Epätasaisen maaston kauneutta ja etuja
Vietän nykyisin pääosan elämästäni kaupungissa, sen vilinässä ja päällystetyillä kaduilla. Vaikka urbaani elämä sopiikin minulle monella tapaa, ei kaupunkiympäristö ole välttämättä niskalleni kaikkein paras mahdollinen.
Puuhastelu metsän keskellä osoitti jälleen, miten suuri merkitys maastolla on niskan hyvinvoinnille - siis sen epätasaisuudella. Metsässä kävely ei juuri huimannut. Siksipä astelinkin mättäältä toiselle ja polulta polulle joka päivä koko lomani ajan.
Ymmärrän oikeastaan vielä aika vähän eläimistä ja kasveista (tai ainakaan niiden nimistä), mutta havainnointi on silti mukavaa. Loman aikana kohtasimme mm. valkohäntäpeuran, rusakon, hauen, kuikan, sotkan (mahdollisesti), nokkosperhosen, pääskysiä ja paljon muuta.
Mökkeilylomamme sisälsi myös vierailun mukavan sukulaisperheen luona. Erään perheenjäsenen kanssa totesimme, että jos puut jäävät metsään mätänemään, kyse ei ole niinkään metsänomistajan laiskuudesta vaan siitä, että omistajalla on metsäänsä niin sanottu luontonäkökulma!
Vyöhyketerapeutti neuvoi kerran, että kannattaa kokeilla paljain jaloin kävelyä ja juoksemista. Koska kokemus voisi olla hieman pistelevä täällä kaupungissa, päätin toteuttaa rundini maaseudun rauhassa - silloin kun puolisokin oli poissa.
Kirmasin aikani ympäri sateista nurmikkoa ja näytin hassulta! Kivaa se oli, tuli jotenkin mieleen lapsuus ja hassut, mutta niin luonnollisilta tuntuvat päähänpistot. Koska aika oli rajallinen, ei paljain jaloin juoksemisesta valitettavasti saanut pitkän ajan tuloksia.
Metsässä kävelyä kaipaan nyt. Onhan sitä metsää täälläkin, lähin on noin kolmen kilometrin päässä meiltä. On vain jotenkin niin hassua hypätä ratikkaan (jos haluaa välttyä astelulta kovalla pinnalla) ja kolistella itsensä metsäretkelle. Asennekysymys.
Puuhastelu metsän keskellä osoitti jälleen, miten suuri merkitys maastolla on niskan hyvinvoinnille - siis sen epätasaisuudella. Metsässä kävely ei juuri huimannut. Siksipä astelinkin mättäältä toiselle ja polulta polulle joka päivä koko lomani ajan.
Ymmärrän oikeastaan vielä aika vähän eläimistä ja kasveista (tai ainakaan niiden nimistä), mutta havainnointi on silti mukavaa. Loman aikana kohtasimme mm. valkohäntäpeuran, rusakon, hauen, kuikan, sotkan (mahdollisesti), nokkosperhosen, pääskysiä ja paljon muuta.
Mökkeilylomamme sisälsi myös vierailun mukavan sukulaisperheen luona. Erään perheenjäsenen kanssa totesimme, että jos puut jäävät metsään mätänemään, kyse ei ole niinkään metsänomistajan laiskuudesta vaan siitä, että omistajalla on metsäänsä niin sanottu luontonäkökulma!
Vyöhyketerapeutti neuvoi kerran, että kannattaa kokeilla paljain jaloin kävelyä ja juoksemista. Koska kokemus voisi olla hieman pistelevä täällä kaupungissa, päätin toteuttaa rundini maaseudun rauhassa - silloin kun puolisokin oli poissa.
Kirmasin aikani ympäri sateista nurmikkoa ja näytin hassulta! Kivaa se oli, tuli jotenkin mieleen lapsuus ja hassut, mutta niin luonnollisilta tuntuvat päähänpistot. Koska aika oli rajallinen, ei paljain jaloin juoksemisesta valitettavasti saanut pitkän ajan tuloksia.
Metsässä kävelyä kaipaan nyt. Onhan sitä metsää täälläkin, lähin on noin kolmen kilometrin päässä meiltä. On vain jotenkin niin hassua hypätä ratikkaan (jos haluaa välttyä astelulta kovalla pinnalla) ja kolistella itsensä metsäretkelle. Asennekysymys.
Metsä on jännä paikka. Siellä ihminen "herää" ihan eri tavalla. Itse en pidä juoksemisesta hirveästi, mutta metsässä voisin temmeltää tuntikausia. Hajuja, tuoksuja, pieniä puroja. Se on kivaa.
VastaaPoista2407: No niin on! Se vihreys on lisäksi jotenkin puhdistavaa. Metsässä muodotkin ovat loivia ja pyöreitä eivätkä niin kulmikkaita ja ehdottomia kuin kaupunkimaisemassa. Ainoa haaste on, että sitä maastoa pitää seurata varsin tarkkaan, ettei kompastu esimerkiksi kiveen tai puunjuureen =)
VastaaPoista