Lapa".

Siispä, "Lapa" pyörii meillä kokonaan läpi miltei jokainen päivä. Aluksi rva katsoi itsekin ihastuneena, nyt ei kyllä enää jaksa! Saa nähdä, loukkaantuuko Naakka verisesti, kun "Lapa" viedään takaisin kirjastoon.

Tästä kirjoituksesta kävi nyt varmasti ilmi, etten paheksu pienten lasten tv:n katselua. Naakka ei katso sen enempää päivän mittaan ja tekee kyllä muitakin asioita. Sen siitä saa, kun äitikin on ihastunut lastenohjelmiin!

Kirjoista Naakka fanittaa tällä hetkellä Minttuja (niitä sarjakuvamaisia), Ainoja ja Mikko Mallikkaita. Niitä kovapintaisia vauvakirjoja Naakka ei enää niin paljon katsele. Niin se lapsi kasvaa, ja hyvä niin - pääsemme yhdessä tutustumaan kirjoihin, joista rva:kin saa irti vähän enemmän.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe