Tyttömme Naakka
Havahduin eilen tosiasiaan: Naakka täyttää kolmen viikon päästä kolme vuotta! Kun hän oli vastasyntynyt, yksivuotias jne., tuo päivä tuntui hyvin kaukaiselta. 3-vuotias ei enää ole vauva - hän on jo pieni tyttö omine juttuineen.
Jos Naakkaa pitäisi kuvailla, niin kyllä hän varsin puhuvainen on! Saamme päivittäin kuulla mitä omaperäisempiä ajatuksia (kaiken selostuksen lomassa). Kun toissapäivänä sanoin, että nyt on sunnuntai, hän halusi välttämättä tietää, mikä on sunnuntain merkki. Merkki...hmm...en edes muista, mitä vastasin.
Nostelu ja kantaminen ovat vähentyneet todella paljon, suuri osa pisuista osuu pottaan ja ruokailukin alkaa sujua (päiväkodissa kuulemma paremmin). Öisin lapsemme on vielä tuttisuu, syliin hän hakeutuu kiitettävän usein.
Tämä vuosi tuo Naakalle isoja muutoksia. Loppukesästä kuvioihin astuu pienempi sisarus, se vauva, jota Naakka käy joka päivä mahan päältä halaamassa ja antamassa välillä myös pusun. Nappe-vauvan potkuja Naakka ei jostakin syystä halua käydä kokeilemassa.
Iso muutos on myös päiväkodin isojen ryhmään siirtyminen syksyllä. Minua asia ei huoleta etukäteen, Naakka tykkää luultavasti isoksi tulemisesta oikein paljon!
Naakalla on siinä suhteessa (kaiken "ei:n" ohella) menossa hyvä vaihe, että hän on todella innostunut kaikesta mahdollisesta toiminnasta. Sunnuntaina kävimme Lapsimessuilla, ja noin viiden minuutin alkujännityksen jälkeen hän halusi kokeilla ihan kaikkea.
Minulle on kunnia olla Naakan äiti. Hän tekee päivistämme mielenkiintoisia olemalla ihan oma itsensä. Uskallan nyt olla iloinen ja ylpeäkin, alkutaipaleemme ei ole koko ajan ollut helppo.
Naakan odotus oli vaikea (tosi pahoinvointinen kuten tämä nykyinenkin raskaus, niskavamma oireili nykyistä pahemmin), synnytys 46-tuntinen marathon ja Naakka varsin itkuinen, ensimmäiset puoli vuotta ilman päiväunia (yli 20 minuutin mittaisia) sinnitellyt vauva. Minä reagoin siihen kaikkeen raskauden jälkeisellä masennuksella ja ahdistuneisuudella.
Vähitellen asiat alkoivat loksahtaa paikoilleen. 6 kuukauden ikäisenä Naakka nukkui ensimmäiset yli tunnin päiväunensa. Varmaankin sen seurauksena hänestä alkoi kuoriutua iloinen ja aktiivinen vauva.
Oma voimien keräämiseni kesti vähän kauemmin. Kun Naakka oli noin puolitoistavuotias, aloin tuntea oloni melko normaaliksi. 2-vuotissynttäreiden aikoihin saatoin todeta, että tilanne on nyt ihan hyvä.
Alku ei aina ole se kaikkein mukavin, mutta ainakin meidän kohdalla aika on tehnyt tehtävänsä. Kasvu vanhemmaksi ja perheeksi ei aina tapahdu kädenkäänteessä, ja mutkia matkassa on odotettavissa myöhemminkin. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Jos Naakkaa pitäisi kuvailla, niin kyllä hän varsin puhuvainen on! Saamme päivittäin kuulla mitä omaperäisempiä ajatuksia (kaiken selostuksen lomassa). Kun toissapäivänä sanoin, että nyt on sunnuntai, hän halusi välttämättä tietää, mikä on sunnuntain merkki. Merkki...hmm...en edes muista, mitä vastasin.
Nostelu ja kantaminen ovat vähentyneet todella paljon, suuri osa pisuista osuu pottaan ja ruokailukin alkaa sujua (päiväkodissa kuulemma paremmin). Öisin lapsemme on vielä tuttisuu, syliin hän hakeutuu kiitettävän usein.
Tämä vuosi tuo Naakalle isoja muutoksia. Loppukesästä kuvioihin astuu pienempi sisarus, se vauva, jota Naakka käy joka päivä mahan päältä halaamassa ja antamassa välillä myös pusun. Nappe-vauvan potkuja Naakka ei jostakin syystä halua käydä kokeilemassa.
Iso muutos on myös päiväkodin isojen ryhmään siirtyminen syksyllä. Minua asia ei huoleta etukäteen, Naakka tykkää luultavasti isoksi tulemisesta oikein paljon!
Naakalla on siinä suhteessa (kaiken "ei:n" ohella) menossa hyvä vaihe, että hän on todella innostunut kaikesta mahdollisesta toiminnasta. Sunnuntaina kävimme Lapsimessuilla, ja noin viiden minuutin alkujännityksen jälkeen hän halusi kokeilla ihan kaikkea.
Minulle on kunnia olla Naakan äiti. Hän tekee päivistämme mielenkiintoisia olemalla ihan oma itsensä. Uskallan nyt olla iloinen ja ylpeäkin, alkutaipaleemme ei ole koko ajan ollut helppo.
Naakan odotus oli vaikea (tosi pahoinvointinen kuten tämä nykyinenkin raskaus, niskavamma oireili nykyistä pahemmin), synnytys 46-tuntinen marathon ja Naakka varsin itkuinen, ensimmäiset puoli vuotta ilman päiväunia (yli 20 minuutin mittaisia) sinnitellyt vauva. Minä reagoin siihen kaikkeen raskauden jälkeisellä masennuksella ja ahdistuneisuudella.
Vähitellen asiat alkoivat loksahtaa paikoilleen. 6 kuukauden ikäisenä Naakka nukkui ensimmäiset yli tunnin päiväunensa. Varmaankin sen seurauksena hänestä alkoi kuoriutua iloinen ja aktiivinen vauva.
Oma voimien keräämiseni kesti vähän kauemmin. Kun Naakka oli noin puolitoistavuotias, aloin tuntea oloni melko normaaliksi. 2-vuotissynttäreiden aikoihin saatoin todeta, että tilanne on nyt ihan hyvä.
Alku ei aina ole se kaikkein mukavin, mutta ainakin meidän kohdalla aika on tehnyt tehtävänsä. Kasvu vanhemmaksi ja perheeksi ei aina tapahdu kädenkäänteessä, ja mutkia matkassa on odotettavissa myöhemminkin. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Kommentit
Lähetä kommentti