Tallinnassa

Sellainenkin erikoisuus tuli tyttären kanssa tällä viikolla koettua, että kävimme naisissa (kaveri ja hänen äitinsä) Tallinnassa päiväristeilyllä. Matkaseura oli vähän kokeneempaa, joten annoimme heidän johdattaa meitä.

Risteilypäivä osui keskelle viikkoa, joten laiva ei ollut tupaten täynnä. Kaikki sujui muuten hyvin, paitsi minä olin seurueesta ainut, joka ei meinannut osata käyttää kortteja, joilla sai ne perkuleen portit auki kummassakin satamassa.

Joka tapauksessa, yksi hienoimpia hetkiä oli istua laivan kannella ja katsella merta drinkkilasi kädessä. Tosin siellä pikkuisessa hytissäkin oli ihan kiva hengailla...ja käydä shoppailemassa, ostin jopa uutta parfyymia. 

Naakka on yltiöpäisen ihastunut karkkisushiin, -pizzaan ja -tacoon. Hän eli käytännössä koko päivän sillä karkkipizzalla, mikä onnistui oikein hyvin ainakin suurimman osan loppumatkasta - ihan viimeisinä tunteina alkoi kiukuttaa.

Tallinnassa pääsimme käymään Telliskiven alueella, missä en olekaan aiemmin käynyt. Se osoittautui todella käymisen arvoiseksi paikaksi. Siellä oli tunnelmaa: "nurmikolla" kulkevat ratikat, seinä- ja katumaalaukset, ihanat ja erikoiset talot sekä kauppakeskus, josta löytyi molemmille lapsille päällepantavaa.

Touhille esimerkiksi löytyi tuliaisiksi suosikkihahmo Huggy Wuggy -pehmolelu sekä paita.(itse hahmo on vähän kammottava) Sellaisia emme ole huomanneet Suomessa, joten tulipa kerrankin bongattua jotakin erilaista.

Päivän päätteeksi askelmittarissa oli 20 000 askelta ja toipuminen reissupäivästä kesti pari päivää :D Raskaan vuoden jälkeen oli ihanaa käydä matkalla, ja kaikessa oli uutuudenviehätystä pandemiavuosien jälkeen. 

Jäi myös fiilis, että Tallinnassa olisi mukavaa kiertää esimerkiksi taidenäyttelyitä ja sen sellaista aikuisporukalla. Tällä kertaa matkassa oltiin kuitenkin 9-vuotiaiden ehdoilla, jolloin matkanteko on omanlaistaan.

Seuraavalle risteilylle pääsisi kuudella eurolla, mikä jäi kyllä vähän polttelemaan. Olen iloinen, että alan taas vaihteeksi löytää elämästä nauttivamman puolen itsestäni :) 

PS. Oli mukavaa huomata, kuinka Naakka tutki laivaa rohkeasti ja reippaasti, kun oli kaveri mukana. Karkkihyllyllä toiminta oli varsinkin oikein määrätietoista.

PPS. Itse asiassa tunsin ajoittain itse olevani hieman pihalla - täytyi oikein keskittyä huomaamaan, että nyt ollaan vaihteeksi erilaisessa paikassa erilaisten maisemien äärellä.

PPPS. Täytyypä ehdottomasti käydä etelänaapurissa uudestaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys