Vertaistuki

Eilen koin henkisesti todella virkistävän hetken, sillä luonani vieraili vertaistuki. Ei yhtään haitannut, vaikka keskustelumme välissä istui Naakka (kuin tatti, onneksi Pieni Merenneito ja Helinä-keiju on keksitty).

On melkein ainutlaatuista keskustella henkilön kanssa, joka ymmärtää, mitä tarkoittaa kun yläniska väsyy niin että pää meinaa retkahtaa, ja aiheuttaa alempiin niskan lihaksiin kestokrampin. Hänellä oli myös hauska tilanne-ehdotus, jossa yläniskan lihakset osaavat toimia eli muodostaa minimaalisen jännityksen - meikkaaminen :D

Puhuimme myös paljon matkustamisesta (ja muista poikkeustilanteista) sekä sen aiheuttamasta kuormituksesta. Totesimme, että auto on useiden toipumisvuosienkin jälkeen hankala, lentokone samaten. Ratikka, bussi ja metro ovat aika kamalia ja juna on oikeastaan vaivattomin.

Yhdessä ihmettelimme myös, kuinka paljon lepoa huonosti toimiva kroppa tarvitsee toipuakseen pienistäkin poikkeustilanteista. Meille molemmille on myös tuttua, että niskaa täytyy lepuuttaa pitkin päivää, tai ongelmia tulee tavallistakin enemmän.

Pääsimme myös siihen, että joskus satunnaisesti kroppa sitten kestää kaikenlaista, kuten urheilulajeja, jotka eivät yleensä sovi tai muita huimia extreme-suorituksia (esimerkiksi vähän pidemmän ravintolaillan).

Ne satunnaisesti onnistuvat jutut taas virkistävät henkisesti ihan uskomattoman paljon - ehkä ne tuovat mieleen häivähdyksen entisestä elämästä - tai ehkäpä tulevasta, kuka tietää.

Niskasilla eletään työntäyteistä alkuviikkoa - ainakin puolison osalta. Hän lähti eilen töihin tavalliseen aikaan n. 7.45...ja tuli kotiin 00.30. (näin hän itse aamulla muisteli). Tästäkin syystä oli todella mukavaa saada eilen seuraa.

Rva alkaa onneksi selättää viime päivien univaikeuksiaan - viime yö meni vain yhdellä heräämisellä, eikä valveilla olo kestänyt kauan.

Lähiaikoina rva aloittaa varmaankin uuden "rojektinsa", joka näyttää ehkä kaukaisesti tältä:


Onneksi maa on vielä melkein jäässä ja luntakin näkyy - ei ole kovin kamala kiire. Kirjoitan varmaankin tästä asiasta lähiaikoina ja toivottavasti myös pitkin kesää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe