Matalan kynnyksen vanhemmuus
Syntyvyyden madaltumisesta puhuttaessa nousi esille, että moni pelkää, ettei pysty olemaan täydellinen vanhempi. Rima on liian korkealla, että voisi edes harkita lapsen hankkimista.
Siksi aion nyt kirjoittaa hieman Niskasten omasta termistä, matalan kynnyksen vanhemmuudesta/perheestä. Homma lähti siitä, kun minulla oli esikoisesta synnytyksen jälkeinen masennus, ja niskavamma huimauksineenkin oli paljon pahempi kuin nykyään.
Päätimme lasten isän kanssa, että teemme asiat mahdollisimman matalalla kynnyksellä.
Huomasimme monta asiaa:
- Vauva ei vahingoitu sektiosta tai pulloruokinnasta eikä edes valmiista purkkiruuista.
- Vauva ei myöskään vahingoitu siitä, ettei sitä viedä vauvauintiin tai värikylpyyn.
- Kumpikaan vauva ei vahingoittunut, vaikka en jaksanut pitää niitä jatkuvassa ihokontaktissa koko ekaa kuukautta (en edes ekaa viikkoa).
Mistä vauvat ilahtuivat:
- Siitä, kun niille hymyili ja kutitti nenää sormella.
- Siitä. kun tapahtui arkisia asioita, kuten pyykkien laittaminen kuivumaan.
- Siitä, kun ne vei peilin eteen ja oma naama näkyi peilistä.
Kun meillä oli taapero, jatkoimme samaa matalan kynnyksen linjaa.
- Taapero ei vahingoittunut, vaikka se tuijotti ravintolassa kännykän ruutua. Se osasi silti ulkona poimia maasta jäniksenpapanan ja syödä sen.
- Taapero ei vahingoittunut, vaikka sillä ei ollut viikkolistalla juniorijoogaa tai minijudoa. Sillä oli vanhemmat, jotka muistivat lastenlauluista vain ekan säkeistön ja senkin väärin. Sillä oli vanhemmat, joita saattoi käyttää jumppamattona. Se vietti harmaita syyspäiviä sisällä leikkien kattiloilla paistinlastoilla. Ulkona se tykkäsi hälytysajoneuvon ohikulusta tai koirankakkojen bongaamisesta.
- Näillä saimme taaperot ilahtumaan.
Kun meillä on leikki-ikäisiä, ei mikään estä pysymästä samalla linjalla:
- leikki-ikäisemme eivät vahingoittuneet, ihan tavallisesta julkisesta päiväkodista tai eskarista. Siellä on tutut aikuiset ja paljon kavereita, joiden kanssa voi riehua.
- leikki-ikäisemme ovat harrastaneet hyvin vähän, jos ollenkaan. Tärkein harrastus on leikki ja edelleen se paini aikuisen kanssa.
- leikki-ikäisemme syövät kaikenlaista laidasta laitaan: einespinaattiletut ja uunilohi maistuvat yhtä hyviltä, samoin hernekeitto ja Hesen hampurilaisateria. Sokeri ei ole meillä pahis, kuten ei porkkanakaan.
Mistä leikki-ikäinen ilahtuu:
- Se ilahtuu, kun sen kanssa keskustelee. aiheet voivat ulottua maan alta taivaaseen.
- Se ilahtuu, kun se onnistuu asioissa ja sitä kehutaan.
- Se ilahtuu ihan arkisista askareista, joita tehdään yhdessä.
Tällaista vanhemmuutta harjoittaa Rouva Niskanen!
Siksi aion nyt kirjoittaa hieman Niskasten omasta termistä, matalan kynnyksen vanhemmuudesta/perheestä. Homma lähti siitä, kun minulla oli esikoisesta synnytyksen jälkeinen masennus, ja niskavamma huimauksineenkin oli paljon pahempi kuin nykyään.
Päätimme lasten isän kanssa, että teemme asiat mahdollisimman matalalla kynnyksellä.
Huomasimme monta asiaa:
- Vauva ei vahingoitu sektiosta tai pulloruokinnasta eikä edes valmiista purkkiruuista.
- Vauva ei myöskään vahingoitu siitä, ettei sitä viedä vauvauintiin tai värikylpyyn.
- Kumpikaan vauva ei vahingoittunut, vaikka en jaksanut pitää niitä jatkuvassa ihokontaktissa koko ekaa kuukautta (en edes ekaa viikkoa).
Mistä vauvat ilahtuivat:
- Siitä, kun niille hymyili ja kutitti nenää sormella.
- Siitä. kun tapahtui arkisia asioita, kuten pyykkien laittaminen kuivumaan.
- Siitä, kun ne vei peilin eteen ja oma naama näkyi peilistä.
Kun meillä oli taapero, jatkoimme samaa matalan kynnyksen linjaa.
- Taapero ei vahingoittunut, vaikka se tuijotti ravintolassa kännykän ruutua. Se osasi silti ulkona poimia maasta jäniksenpapanan ja syödä sen.
- Taapero ei vahingoittunut, vaikka sillä ei ollut viikkolistalla juniorijoogaa tai minijudoa. Sillä oli vanhemmat, jotka muistivat lastenlauluista vain ekan säkeistön ja senkin väärin. Sillä oli vanhemmat, joita saattoi käyttää jumppamattona. Se vietti harmaita syyspäiviä sisällä leikkien kattiloilla paistinlastoilla. Ulkona se tykkäsi hälytysajoneuvon ohikulusta tai koirankakkojen bongaamisesta.
- Näillä saimme taaperot ilahtumaan.
Kun meillä on leikki-ikäisiä, ei mikään estä pysymästä samalla linjalla:
- leikki-ikäisemme eivät vahingoittuneet, ihan tavallisesta julkisesta päiväkodista tai eskarista. Siellä on tutut aikuiset ja paljon kavereita, joiden kanssa voi riehua.
- leikki-ikäisemme ovat harrastaneet hyvin vähän, jos ollenkaan. Tärkein harrastus on leikki ja edelleen se paini aikuisen kanssa.
- leikki-ikäisemme syövät kaikenlaista laidasta laitaan: einespinaattiletut ja uunilohi maistuvat yhtä hyviltä, samoin hernekeitto ja Hesen hampurilaisateria. Sokeri ei ole meillä pahis, kuten ei porkkanakaan.
Mistä leikki-ikäinen ilahtuu:
- Se ilahtuu, kun sen kanssa keskustelee. aiheet voivat ulottua maan alta taivaaseen.
- Se ilahtuu, kun se onnistuu asioissa ja sitä kehutaan.
- Se ilahtuu ihan arkisista askareista, joita tehdään yhdessä.
Tällaista vanhemmuutta harjoittaa Rouva Niskanen!
Kommentit
Lähetä kommentti