Hyytävän hauskaa
Eilen kävi hyytävän hassu juttu, kun olin pitkästä aikaa lenkillä hautausmaalla pilkkopimeässä. Kävelin ajatuksissani, yritin olla kompastumatta kapeilla poluilla ja kuuntelin vielä musiikkia.
Yhtäkkiä pelästyin niin, että sydän hyppäsi kurkkuun...Niin mitäkö pelästyin? No, sellaista valkoista, hieman ihmistä suurempaa enkelipatsasta! Selvisin kyllä nopeasti säikähdyksestä, mutta koen nyt ymmärtäväni hieman paremmin niitä itämaan tietäjiäkin.
Jännä juttu, että en muista huomanneeni tuota patsasta aiemmin. Meneeköhän hieman yli, jos käyn tänään tarkistamassa, että onhan se nyt oikeasti olemassa ja ennen kaikkea patsas!
Ongelmat yläkroppani vasemman puolen kanssa ovat nyt jotenkin korostuneet. Olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, kuinka vaikeaa minun on huimauksen takia seurata tai tehdä asioita, jotka tapahtuvat minusta katsottuna vasemmalla puolella.
En lähde spekuloimaan, mistä ongelma tarkalleen ottaen johtuu (alkoi kumminkin vammautumisestani). Jotenkin luulisi, että kun vamma on oikealla puolella, olisivat isoimmat ongelmatkin siellä. Näin ei näköjään kuitenkaan aina ole.
Joka tapauksessa, vasen puoli on niin heikko, että taidan kannatella päätäni lähinnä tuolla oikealla puolella. Vasemman puolen voimistaminen on hankalaa, kun sen käyttäminen aiheuttaa niin huonon olon.
Toivoisin, että saisin Ortonista ymmärrystä ja tukea tämän ongelman kuntouttamiseen. Olen kyllä asiasta mm. eri fyssareille maininnut, mutta jotenkin kanta on ollut, että kun pää on suurin piirtein suorassa (roikotan päätäni hieman oikealle, kun vasen puoli ei kunnolla kannattele), niin ei ole syytä huoleen.
Minusta taas syystä huoleen on aina, jos joku ongelma aiheuttaa häiritseviä oireita. Oma kokemukseni niskavammaisuudesta puhuu nimenomaan pienten liikkeiden, muutosten ja korjausten puolesta. Niskavikojen kuntoutus on eräänlaista miniatyyrityöskentelyä, jota yleisellä terveydenhuollon puolella ei aina oikein ymmärretä.
Taas kävi hiljattain muuten niin, että eräs tuntemani henkilö päivitteli, ettei ainakaan kestäisi tuollaista niskavammaa (kaikella ystävällisyydellä ja varmaankin myös eräänlaisena kohteliaisuutena). Minä en oikein aina tiedä, mitä sellaiseen pitäisi vastata.
Kun vammautuu, niin ei sitä oikein voi valita. Huikea muutos vain rysähtää päälle ja muuttaa koko elämän. Ei sitäkään oikein voi valita, kestääkö vai ei. Ei siinä oikein ole vaihtoehtoja, kun ei ihan viitsi itseään vamman takia vessanpöntöstäkään alas vetää.
Selviämistäkin on monenlaista. Joistakin asioista on vaikea selvitä ja joistakin selviää ajan kanssa vähän paremmin. Vamma määrittää suurta osaa elämästä mutta ei sentään onneksi koko elämää. Minulla on ollut onni kokea päivittäin sellaisiakin hetkiä, jolloin niska ei ole mielessäni laisinkaan... nytkin on enemmän nälkäinen kuin niskavammainen olo - taitaapa olla lounasaika!
Yhtäkkiä pelästyin niin, että sydän hyppäsi kurkkuun...Niin mitäkö pelästyin? No, sellaista valkoista, hieman ihmistä suurempaa enkelipatsasta! Selvisin kyllä nopeasti säikähdyksestä, mutta koen nyt ymmärtäväni hieman paremmin niitä itämaan tietäjiäkin.
Jännä juttu, että en muista huomanneeni tuota patsasta aiemmin. Meneeköhän hieman yli, jos käyn tänään tarkistamassa, että onhan se nyt oikeasti olemassa ja ennen kaikkea patsas!
Ongelmat yläkroppani vasemman puolen kanssa ovat nyt jotenkin korostuneet. Olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, kuinka vaikeaa minun on huimauksen takia seurata tai tehdä asioita, jotka tapahtuvat minusta katsottuna vasemmalla puolella.
En lähde spekuloimaan, mistä ongelma tarkalleen ottaen johtuu (alkoi kumminkin vammautumisestani). Jotenkin luulisi, että kun vamma on oikealla puolella, olisivat isoimmat ongelmatkin siellä. Näin ei näköjään kuitenkaan aina ole.
Joka tapauksessa, vasen puoli on niin heikko, että taidan kannatella päätäni lähinnä tuolla oikealla puolella. Vasemman puolen voimistaminen on hankalaa, kun sen käyttäminen aiheuttaa niin huonon olon.
Toivoisin, että saisin Ortonista ymmärrystä ja tukea tämän ongelman kuntouttamiseen. Olen kyllä asiasta mm. eri fyssareille maininnut, mutta jotenkin kanta on ollut, että kun pää on suurin piirtein suorassa (roikotan päätäni hieman oikealle, kun vasen puoli ei kunnolla kannattele), niin ei ole syytä huoleen.
Minusta taas syystä huoleen on aina, jos joku ongelma aiheuttaa häiritseviä oireita. Oma kokemukseni niskavammaisuudesta puhuu nimenomaan pienten liikkeiden, muutosten ja korjausten puolesta. Niskavikojen kuntoutus on eräänlaista miniatyyrityöskentelyä, jota yleisellä terveydenhuollon puolella ei aina oikein ymmärretä.
Taas kävi hiljattain muuten niin, että eräs tuntemani henkilö päivitteli, ettei ainakaan kestäisi tuollaista niskavammaa (kaikella ystävällisyydellä ja varmaankin myös eräänlaisena kohteliaisuutena). Minä en oikein aina tiedä, mitä sellaiseen pitäisi vastata.
Kun vammautuu, niin ei sitä oikein voi valita. Huikea muutos vain rysähtää päälle ja muuttaa koko elämän. Ei sitäkään oikein voi valita, kestääkö vai ei. Ei siinä oikein ole vaihtoehtoja, kun ei ihan viitsi itseään vamman takia vessanpöntöstäkään alas vetää.
Selviämistäkin on monenlaista. Joistakin asioista on vaikea selvitä ja joistakin selviää ajan kanssa vähän paremmin. Vamma määrittää suurta osaa elämästä mutta ei sentään onneksi koko elämää. Minulla on ollut onni kokea päivittäin sellaisiakin hetkiä, jolloin niska ei ole mielessäni laisinkaan... nytkin on enemmän nälkäinen kuin niskavammainen olo - taitaapa olla lounasaika!
Samanlaista ongelmaa minullakin, vamma vasemmalla ja oikea puoli alkoi heikentyä. Alkoi käden voimien katoamisena ja siitä eteni selkävaivoihin. Oikea oli yrittää hoitaa vasemmankin työt. Aivovammapuolella tuli vastaan termi "minielämä" ja sitähän tämä elo nykyään onkin. Sellainen miniversio entisestä, johon on vaan joutunut alistumaan ja sopeutumaan, ei siinä voivottelut auta.
VastaaPoista