Rouva Niskanen

Blogini on nyt ollut toiminnassa loppuvuodesta 2011 alkaen. Blogin pito ei ainakaan kyllästytä - tuntuu että kirjoittamista olisi aina vähän enemmän kuin ehdin kirjoittaakaan.  Kun aloitin blogin, en oikeastaan tiennyt, millainen siitä mahdollisesti tulisi. Päätin, että blogini tyyli muotoutuu itsestään, ajan kanssa. Olen myös huomannut, että blogini lukijamäärä on noussut hitaasti, mutta varmasti. Näin spesiaaliaiheinen blogi ei ole supersuosittu (eikä se ole tarkoituskaan), perheeni ja ystävieni lisäksi täällä käy kumminkin muitakin. Tämä on ollut minulle oikein positiivinen yllätys! Mikä blogini tarkoitus sitten on? Kirjoitan ensinnäkin itseni takia. On varsin terapeuttista saada kaikenlaiset tapahtumat johonkin muistiin - ihan jo senkin vuoksi, että niitä kysytään minulta kerta toisensa jälkeen, kun aika kuluu ja kuntoutusprosessi etenee. Toivon (ja tiedänkin), että blogini olisivat löytäneet myös sellaiset, jotka joutuvat elämään tämän sairauden tai sitten jonki...

Nousin äsken ylös, tuntia ennen kellon soittoa. Oikeastaan olen ollut hereillä jo kolmisen tuntia. Työkykyarvion tulokset tulivat eilen, ja niinhän siinä kävi, että valvoin aamuyön niitä murehtimassa. Noin kello 6.10 luovutin ja nousin ylös. Aamuyön tunteina kävin mielessäni uudelleen läpi työkykyarvion tilanteita. Istuin epäergonomisella puupenkillä. Niskaan sattui ja keinuttava huimaus vaihtui välillä "säpsähtelevään", kun vaihtelin pääni asentoa. Siinä samalla yritin selvittää pöydän takana olevalle henkilölle oireitani, käytännön ongelmia työtilanteissa sekä sitä, että haluaisin, ettei asiasta enää täällä tehtäisi psyykkisiä päätelmiä, vaan keskityttäisiin nyt viimeinkin minun niskan retkahdusvamman jälkitilaani. Tulos: papereissa lukee kootusti näin: vaikka tutkittava kertookin niskan retkahdusvamman jälkitilan olevan hänen ensisijainen ongelmansa, saa tutkittavasta kuvan, että hänen psyykkinen kuntonsa on selvästi horjuvampi kuin hän itse tiedostaa... ...

Eilen, kun vieraamme olivat täällä viimeistä päivää, teimme vierailun Kiasmaan. En ole nykytaiteen suuri tuntija, ja täytyy myöntää, että minulla on myös tiettyjä ennakkoluuloja modernia taidetta kohtaan. Vielä pahempia ennakkoluuloja minulla oli tämän retken fyysisiä vaatimuksia kohtaan. Kesäinen Ateneumin-vierailu meni niskavaivojen takia poskelleen, joten olin jo kieltäytymässä tästäkin keikasta. Kaikeksi onneksi jaksoin kumminkin katsoa näyttelyn läpi. Näyttely oli onnekseni positiivinen. Minä kun en nykytilassani kaipaa järkyttävää tai pysäyttävää taidetta. Haluan kokea, että taide on positiivista ja energiaa antavaa. Näyttely  käsitteli sarjakuvia. Tasapainoni ja vastaanottokykyni eivät riittäneet tekstien lukemiseen, mutta kuvat, joista monet olivat ihanan värikkäitä, pystyin ilokseni katsomaan. Alakuvan virkatun poliisiauton kuvan uskaltanee julkaista - se kun sijaitsi ala-aulassa, jonne pääsee lippua maksamatta. Sellaiset näyttelyt, joissa saa osallistua, ovat m...

Nyt onkin jo sunnuntai, ja viikko ystäviemme seurassa alkaa ikävä kyllä lähestyä loppuaan. Vieraamme lähtevät takaisin kotimaahansa huomenna iltapäivällä. Minulla oli eilen varsin huono olo niskani kanssa, ja koska olimme vielä mökillä ja pakkaaminen oli tekemättä, meinasi pieni pakokauhu iskeä. Sitten ymmärsin, että meitähän on täällä neljä aikuista, joten eihän minun kaikkea tarvitse yksin tehdä! Juustohöylä on herättänyt keskustelua viikon varrella, se kun ei ole vieraillemme juuri ollenkaan tuttu keksintö (ja meille taas niin tavallinen). Toinen vieraistamme haluaa nyt ostaa sellaisen. Kulttuurivaihtoa olemme harrastaneet myös voiveitsien kanssa - Saksassa kun on tapana kattaa pöytään kaikille oma voiveitsi, ja meillä (siis ainakin minun perheelläni) on tapana käyttää yhtä yhteistä voiveistä. Joinakin päivinä olemme toimineet meidän tavallamme, joinakin taas heidän. Suurkaupunkilaisvieraamme nauttivat kesämökkeilystä täysin siemauksin - tottakai tutustutimme heidät tahtomat...

Viikkomme vierailijoiden kanssa on lähtenyt oikein hyvin käyntiin. Mahdumme kuin mahdummekin tänne kaksioomme, ja olemme jo ehtineet mm. kävelykierrokselle ympäri Helsinkiä. Karjalanpiirakat (Rainbow-pakasteet) ovat maistuneet ja kraavilohi on jo melkein loppu. Olin oikein iloinen, kun myös minä kykenin ottamaan osaa Helsinki-kierrokselle. Nykyisin tällaiset kierrokset ovat silkkaa turismia minullekin - niin vähän kun kävellen liikun nykyään huvikseen paikasta toiseen. Nyt puoliso lähti vieraiden kanssa retkelle Suomenlinnaan ja minä jäin kotiin. Suunitelmissa on siivoamista ja ruuanlaittoa. Vaikka nämä ovatkin tärkeitä toimia, olisin toki lähtenyt retkelle, mikäli olotilani olisi sallinut. Eilinen kävely melkein tappoi niskan, joten tänään on pakko ottaa rauhallisesti. Ystäväni kanssa juttu luistaa aivan samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten (huonolla englannilla mutta hyvällä kommunikoinnilla). Vieraita kieliä pitäisi ehdottomasti käyttää useammin, muutenkin kuin kirjallises...

Eloyö on jo hyvin tumma, kävin juuri kaupassa hakemassa maitoa, joka aiemmin unohtui. Olemme puolison kanssa melkein lähtöasemissa. Noin 20 minuutin kuluttua suuntaamme Helsinki-Vantaalle. Lento Frankfurtista tuo mukanaan kaksi odotettua vierasta. Ystäväni ja hänen veljensä ovat tulossa Suomen-visiitille. Tämän ystävän kanssa me tapaamme aivan liian harvoin - hän asuu Etelä-Saksassa. Näimme viimeksi, kun teimme puolisoni kanssa automatkan Keski-Eurooppaan vuonna 2010.  Vaikka viikosta tuleekin vauhdikas, ei tämä visiitti hermostuta minua etukäteen. Minulla oli sairauteni jo, kun kävimme viimeksi ystäväni luona, joten hän on tietoinen tilanteestani. Olemme puolison kanssa sopineet, että hän on tämän viikon retkivastaava ja minä pääkokki!  Aiomme viikon aikana oleilla sekä täällä kaupungissa että maaseudulla. Odotan innnolla, että pääsen seuraamaan, mitkä asiat muodostuvat elämyksiksi ja mitkä taas eivät. On virkistävää viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka näkevät ul...

Olen varmasti jo aiemminkin maininnut, kuinka hankalaa syöminen pöydän ääressä tämän niskan kanssa on. Se on hankalaa kahdesta syystä, jotka ovat huimaus ja asento-ongelma. Jälkimmäinen tarkoittaa kohdallani sitä, etten meinaa millään jaksaa pysyä siinä istuma-asennossa. On oikeastaan hassua, että yleisesti toitotetaan, kuinka tärkeää on tehdä muutakin kuin istua. Minäpä se ainakin teen kaikkea muuta kuin istun! Joka tapauksessa, joitakin päiviä sitten valmistin ruokaa, paistettuja silakoita ja keitettyjä perunoita. Sitten sain päähäni, että nyt istummekin vaihteeksi pöydän ääressä. Aloin suorastaan kattaa pöytää. Meille pöydän ääressä syöminen on erikoista - kaksin ollessa tulee useimmiten syötyä sohvalla istuen. Minulle se sohvalla istuminen on niskan kannalta kaikkein helpointa, kun ei tarvitse pitää minkäänlaista ryhtiä yllä (kuulostanee kamalalta) tai kärsiä siitä huimauksesta. Istuminen kun sattuu kohdallani olevan se asia, johon whiplash on eniten vaikuttanut. Palatkaamm...