Syksyn vaaterumbaa - eroon vanhasta

Lasten kirppisvaatekaappi alkoi taas pursuilla yli äyräidensä, joten minulla on taas ollut parin viikon ajan kirppispöytä lastenvaatekirppiksellä. Tällä kerralla olen ollut suhteellisen laiska. En ole tällä vikalla viikolla käynyt putsaamassa pöytää ollenkaan.

Menen kirppikselle tänään hakemaan ylijäämävaatteita, ja huomenna haen loput.

Olen huomannut, että ihan tavalliset, "merkittömät" käyttövaatteet eivät hyväkuntoisinakaan meinaa mennä kaupaksi ainakaan, jos koko on yli 98. Onneksi ne voi kirppiksen kautta lahjoittaa eteenpäin, joten kaikkea en roudaa takaisin kotiin.

Se, että lasten käyttövaate ei kierrä, kertoo siitä, että uutta tavaraa on kaupassa niin edullisesti, ettei kirppismyynti parillakaan eurolla kannata. Naakka ja Touhi ovat koko lapsuutensa käyttäneet pääasiassa käytettynä hankittuja vaatteita jo ihan sen vuoksi, että vaatteita tuotetaan mielestäni liikaa.

Kun pystyttää kirppispöydän lokakuussa, parhaiten kaupaksi menevät talvivaatteet. Olen saanut kaksi kolmesta talvihaalarista myytyä, samoin kaikki talvikenkät ja yhden neulehaalarin. Yksi joulujuhlamekko meni myös kaupaksi.

Jos vaate on suomalainen merkkivaate, se menee kaupaksi hyvinkin helposti, ja siitä voi pyytääkin vähän enemmän. Tämä taas tuntuu mielestäni hyvältä viestiltä - moni on alkanut haluta tukea suomalaista tuotantoa ja hieman boikotoida halpatuontia.

Tällä hetkellä haasteena on lasten käyttövaatteiden määrän vähennys. 1-2-vuotiaana vaatteita kului ihan mahdottomasti. Touhilla menee vielä nyt 3-vuotiaanakin yksi paita per päivä, mutta housut saattavat kestää sen kaksi päivää.

Naakalla tilanne vaihtelee ihan mahdottomasti - riippuu siitä, kuinka sottaavaa toimintaa hän minäkin päivänä harrastaa. Naakka saattaa myös huvikseen vaihtaa vaatekertaa useamman kerran päivässä, mikä käy rva:n hermoille.

Olenkin ajatellut, että jos käyttövaatteiden määrä vähenisi heillä asteittain. Poistan hiljalleen vaihtovaatteen kerrallan ja haen siten sopivan määrän.

PS. Vaatteiden pitää mahtua ongelmitta kaappiin - muuten niitä on liikaa.

PPS. Jätin hommaamatta Touhille uudet goretexit - hän saa nyt kulkea lämpösaappailla ja sitten talvikengillä - ulkona on joka tapauksessa märkää koko ajan.

PPPS. Ne talvikengät täytyy Touhille hommata - ellei omasta "verkostosta" löydy sopivia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe