Takaisin mökiltä

Niskasten viikonloppu kului kesämökillä perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Mukana menossa oli tiimi rva, hra ja Naakka. Viikonloppuun sattui yksi täydellinen poutapäivä ja samanmoinen sadepäivä. Ulkopuuhamme rajoittuivat tästä syystä lauantaille.

Mökillä nukuttiin hyvin vaan ei pitkään. Naakan nukkumajärjestely oli siinä mielessä hassu, että mökissä on yksi makuusoppi, jonka saa melko pimeäksi. Pinnasänky ei mahdu parisängyn lisäksi sinne.

Naakka aloitti yöunensa makuusopen parisängyssä. Tuvan valoisalla puolella hän ei millään olisi alkanut nukkua ja toisaalta rva:n ja hra:n olisi myös pitänyt mennä nukkumaan puoli yhdeksältä. Kun isommat Niskaset menivät nukkumaan, siirrettiin Naakka pinnasänkyyn tuvan puolelle.

Järjestely toimi oikein hyvin, paitsi että Naakka tietysti alkoi kiekua meitä hereille 6.30 ja 7.00 välillä molempina aamuina, olihan valoisaa ja siis aamu. Ei siinä auttanut muu kuin ryhtyä puuron- ja kahvinkeittoon (ja mennä aikaisin nukkumaan illalla).

Rva otti tavakseen pihajumpan. Siihen kuului lähinnä rintarankaa avaavia liikkeitä. Ei mitään kovin raskasta, mutta sellaista, joka vähän vetreyttää ja tuntuu hyvältä. Naakasta rva sai oivan jumppakaverin hra:n tarkkaillessa tilannetta puutarhakeinusta makuuasennosta.

"Oikeaakin" pihajumppaa tuli ruohonleikkuusta, jonka tiimin aikuiset hoitivat puoliksi. Ei se ruohonleikkuri rinnetontilla mikään kovin kevyt kapistus ole. Tärinä tekee kyllä pahaa käsille, varsinkin tuolle oikealle, joka alkaa helposti mennä tunnottomaksi. Ensi viikolla uudestaan...

Rva kävi myös nyppimässä vähän kukkapenkkejä. Se on mielipuuhaa, joka tuntuu ihan lomalta. Äkkiä se luonto valtaa omansa takaisin, ennen pitkää taitaa taas olla sama tilanne edessä. Olisi mukavaa tietää kasveista enemmän, ehkä tässä pikkuhiljaa oppii.

Bongasimme Naakan kanssa muun muassa käpytikan. Lisäksi bongasimme mökin kattoon ripustetun linnunpelättilinnun, joka oli Naakan mielestä uskomattoman pelottava.

Sunnuntaina oli ohjelmassa lähinnä siivousta ja pakkausta. Toimimme verkkaisesti ja lähdimme kotiin vasta päiväunien jälkeen (naakka parisängyssä, rva ja hra kerrossängyssä tuvan puolella).

Matkalla ostimme Naakalle pelastusliivit, pysähdyimme syömään pizzaa autossa erään huoltoaseman pihalle ja Naakan vatsakin alkoi viimein toimia, mikä vaati kaksikin pysähdystä. Perillä tunnin ajomatkan päässä olimme yli kolme tuntia lähtömme jälkeen.

Edessä on vielä yksi tavallinen viikko ennen lomia. Rva:n työkuviot toivottavasti selkeytyvät, kuntosalilla tulee käytyä, eikä se pahaa tekisi, jos kukaan ei tulisi kipeäksi. Takana on mukava eikä onneksi liian raskas viikonloppu - mökkeilemme varmasti uudestaankin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe