Autoiluasiaa

Aina on jotakin kirjoitettavaa... Isossa kaupungissa asuvana olen tarkkaillut (ja käyttänyt) paljon erilaisia liikenneyhteyksiä. Autot, ratikat, metrot, taksit (autoja nekin toki) ja junat kuljettavat päivisin ja öisinkin matkustajia paikasta toiseen.

Harvinaisimmat kulkuvälineet, joita rva on käyttänyt, lienevät yhteyslautat saarille. Myös vesitakseja löytyy kesäaikaan, niitä rva ei ole ainakaan toistaiseksi kokeillut. Matka vesitaksilla voisikin olla hauska kokemus, ainakin erilainen.

Meilläpäin kulkeminen julkisilla kulkuvälineillä näyttäisi olevan tavallista iästä tai sukupuolesta riippumatta. Pienillä paikkakunnillahan on kummallista, jos ei omista sitä autoa (tai kahta). Kärjistettynä juna- ja bussiliikenne vetävät puoleensa lähinnä alaikäisiä, vanhuksia ja jos joku siltä väliltä käyttää julkisia, on hän useammin nainen kuin mies (kuinkas muuten).

Meilläpäin puhutaan paljon autottomuudesta. Keskusta tulisi saada autottomaksi, yksityisautoilua tulisi vähentää ja erityisesti kantakaupungissa yksityisautoilijoiden elämä on tehty varsin hankalaksi, kun parkkitilaa on minimaalisesti. Luulen, ettemme ole kaukana tietulleista.

Rva on ollut (periaatteessa) yksityisautoilun vähentämisen kannalla. Erityisesti ennen helmikuun 13. päivää vuonna 2009. Ennen sitä liikuin kävellen, pyöräillen ja julkisilla liikennevälineillä. Sitten tulivat niskan retkahdusvamman oireet, ja liikkuminen julkisilla tuli pariksi vuodeksi melkein mahdottomaksi.

Rva putosi myös sellaiseen rakoon, johon valtavan moni vammautunut ajautuu. Hakemukset jonkinlaisesta liikunta-avustuksesta, mikä tarkoitti lähinnä muutamaa taksiseteliä kuukaudessa, hylättiin. Rva todettiin toistuvasti liian terveeksi. Oireet puhuivat toisenlaista kieltä.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että rva ei juuri liikkunut - paitsi puolison kyydillä meidän autolla. Sekin oli pitkään hankalaa, niska ei tykännt auton tärinästä, mutkaisista teistä tai pidemmistä matkoista.

Sillä tavalla kuitenkin selvittiin vaikeimmista vuosista.

Sittemmin tilanne on helpottunut. Silti liikennevälineillä kulkemista pitää edelleen rajoittaa, ja välillä matkoista muodostuu oireiden takia varsin mielenkiintoisia. Hankalat matkat ovat harmin paikka, sillä rva pitää julkisilla matkustamisesta, siinä on tunnelmaa.

Viime aikoina olen pohtinut joukkoa vammautuneita, jotka ovat siinä samassa "raossa", jossa minä olin joitakin vuosia sitten. Ovatko ne päättäjät, jotka puhuvat yksityisautoilun rajoittamisen tai kieltämisen puolesta, tietoisia, että tällaisia ihmisiä on olemassa.

Joillekin vammautuneille se yksityisauto (useimmiten sellaisen kyydissä istuminen) on ainoa mahdollisuus päästä liikkeelle vuosien tai jopa koko loppuelämän ajan. He eivät voi matkustaa "normaaleilla", julkisilla liikennevälineillä, mutta eivät syystä tai toisesta (tai säästöjen tai huonosti toteutetun tutkimuksen takia) saa tukea liikkumiseensa esimerkiksi taksimatkojen muodossa.

Ilman kummallisempia kommervenkkejä kysymys kuuluukin: Pitäisikö vammautuneen viettää elämänsä neljän seinän sisällä, kun sopivaan liikennevälineeseen ei ole varaa? Jos omistaa auton, eikö silläkään saa liikkua, kun yksityisautoilu kerran on niin huono asia?


Kommentit

  1. Tässä kun on ajokortti otettu pois eikä julkista liikennettä ole saatavilla, on joutunut huomaamaan miten elinpiirit kaventuvat kotiseinien sisään. Ei paljon auta, että on 18 taksimatkaa kuukaudessa, sillä noilla ajaa vain 9 edestakaista matkaa. Näillä kulmilla missä minä asun, on pakko lähteä lähikaupunkiin asioille. Ja lähikaupunki on ripoteltu kolmen eri pääkadun varrelle sekä reunamilla oleviin isompiin marketteihin. Jos asiointia on samalla kerralla apteekissa ja kaupassa, joutuu miettimään siirtymämatkan tai käymään huomattavasti kalliimmassa kaupassa. Kilometrin siirtymä on minimimatka ja se ei ole niska/aivovammaiselle mikään yksinkertainen juttu kun pitää miettiä kykeneekö matkan fyysisesti kulkemaan ja kestääkö hermosto matkalla olevat ärsykkeet mm. liikenteestä. Tietysti tähän voi käyttää taksia, mutta se on taas yksi matka pois. Jos jokaisella reissulla joutu käymään kahdessa paikassa ja siirtymän ajaa taksilla, tippuu kuukausittaisista matkoista 3 edestakaista matkaa pois ja niitä jää vain 6. Selviääkö kukaan kuudella kodin ulkopuolisella asioinnilla kuukaudessa? Tai jos asiointipaikkoja onkin kolme, voit poistua kotoa 4 kertaa kuukaudessa ja kerran asioida lisäksi yhdessä paikassa. Joutuukohan kukaan terve miettimään tällaisia asioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tässä on tullut ihan uusia näkökulmia koettua! Sinun tilanteesi on paljon hankalampi kuin minun nykyinen tilanteeni, ja ei tuo kuvailemasi kaupunkirakenne ainakaan helpota asiaa. Kyllä sitä nyt tuossa tilanteessa pitäisi voida järjestellä siten, että se taksikuski odottaa ainakin kohtuullisessa ajassa hoituvat asioinnit (esimerkiksi apteekin jne.). Välillä tosiaan tuntuu, että ovatko näitä sääntöjä suunnitelleet koskaan tavanneet yhtäkään liikuntavammaista :D Normaalien asiointien hoitaminen edes jollakin tavalla itse on myös osa kuntoutusta, mikä usein unohdetaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys