Rouva Niskanen

Jonkin aikaa sitten lupailin kirjoitella akvaarioni neljästä touhunuoliaisesta, näistä kestävistä ja ystävällisistä kotilonsyöjistä. Kesäkuun alussa tapahtui kuitenkin niin, että neljästä nuoliaisesta kolme kuoli yhtäkkiä, yhden viikon aikana. Sen seurauksena kotiloiden määrä nousi pilviin. En tunnistanut sairautta. Kalat vain alkoivat kyhjöttää paikallaan "kuihtuivat" pois yksi toisensa jälkeen. Harmistus oli iso, sillä touhut ovat olleet todella mukavia kaloja. Ne ovat olleet eloisia ja rohkeita ja vieläpä ystävällisiä muille kaloille. Kuvassa näkyy yksi touhunuoliainen vasemmalla (oikealla partamonni ja hänen yläpuolellaan kirsikkabarbiuros). Muita kuvia minulla ei touhuista olekaan - he kun ovat varsin vikkeliä ja meneväisiä ja siksi vähän hankalia kuvata. Touhunuoliaiset tulivat meille kauhian kotilo-ongelman vuoksi. En halunnut käyttää minkäänlaisia torjunta-aineita, ja Helsingin akvaariokeskuksesta suosittelivat touhunuoliaisia, jotka syövät kotilonpoikaset. N...

Nyt, kun fysioterapia on kesätauolla (käyn luultavasti vielä pari kertaa alkusyksystä), on rankani ja lihasteni vetreyttäminen kokonaan omalla vastuullani. Uusia liikkeitä käytiin kevään aikana läpi valtavasti, liikkuvuutta ja voimaa yläniskasta lantioon asti. Liikkeiden harjoittelu on vienyt paljon aikaa, mutta on onneksi ollut ihan hauskaa. Niskaa kuntoutan syvien niskalihasten harjoituksilla - retkahdusvammaisena minun pitäisi Ortonin fysiatrin mukaan hankkia paljon parempi niskan lihaksisto kuin ihmisten keskimäärin. Muu harjoittelu on tällä hetkellä liikkuvuuden lisäämistä yläselkään. Olen todennäköisesti täällä jo aiemmin kertonut, että onnettomuuden yhteydessä koko yläselkäni jämähti jumiin, josta en ole sitä edelleenkään kyennyt kunnolla avaamaan - myöhemmin kuulin, että tällainen on ihan normaalia tämän vamman yhteydessä. Yläselän liikkuvuusharjoitukset teen melkein joka päivä - niihin liittyy monenlaista kääntelyä ja vääntelyä. Kipua pitäisi varoa ja kaikkea muuta riuht...

Per heyksikkömme juhannus kului varsin eläimellisissä tunnelmissa Farmarin luona, jonne lähdimme perjantaina ja tulimme takaisin sunnuntaina. Menomatkalla (kolmisen tuntia) niska hieman väsyi, ja se taas aiheutti huonovointisia hetkiä osaksi perjantai-iltaa. Pysähdyimme toki matkalla syömään, ja se onneksi sujui ihan hyvin. Perille pääsimme noin kuuden aikoihin. Kampesin itseni (puutuneet jalat voi kai laskea osaksi itseä, vaikka ne eivät miltään tunnu) ulos autosta, ja olipas mukavaa hengittää kesäistä ruohon ja puunlehtien tuoksua!   Jos hyppää muutaman vaiheen ohi, niin pian seurasimme jo juhannuskokkoa, joka olikin varsin komea. Vähän jännitti, että pysyykös se tuli rajatulla alueella, mutta eihän se kastellulla niityllä mihinkään levinnyt.  Viikonlopun aikana kerkesimme nauttia muun muassa kissojen ja koirien läheisyydestä, minipossujen ulkoiluttamisesta,  kanalassa tepastelemisesta, kasvimaan kitkemisestä ja  matofarmin hoitamisesta (jauhomadot o...

Olen viime aikoina miettinyt paljon, millaisia töitä alan tulevaisuudessa tehdä. Viime vuodet ovat menneet aikalailla kipujen, huimauksen, byrokratian ja sen sellaisen parissa. Päivittäinen energia on kulunut "kädestä suuhun" -periaatteen mukaisesti. Tämänhetkinen ajatukseni on, että toimistotyöhön, edes puolipäiväiseen, en näillä näkymin mene. Sitä kapasiteettia, joka niskallani on käytettävissä, en halua istumatyöllä menettää. Tunti tai kaksi silloin tällöin voisi onnistua, mutta viikottaisesti ei. Alani on sellainen, että osa-aikainen etätyö kotoa käsin on onneksi mahdollista. Tämä olisi pohtimistani vaihtoehdoista paras ratkaisu. Tällöin voisin itse säädellä tietokoneella istumista sen mukaan, miten niska kestää. Alaa en halua vaihtaa, kun en ole omaanikaan päässyt juuri kokeilemaan. Sitäpaitsi opiskelu olisi ongelmallista, kun siihen liittyy yleensä luentoja ja harjoitteluja, joihin en välttämättä pystyisi niskan takia osallistumaan. Hmm...mille alalle sitten ryhty...

Perjantaina teimme retken Haagan alppiruusutarhaan. En edes ollut tietoinen, että tällainen kohde on olemassa. Paikka on meiltä automatkan (oman tai julkisten) päässä. Me olimme liikkeellä omalla autolla, jonka sai helposti parkkiin aivan alueen viereen. Viimeaikaisten kirjoitusteni perusteella voisi olettaa, että olen vannoutunut kukkaharrastaja. Asia ei todellakaan ole näin. Kukat ovat alkaneet kiinnostaa minua vasta ihan lähiaikoina, enkä tiedä niistä paljon mitään. Kukkien nimetkin tuntuvat jäävän todella huonosti mieleen. Siksi alppiruusutarha onkin minulle mitä sopivin vierailupaikka - kaikki ihailemamme kasvit kun sattuivat mukavasti osumaan yhden "ylänimikkeen" alle.  Kuten yläkuvasta näkyy, tunnelma oli paikoin varsin satumainen. Opin aika nopeasti, että alppiruusu on pääasiassa varjoisan paikan kasvi. Alppiruusutarhassa ruusut oli istutettu harvaan mäntymetsään. Alppiruusu on myös happaman maan kasvi - tämä alue onkin kuulemma entistä suota. Alue ...

Pikkuinen käänne parempaan suuntaan on säilynyt. Näinä päivinä minulla on ollut aikaa pohtia, miten elää näiden uusien rajojen mukaan. Huimaus on lieventynyt siten, että kävely sujuu helpommin, samaten pysähtyminen kävelyn jälkeen. Myös istuminen ravintolassa (ei liian pitkä sellainen) näyttäisi luonnistuvan vähän paremmin. Olo on siis molempien suhteen hieman vakaampi. Niskajumitus, joka pahenee joka toinen viikko (hieronnan väli on kaksi viikkoa), on sen sijaan ennallaan. Nyt kykenen myös yhä paremmin erottamaan toisistaan niskan jumituksesta ja tuosta hermostoviasta johtuvat huimaukset. Tänään niska on erittäin jumissa, enkä ole saanut tilannetta lievitettyä oikein millään. Lähdin pari tuntia sitten kaupungille, ja olo oli jumituksen takia vähän hutera. Kyllä, minua siis huimasi. Kaupoissa kierrellessäni minulle tuli tuttuja vaikeuksia tarkentaa katsetta sekä huono olo, ja jouduin antamaan periksi n. 15 minuutin kiertelyn jälkeen. Nyt olen kotona, ja olo on edelleen epävakaa...

Alkuviikko on ollut hyvin erikoinen - huimaus on pysytellyt melkein kokonaan poissa! En äkkiseltään osaa yhdistää asiantilaa oikein mihinkään, paitsi että minulla oli vyöhyketerapia maanantai-iltana. Vyöhyketerapiaa olen saanut nyt puolen vuoden ajan ilman minkäänlaisia tuloksia. Jos terapia alkaisikin nyt toimia, niin jatkan sitä ehdottomasti! Tunnelmani ovat olleet alkuviikon tavoin varsin erikoiset. Osa minusta haluaa rynnätä tekemään asioita, jotka eivät ole olleet mahdollisia moniin vuosiin. Osa taas haluaa vain levätä ja nukkua. Vastuuntuntoinen osani (joka onkin ajoittain varsin dominoiva) patistaa aloittamaan työsuunnitelmat ja sen sellaisen mitä pikimmiten... Olen kumminkin päättänyt pysyä taannoisessa päätöksessäni pitää kuukausi kesälomaa. Ei ole sanottua, palaako huimaus huomenna tai kymmenen minuutin kuluttua. Todennäköisesti palaa, mutta toivottavasti näitä "välipäiviä" alkaisi tulla edes joskus. En tosiaan uskonut, että esimerkiksi bussilla matkustaminen ...