Launeella, ruuhkavuosipohdintaa ja jutteluhetkiä lasten kanssa

Pääsimme tänä viikonloppuna käymään pitkästä aikaa Launeen perhepuistossa Lahdessa. Viime kerrasta on kulunut jo kolme vuotta. Puistosta löytyy monenmoista tekemistä, ja esimerkiksi varsin hieno "linna".

10- ja 7-vuotiaat tykkäsivät puistosta todella paljon. Vaikka edellinen kerta oli itselläni selkeässä muistissa, ei Touhi muistanut viime reissua ollenkaan, ja Naakka muisti vain sen linnan. Ehkäpä he kolmen vuoden päästä muistavat tämän reissun :) 

Launeen perhepuistossa yksi merkittävimmistä jutuista on, että se on todella hieno, mutta kuitenkin tavallinen, maksuton leikkipuisto. Ehkä ainoa miinus on, että vesileikkialue ei ollut edellisellä tai tälläkään kerralla auki. 

Olen iloinen, kun lapseni ovat liikkeellä. Minulla hivenen kankea olo, koska lihakset olivat kipeinä edellisestä salikäynnistä. Olen myös iloinen, että yöpaikkamme oli tuttu lähisukulaisten koti. Melkein kesämökki haja-asutusalueella.

Tilanteita, joissa minun ei tarvitse huolehtia siivouksesta, pyykkäyksestä tai ruuanlaitosta (tai työpaikalla olemisesta :D ), on harvoin. Nyt oli kuitenkin sellainen tilanne. Huomasin, että minulla oli kerrankin energiaa hassutella oikein kunnolla lasten kanssa ja nautin joka hetkestä. Olen kiitollinen, että sain tällaista aikaa.

Useimmiten tilanne ei ole tämä. Uskon, että se on vain hyväksyttävä. Toki yritän huomioida lapseni yhdessä tai erikseen joka päivä. Ei se kuitenkaan ihan helppoa aina ole, kun tekemistä on paljon ja väsymys painaa päälle. 

Toisaalta, eivät lapsenikaan ole aina täysin alttiita hengaamaan minun kanssani ;) Varsinkin Naakka on jo oikein taitava ottamaan omaa aikaa. Hän ilmoittaa, ettei ole tavattavissa ja sulkeutuu jonkin oven taakse, koska omaa huonetta ei ole.

Tänä viikonloppuna ja oikeastaan kuluvalla viikolla minulla on kuitenkin ollut Naakan kanssa monta hyvää keskustelua. Touhinkin kanssa olen jutskannut, tosin hän haluaa useimmiten mielummin painia kanssani :D 

Eräs, jonka kanssa en ole onnistunut juttelemaan yrityksistä huolimatta, on Australiassa asuva ystäväni. Aikaikkuna on aikaeron vuoksi todella pieni, ja hänen lapsensa ovat vielä pienempiä kuin minun. Toivottavasti löydämme jonkun yhteisen ajan ennen pitkää <3 

PS. Pakotin toki lapset poseeraamaan yhden leikkihevosen selässä - otin heistä samassa kohdassa kuvan 3 vuotta sitten. No, eipä se onneksi kauheasti pakottamista vaatinut :) 

PPS. Vaikka olen usein huolissani, etten huomioi tarpeeksi lapsia, luulen, että silloin "puhuu" itseäni kaikesta syyttävä puoleni. Luultavasti homma on varmaankin suhteellisen hyvin hallinnassa.

PPPS. Ruuhkavuodet ovat kyllä nimensä mukaiset. Sana kuvaa mielestäni tätä ajanjaksoa elämässäni valtavan hyvin.