Influenssa tästä vielä puuttui

Tuntuu kyllä, kuin koko inhimillisten tartuntatautien kirjo olisi koetellut Niskasia tänä talvena! Viime sunnuntaina rva alkoi tuntea kummallista kolotusta ympäri kroppaa sekä kurkkukipua. Rva perui salikäynnin, kun oli vähän huono olo.

Illalla alkoi tulla kylmä ja iltakymmeneen mennessä kuumetta oli yli 39. Ei siinä mitään, nukkumaan särkylääkkeen kanssa ja sama toistui aamuyöllä. Maanantai ja tiistai menivät kuumeen sahatessa tosi korkealla monta kertaa päivässä...ja keskiviikko.

Eilenkin kuume nousi kahdesti, mutta ei enää niin korkealle. Tänään nousu ei ole ainakaan vielä alkanut - ehkä se nyt jo riittäisi. Muu perhe on onneksi säästynyt taudilta. Meillä on kaikilla rokotus, mutta se ei osunutkaan kohdalleen tänä vuonna.

Ihan pahin oireista on julmetun kova niskakipu. Epäilin jo aivokalvontulehdustakin, mutta niska kääntyy yhtä yliliikkuvasti kuin ennenkin, joten jätin epäilyt sikseen. Kipu on senlaatuista, että se tekee makaamisen tosi epämukavaksi ja särkee tietysti myös kaikissa muissa asennoissa.

Niskakipu kulkee samansuuntaisesti kuumepiikkien kanssa, eli heti kun kuume alkaa nousta, niskasärky pahenee. Sitten se jonkin verran helpottaa, kun särkylääke alkaa toimia. Toki muitakin paikkoja kolottaa, mutta niska on pahin.

Hra on pitänyt meillä taloutta pystyssä koko viikon. Hän on kuljettanut Naakkaa päiväkotiin ja takaisin, hoitanut tyttöä, käynyt kaupassa ja tehnyt ruuat (ja lohduttanut voivottelevaa rva:ta). Ilman puolisoa tästä ei kyllä olisi tullut mitään!

Naakka on toistellut lausahduksia "äiti kipeenä, äiti lepäämään ja äiti nukkuu". Alkuviikosta rva:lla oli poskessa minimaalinen haava, jonka Naakka luuli olevan se "pipi". Joo, juuri sen takia rva on maannut sängynpohjalla koko viikon!

Rva on kipeänä ollessaan pystynyt seuraamaan marsujen touhuja monta kertaa. Vielä ne vanhukset vain jaksavat puuhastella! Otin tietenkin marsuista muutaman tilannekuvan, jotka jaan täällä (ja kyllä, papanoita löytyy myös).






Kommentit

  1. Kuume on aivan kamalaa niskavamman kanssa. Kaikki lihaskalvot kiristyvät yhdessä kuumeennousun kanssa ja voi taivas niitä kipuja. Tästä influenssa-aallosta on terveniskaisetkin valitelleet, että tekee aivan kamalan niskakivun. Ja niskavammaisellahan tuon kivun voi kertoa aika moninkertaiseksi. Ongelma rokotteen kanssa on, että virus ehti muuntua sitten viimevuoden ja rokotus ei antanutkaan täyttä suojaa :(

    Pikaista paranemista ja otahan rauhallisesti, että selviäisit ilman jälkitauteja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys