Yltiöstressistä kaljatikkareihin

Olin alkuviikosta varsin stressaantunut. Itse asiassa, keskiviikkoon mennessä olin jo sitä mieltä, että iso pyörä lähtee liikkeelle: tulee taas uupumus, pitkä sairausloma, kaikki on pilalla jne. Olin sitä mieltä, etten ainakaan jaksa mennä psykoterapiaan.

Onneksi menin. Sain siellä eriteltyä yhteensä neljä stressinaihetta. Jos olisin miettinyt yksin, olisin saanut aikaan vain epämääräisen ajatuspyörremyrskyn. Löysin myös muutamaan asiaan ratkaisun, ainakin väliaikaisen. 

Ennen kaikkea, sain tsemppiä ja ymmärrystä. Sain kuulla, että on ihan normaalia hermostua, kun on monta hermostumisen aihetta. Totesin itse, että minun pitää jälleen opetella ymmärtämään ja arvostamaan itseäni enemmän. 

Sen jälkeen olen ollut astetta rauhallisempi ja priorisoinut levon ja mukavat asiat mahdollisuuksien sallimissa rajoissa (olen jopa vähän rikkonut rajoja ;) )

Asioiden saaminen oikeisiin mittasuhteisiin on ehdottomasti ollut viikon paras asia. Uskon, että lähden seuraavaan viikkoon hivenen paremmilla eväillä. Eilen ystäväni ja Naakan kummitäti kävi kylässä. Tilasimme pizzaa.

Näemme tämän ystäväni kanssa aina muutaman kuukauden välein. Tutustuimmme yläasteella, mikä on yksi elämänhistoriani erikoisuuksista. Yläaste oli kiusaamisen takia pääasiassa kamalaa aikaa, mutta jollakin tavalla onnistuimme tutustumaan.

Tiemme johtivat yläasteen jälkeen eri lukioihin eri paikkakunnilla. Tapasimme kuitenkin sattuman kaupalla yliopistossa, päädyimme samaan tiedekuntaan. Sen jälkeen olemme pitäneet yhtä. Onneksi!

Olimme lasten kanssa kolmisin torstaina. Kummallekaan ei sattunut edes kaveria. Meillä oli älyttömän hauskat jutut. Niin hauskat, että itselläni oli kerrankin tunne, että en haluaisi mennä nukkumaan. Haluaisin jatkaa höpöttelyä ja pelleilyä. Oli hankalaa olla aikuinen ja määrätä kaikki kolme levolle. 

Lapset ovat nyt sellaisessa iässä, että välillä haluaisi ajan pysähtyvän. He ovat ajattelevaisia ja heillä on loputtomasti kiinnostuksenkohteita. Touhikin on keksinyt, että kavereiden kanssa voi joskus mennä lähikauppaan ja ostaa sieltä älyttömimpiä karkkeja - usein kirpeitä mielenkiintoisin käärepaperein.

Yksi löydöistä on "kaljatikkari". Joku voisi paheksua, mutta luulen, että "aikuisten jutuille" naureskeleminen kuuluu ikään. Siitä voi olla monta mieltä, näyttääkö kyseinen tikkari kaljalta ;) 

Toisaalta, nykylasten täytyy olla kekseliäitä. 8-vuotiaana yksi omasta mielestä hienoimmista esineistäni oli aidon näköinen leikkitupakka. Tällaista eivät nykylapset helpolla löydä. 90-luvun alussa sellainen oli oikein helppo hankkia. En päätynyt tupakanpolttajaksi.