Matkalla papukaijaksi

Hyvä ystäväni teki minulle (ja toiselle hyvälle ystävälleni) viikonloppuna pienen testin. Minun piti nimetä kolme eläintä ja kuvailla niitä. Valitsin ensimmäiseksi eläimeksi pandan. Se on pörröinen, iso, tuttu, mutta jollakin tavalla kaukana.

Seuraavaksi valitsin kalan. Näin sen ajatuksissani uivan vähän niin kuin vaivihkaa sinertävässä, viileässä syvyydessä. Se ei ollut värikäs, touhukas pintavesien kala, vaan lymyilevä ja osaksi näkymätön.

Kolmanneksi valitsin papukaijan. Se on näyttävä, hurmaava ja äänekäs. Kaikki tuntevat sen, mutta harvalla on sellainen omana. En muista, mitä muuta sanoin.

Seuraavaksi ystäväni paljasti, että ensimmäiseksi valittu eläin on se, millaisena muut näkevät minut nyt. Toinen eläin on sellainen, millaisena itse itseni näen. Kolmas on se, millainen olen sisimmältäni...siis papukaija!

Jäin miettimään testiä, sillä jotenkin kuvaus osui kohdalleen - taidan antaa itsestäni vähän pandamaisen kuvan (ok, en ole niin kovin iso :D ). Hieman lymyilevä, piilotteleva kalamaisuus taas on minussa muistuttamassa monista elämän varrella kohtaamistani vaikeuksista.

Se papukaija...onpas hauskaa! Rva taitaakin pyhittää seuraavat vuodet vallattoman ja luovan puolensa esille päästämiseen. Sellainen puoli onkin ollut piilossa, se taitaa piilotella jossakin koettujen kipujen, rajoitusten ja asioista luopumisen takana.

Pohdimme yhdessä ystävien kanssa, että moni asia vaikuttaa siihen, että oma minuus ikäänkuin katoaa vuosiksi. Rva:lla se on sairastaminen. Sovimme yhdessä ystävieni kanssa, että meidän jokaisen on aika nyt hieman yli kolmekymppisenä etsiä ja löytää  se minä itse, jossa viihdymme parhaiten!

Kotirintamalla tein viikonloppuna sen ainoan pääsiäiseen valmistavan tekoni, istutin rairuohot. Naakan isoäiti istutti Naakalle oman, pienen rairuohon. Ruoho koristellaan, kunhan se on kasvanut. Pääsiäisen jälkeen Nasu ja Matilda saavat sitten kevään ensimmäisen tuoreen ruohon.

Minun rairuohoni, joka on oikeastaan ohraa, on jo lähtenyt kasvamaan. Naakan "aito" rairuoho seuraa toivottavasti perässä muutaman päivän sisällä...





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe