Kuntoutusviikon kynnyksellä

Kuntoutusviikko lähenee - se onkin tästä kuntoutusrupeamasta viimeinen jakso - viisipäiväinen sellainen. Päivät tulevat olemaan pitkiä ja raskaita, mutta toivottavasti myös antoisia. Viikon ohjelma selviää vasta maanantaiaamuna, kun saavun paikalle.

Se, mitä odotan innolla, on tuttujen näkeminen. Olen oikein iloinen, kun heidän kuntoutuksensa on sattunut samalle viikolle kanssani. Muut taitavat asua paikan päällä, minä aion jälleen käydä kuntoutuksessa kotoa käsin.

Haasteeni tällä kertaa on varmaankin keskittyä siihen, mitä kulloinkin tehdään eikä koko ajan murehtia tulevia hetkiä. Toivon, että ohjelmassa olisi tälläkin kertaa ainakin vesivoimistelua yksityisesti ohjaajan kanssa.

En olekaan päässyt uimahalliin pitkään aikaan - vesivoimistelun jätin keväällä, kun synnytykseeni oli aikaa noin kuukausi. Vesivoimistelu ryhmässä, Ortonissakin, on niillä rajoilla, pystynkö sellaista tekemään. Rauhalliset liikkeet oman fysioterapeutin kanssa onnistuvat kenties paremmin.

Hmm...täytyy varmaankin tarkistaa, onko uimapukuni vielä sopiva. Keväällä Rva nimittäin vesijumppasi ison mahan kanssa uikkarissa, joka oli lainassa.

Sauvakävelyt ja reippaammat ryhmäliikunnat jäänevät tälläkin kertaa väliin - tosin sauvakävelyä olisi ehkä kiva koittaa uudelleen, jos se vaikka onnistuisi nykyään paremmin. Veikkaanpa kuitenkin, että laji ei niskalleni edelleenkään sovi.

Pikkuankka sai eilen ja tänään hieman porkkanasosetta - kyseessä olivat ensimmäiset sosekokeilut. Hän suhtautui soseen syöntiin kuin leikkiin - sose on jotakin hauskaa, jonka voi työntää kielellä ulos suusta. Sitten voi virnistellä sille, joka soseen antoi.

Nasut voivat myös oikein hyvin. Itse Nasu aloittelee jo kuudetta syksyä meillä, häneltä lyhennellään hampaita noin kerran viikossa. Nasulla ei ole ilmennyt uusia patteja mihinkään päin kehoa. Nasu on erittäin kiinnostunut vauvasta ja käy usein hänen lähellään, kun vauva on lattialla.

Matilda-rouva on vikkelä ja ahne - häntä olen alkanut yrittää pitää vähän enemmän sylissä. Olen vähän laiminlyönyt Matildan "kesyttämistä". Nyt aion ryhdistäytyä sen asian kanssa. On vain jotenkin helpompi ottaa syliin Nasu, joka pitää sylissä olemisesta.

Marsuista huomasin eilen illalla erään seikan. Olin kyllä tietoinen marsujen huonosta näöstä, mutta nyt osoittautui käytännössä, kuinka vähän näköaistilla on merkitystä. Marsut alkoivat kerjätä pähkinöitä myöhään illalla, kun melkein kaikki valot oli jo sammutettu.

Tarjosin tapani mukaan heille puolikkaita pähkinöitä, eikä heillä ollut mitään ongelmaa niihin tarttumisessa. Itse en nähnyt pimeydessä kunnolla edes omaa kättäni. En enää ihmettele, että sanotaan, että sokeutunut marsu tulee yleensä toimeen oikein hyvin.

Akvaariossa uudet kirsikkabarbini (kaksi naarasta ja yksi hyvin nuori uros) ovat hengissä ja pärjäävät oikein hyvin. Koko parvi tuntuu viihtyvän hyvin yhdessä, vaikka kirsikkabarbi ei varsinainen parvikala olekaan.

Nyt täytyy jo käydä levolle, sillä huomenna lähden pienelle matkalle (tulen sunnuntaina kotiin). Reissu on vuosittainen tapaaminen ystäväporukan kanssa. Rva ei ihan tarkalleen muista, mutta kyseessä saattaa olla jo kymmenes kerta - niin se aika rientää!