Se on syksy nyt
Terveiset syyslomareissulta maaseudulta! Viivyn pienimuotoisella matkallani viisi päivää, jonka jälkeen puoliso hakee minut takaisin kotiin. Oli oikein virkistävää vaihtaa vähäksi aikaa maisemia, kun emme poikkeuksellisesti taida olla tänä syksynä matkustamassa mihinkään.
Viime vuonna teimme pienen matkan Viroon, Haapsaluun. Puoliso oli silloin menomatkalla kipeä ja minä sairastuin paikan päällä. Silti yhteinen matka muistuu mieleen mukavana. Taitaa olla niin, että kun on muutenkin aina kroonisesti sairas, ei yksi nuhakuumekaan ole matkalla maailmanloppu.
No, pienimuotoiselta maailmanlopulta se tuntui hetkellisesti lauttamatkalla, kun täpötäydessä laivassa ei ollut kertakaikkisesti minkäänlaista istumapaikkaa, ja minulla oli päälle 38 astetta kuumetta.
Päädyimme sitten istuskelemaan erään hyttikäytävän lattialle, seuranamme joukko virolaisia raksamiehiä. Oli oikein rattoisaa - olisivat tarjonneet meille eväitäänkin, mutta turvonneesta kurkustani ei sillä hetkellä mennyt mitään alas.
Takaisin tähän päivään: kuten kuvasta näkyy, koivunlehdet sinnittelevät...eipä kestä kauan, kun kaikki ovat maassa. Mistä se syksy nyt näin äkkiä tuli! Eilen täällä satoi myös rakeita.
Muuten, matkalla maaseudulle näin jotakin hienoa: aivan valtava määrä kurkia matkusti vastakkaiseen suuntaan, kohti etelää. Onnistuin laskemaan viitisentoista auraa, mikä on kyllä enemmän kuin olen koskaan ennen yhdellä kertaa nähnyt.
Kyllä sitä vihreääkin vielä näkyy. Mainio pensas muuten tämä tuoksuvadelma! Se kasvaa joka vuosi uudestaan, ja saavuttaa yli kahden metrin korkeuden! Tätä puskaa on kuulemma jouduttu kesän aikana harventamaankin useaan otteeseen.
Tänään kävin pienellä kävelyllä ja harmittelin vähän, kun niska ei taas tunnu yhtään tykkäävän sivuille vilkuilusta. Toisaalta sitä pitäisi harjoittaa, toisaalta se harjoittaminen saattaa laukaista karmivan huimauskohtauksen - ristiriitaista!
Löysin myös lapsuuteni vesilätäkön - iso lätäkkö eräällä tienvierustalla. Meillä oli tapana joko saapastella sen yli tai ajaa pyörällä lävitse niin, että jalat oli pakko nostaa ylös, kun vesi roiskui! Nyt tyydyin vain kiertämään lätäkön, kun ei ollut saappaitakaan.
Viime vuonna teimme pienen matkan Viroon, Haapsaluun. Puoliso oli silloin menomatkalla kipeä ja minä sairastuin paikan päällä. Silti yhteinen matka muistuu mieleen mukavana. Taitaa olla niin, että kun on muutenkin aina kroonisesti sairas, ei yksi nuhakuumekaan ole matkalla maailmanloppu.
No, pienimuotoiselta maailmanlopulta se tuntui hetkellisesti lauttamatkalla, kun täpötäydessä laivassa ei ollut kertakaikkisesti minkäänlaista istumapaikkaa, ja minulla oli päälle 38 astetta kuumetta.
Päädyimme sitten istuskelemaan erään hyttikäytävän lattialle, seuranamme joukko virolaisia raksamiehiä. Oli oikein rattoisaa - olisivat tarjonneet meille eväitäänkin, mutta turvonneesta kurkustani ei sillä hetkellä mennyt mitään alas.
Takaisin tähän päivään: kuten kuvasta näkyy, koivunlehdet sinnittelevät...eipä kestä kauan, kun kaikki ovat maassa. Mistä se syksy nyt näin äkkiä tuli! Eilen täällä satoi myös rakeita.
Muuten, matkalla maaseudulle näin jotakin hienoa: aivan valtava määrä kurkia matkusti vastakkaiseen suuntaan, kohti etelää. Onnistuin laskemaan viitisentoista auraa, mikä on kyllä enemmän kuin olen koskaan ennen yhdellä kertaa nähnyt.
Kyllä sitä vihreääkin vielä näkyy. Mainio pensas muuten tämä tuoksuvadelma! Se kasvaa joka vuosi uudestaan, ja saavuttaa yli kahden metrin korkeuden! Tätä puskaa on kuulemma jouduttu kesän aikana harventamaankin useaan otteeseen.
Tänään kävin pienellä kävelyllä ja harmittelin vähän, kun niska ei taas tunnu yhtään tykkäävän sivuille vilkuilusta. Toisaalta sitä pitäisi harjoittaa, toisaalta se harjoittaminen saattaa laukaista karmivan huimauskohtauksen - ristiriitaista!
Löysin myös lapsuuteni vesilätäkön - iso lätäkkö eräällä tienvierustalla. Meillä oli tapana joko saapastella sen yli tai ajaa pyörällä lävitse niin, että jalat oli pakko nostaa ylös, kun vesi roiskui! Nyt tyydyin vain kiertämään lätäkön, kun ei ollut saappaitakaan.
Kommentit
Lähetä kommentti