Ajatuksia peruskoulun uudistuksista

Peruskoulun uudet opetussuunnitelmat ovat viime aikoina olleet tapetilla - erityisesti perinteisen luokkahuonejaon purkaminen.

Rva:lla on tästä sana jos toinenkin sanottavana, mutta siirryn aiheeseen erään aasinsillan kautta. Rva:n työelämäkokeilut whiplashin jälkeen ovat olleet pähkinänkuoressa työkokeiluja sekä satunnaisia free-töitä.

Alussa, kun huimaus vei suuren osan keskittymisestä, olivat työtilanteet oman työhuoneen ulkopuolella hyvin vaikeita: kokous tai muu tilaisuus, jossa häly oli suurempi, oli melkein mahdoton. Myöhemmin tilanne helpottui asteittain.

Rva:n huimausta provosoivat alkuun äänet, värit, liikkuvat objektit...moni sellainen asia, jotka eivät häiritse enää tai häiritsevät huomattavasti vähemmän. Silti, rauhallinen työtila ilman suurta hälinää ympärillä on rva:lle edelleen se paras vaihtoehto - niskaa tulee jännitettyä vähemmän.

Samalla tavalla kuin rva:lle, on mahdollisimman rauhallinen ympäristö monelle peruskoulun oppilaalle se optimaalisin oppimisen ympäristö.

Nyt koulutuksen alalla on kuitenkin vallalla ryntäys, jonka ainoa tavoite tuntuu olevan lyödä läpi monitoimitilat isoine oppilasryhmineen. Luokkahuoneet, pienet ryhmät, pulpetit ja ylipäätänsä kaikki pysyvä tuntuu olevan todella out.

Kahden alle kouluikäisen vanhempana olen huolestunut nykyisestä suuntauksesta. Rva voi olla itsekin totaalisen out, mutta soisin mielelläni lapsilleni koulutaipaleen, jossa on rauha oppia, sekä plussana edes muutama perinteinen oppikirja...

Ei rva:n omakaan koulutaival ollut ruusuinen. Siksi en ainakaan myönnä, että nostalgiankaipuu olisi pehmentänyt ajatukseni. Kävin itse ala-astetta pienellä paikkakunnalla, mutta isossa luokassa. Oppilaita oli luokassa yli 30.

Joukossa oli kaikenlaista oppijaa, sekä muutama häiriköksikin kutsuttava vaeltelija. "Vaeltelija" siksi, ettei opettaja kai voinut muutakaan kuin antaa rauhattoman oppilaan kuljeskella ympäri luokkaa. 1990-luvun alun lama-Suomessa ei todellakaan ollut koulunkäyntiavustajia, ainakaan rva:n koulussa.

Yläaste olikin sitten pohjanoteeraus. Rva laitettiin integraatioluokalle. Se tarkoitti pientä luokkaa, johon integroitiin häiriköitä naapurikunnista. Ihan perushepuista ei ollut kysymys, moni sankari oli jo ohittanut peruskouluiän, mutta roikkui edelleen perusopetuksessa.

Aika pian alkoi raju kiusaaminen, rva oli kilttinä tyttönä yksi kohteista. Yläaste tarvottiin läpi yhdellä luokanvaihdolla, johon kiusaaminen ei loppunut, mutta luokka oli sentään rauhallisempi.

Omaan kouluaikaansa peilaten isojen, yhteisten tilojen "etu" olisi ollut jakaa häiriköt muiden kanssa - ehkäpä terrorisointi olisi silloin kohdistunut vähemmän rva:han...

Olen ehkä tässä asiassa näköalaton pessimisti, mutta käyttäisin silti vielä harkintaa peruskoulun muutoksissa.  Osalle oppilaista järjestely sopii varmasti hyvin. Sitten jää jäljelle se porukka, joka putoaa hälyssä entistä enemmän kärryiltä.

Kuuluisin varmasti ilman terveysongelmiakin siihen ryhmään aikuisia, joille olisi töihin mennessä painajainen, jos työtila, tarvikkeet, ihmiset ja projektit vaihtuisivat täysin joka päivä. Miksi tällaisen pitäisi olla ok kaikille maamme peruskoululaisille?

Tässäpä tätä pohdittavaa olikin. Esikoiseni aloittaa muuten koulun vuonna 2020, eli hänellä on vielä muutama vuosi aikaa ennen oppimisen velvoitteita.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys