Voihan infektio sentään!

Sunnuntaina rva perheineen oli kutsuttu sukulaiselle, jonka luona Utu-koira asuu. Vierailun teemana oli varmaankin pikkujoulu. Naakkakin oli vierailusta riemuissaan - siellä oli Utu-koira, jota Naakka ei ollut nähnyt pitkään aikaan.

Utu ottikin meidät vastaan innolla ja häntä heiluen. Naakan silmät kirkastuivat, kun hän näki Utun. Naakka kutsui ensin Utua nimellä "Nee" (meillä on ollut kylässä ja hoidossa Neo-saluki, joten Naakka ilmeisesti arveli, että tämänkin koiran nimi oli Neo.

Naakka ja Utu keksivät yhdessä hauskaa tekemistä, kuten tuolin taakse ryömimisen ja tuolin kiertämisen peräkkäin. Lisäksi suosiossa olivat Utun pallot, joita Naakka tietysti oletti kaikkien vieraidenkin haluavan heitellä hänen kanssaan.

Kutsujen emäntä oli valmistanut ihania pateita, kalaakin oli ja sienisalaattia sekä erilaisia jouluoluita. Rva söikin oikein sydämensä kyllyydestä, jälkiruuaksi oli vielä kakkuakin ja joulutorttuja. Kiitoksia maittavasta tarjoilusta, E., olit nähnyt paljon vaivaa!


Sunnuntai-iltana koittikin sitten takaisku: rva alkoi yskiä enemmän kuin pariin päivään, nenä alkoi mennä tukkoon ja kurkku oli kipeänä. Rva:lta meinasi päästä itku, uusi flunssa vanhan taudin päälle tuntui jo epäreilulta.

Minkäs sille mahtoi...aamulla rva vei Naakan päiväkotiin ja hilasi itsensä jälleen terveysasemalle, varsin huonovointisena. Nyt todettiin, että astmalääkkeillä tauti ei mene ohitse, rva sai reseptit antibioottiin ja kortisoniin. Kuumekin nousi maanantai-iltana.

Ilmeisesti antibiootti aiheutti niin huonon olon, että rva alkoi oksentaa, jota jatkui myös tiistaina. Tiistai-aamuna rva:lla oli sopivasti korvien huuhtelu. Aamu alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin. Huuhtelu aiheuttikin sitten huimauksen (tasapainoelimeen kohdistettu paine).

Sen jälkeen rva olikin jo niin kanttuvei, että sai onneksi Naakan ukin hakemaan Naakan päivähoidosta. Rva pysytteli koko tiistaipäivän sisällä ja sängyssä, illalla rva alkoi auttaa Naakan hoidossa puolisoa, joka valmisti meille lohikastiketta ja perunoita (uunikastike tuli valmispussista, oikein kätevää).

Eilen, alkuillasta, Naakka alkoi itkeä. Itku yltyi hysteeriseksi ja totesimme, että Naakkahan on tulossa kipeäksi. Naakka itkeskeli sylissäni käytännössä koko tiistai-illan, Pikku kakkosta lukuun ottamatta. Kahdeksan jälkeen Naakka meni nukkumaan, kuumetta oli silloin n. 38,5).

Naakka heräili alkuyöstä, joskus kahden aikoihin annoimme hänelle lisää särkylääkettä. Sen jälkeen kävin vielä antamassa Naakalle yhden tutin lisäksi kaksi, yhden kumpaankin käteen. Niiden ja lääkkeen kanssa Naakka erehtyi viimein nukkumaan ja nukkuikin melkein puoli kymmeneen.

Aamupäivän olimme Naakan kanssa kotona, aika rauhassa ja hissukseen. Naakalle koitti riemun päivä, kun annoin hänen ensimmäistä kertaa tyhjentää kanssani tiskikonetta (otin terävät jutut pois). Hän toi minulle rehvakkaasti yhden astian kerrallaan ja sanoi "tito" (kiitos). Minäpä kiitin häntä ja nostin astian paikoilleen kaappiin tai laatikkoon.

Puolen päivän jälkeen tänne saapui ukki. Kun Naakka herää, hän syö välipalaa ja lähtee ukin kanssa lenkille. Silloin rva saa taas pienen lepohetken. Nyt niitä tarvitaan, sillä jo neljättä viikkoa kestäneen taudin kanssa ei parane leikkiä. Huomenna meillä on 1,5-vuotisneuvola. Katsotaan, mitä siellä sanotaan.

PS. Chattasin eilen erään vertaistukeni kanssa, kuinka kaikesta pärskimisestä huolimatta on ihanaa sairastaa ihan vanhaa tuttua flunssaa jälkitauteineen - toista se on vammaan liittyvien oireiden kanssa ;)

Kommentit

  1. Tähän aikaan vuodesta kyllä kaikki taudit jylläävät reippaasti! Ja nyt kun ei ole lunta ja pakkastakaan oikein nimeksikään, ainakaan täällä keskellä Suomea ja etelämpänäkin, taudit pääsevät vielä enemmän "päälle." Näin ainakin itse koen... Itsekin vielä jonkin verran yskin parin viikon takaista poskiontelo- ja silmätulehduspöpön jälkimaininkia. Mutta se on totta, että nämä tavanomaiset taudit ovat niin pikkujuttuja vaikka nyt TULE-juttuihin verrattuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se taitaa olla, vaikka kyllä nämä tavistauditkin osaavat olla ärsyttäviä - myönnän kiukutelleeni myös niiden takia :D silti, helpommiksi ne tekee, että ne loppuvat kuitenkin aikanaan ja verrattaen suhteellisen nopeasti. Yskä onkin kinkkinen, kun ainakaan minä en meinaa saada sitä millään pois - tähänkin tarvitaan varmaan vielä yksi astmalääke lisää. Samaa se lääkärikin minulle sanoi noista lämpimistä säistä - meillä myös tytär krohisee ja yskii ties kuinka monetta kuukautta.

      Poista
  2. Voi harmitus !!!! Ihania ruokia olette päässeet syömään !! koskahan sitä itse aikuistuisi ja osaisi tehdä vastaavia ??! Marttojen kokkauskurssit ei tekis huonoa ! Toivottavasti taudit alkaa nyt tokenemaan ! viime viikonloppuna omalla minilomallani mies oli hieman kipeänä kaksin lapsen kanssa, mutta onneksi ei isompaa sairastumista tullut enkä minäkään ole tullut kipeäksi. otamme D-vitamiinia 50µg normaalisti ja jos flunssaa tuntuu tulevan, tuplaamme annoksen. Tästä ainakin meillä ollut apua flunssan karkoituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuat olivat todella ihania - lohduttautukaamme sillä, että ruokien tekijä on "aikuinen" verrattuna meihin ;) D-vitamiini onkin hyvä idea. Otan sitä jo, mutta varmaankin paljon pienemmän annoksen. Nyt otin tyttären kanssa influenssarokotteenkin, en oikeastaan itse influenssan vaan näiden jälkitautien takia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe