Huimausta ilmassa - aina välillä!
Minulla on edelleen säännöllisiä, mutta onneksi ei enää niin voimakkaita ongelmia huimauksen kanssa. Pieni huimaus kulkee edelleen päivittäin mukana, olen varmaankin jo osittain tottunut siihen. Silti, hieman rasittavia tilanteita tulee eteen toistuvasti.
Iltapäivisin, kun haen Naakkaa päiväkodista, koko päiväkodin lapset ovat yleensä pihalla. Minun on todella vaikea tihrustaa, missä tyttäreni mahtaa olla, kun piha on täynnä suurin piirtein Naakan kokoisia lapsia. Tällainen etsiminen rasittaa niskaa ja aiheuttaa huimauksen, joka on kuin ruotsinlaivalla keinuisi.
Usein auttaa, kun painan mieleeni aamulla, mitkä vaatteet Naakalla on päällä. Koska on kyse 2-vuotiaista, koko vaatesetti saattaa kuitenkin vaihtua päivän aikana. Silloin en usein meinaa löytää Naakkaa lapsijoukosta.
Huimausta välttääkseni kysyn usein Naakan ryhmän ohjaajalta, missä Naakka on. Helpottaa, kun hänet etsitään minulle, sillä huimaus saattaa kestää pitkäänkin ja hankaloittaa hoidosta hakua seuraavaa leikkipuistoepisodia.
En kuitenkaan ole tullut kertoneeksi vammastani Naakan hoitajille. Vastaan ei ole päiväkotiin liittyen tullut tilannetta, jossa en pärjäisi. Naakkakaan ei vielä tiedosta, että olen jollakin tavalla poikkeava, joten hänkään ei varmastikaan ole asiasta jutellut.
Ihan joka paikassa asia vain ei tule puheeksi, vaikka esim. töissä se tiedetäänkin (tai ainakin osa tietää). Asiahan tuli esille jo hakiessani työkokeilupaikkaa.
Töissä olen tähän mennessä pärjännyt huimaukseni kanssa ihan hyvin, viimeksi oli vähän hankalaa viime perjantaina, jolloin niska tuntui epävakaalta ja heikolta ja huimaus kiusasi. Eilen ja tänään on ollut helpompaa.
Työpaikan ruokalassa minulla on vähän samankaltaisia ongelmia kuin hakiessani Naakkaa päivähoidosta - en meinaa löytää istumaan tuttujen kanssa, kun en voi kamalasti vilkuilla ympärilleni, ettei ala huimata (ja vieläpä ruokatarjotin kädessä). Olen kuitenkin selvinnyt ongelman kanssa.
Päivittäinen työaikani on vähän pidempi kuin edellisellä työkokeilujaksolla. Nyt työskentelen viitenä päivänä viikossa noin viisi tuntia kerrallaan. Se on huima parannus aiempaan. Olen oikein iloinen, että asiat ovat näinkin hyvin.
Iltapäivisin, kun haen Naakkaa päiväkodista, koko päiväkodin lapset ovat yleensä pihalla. Minun on todella vaikea tihrustaa, missä tyttäreni mahtaa olla, kun piha on täynnä suurin piirtein Naakan kokoisia lapsia. Tällainen etsiminen rasittaa niskaa ja aiheuttaa huimauksen, joka on kuin ruotsinlaivalla keinuisi.
Usein auttaa, kun painan mieleeni aamulla, mitkä vaatteet Naakalla on päällä. Koska on kyse 2-vuotiaista, koko vaatesetti saattaa kuitenkin vaihtua päivän aikana. Silloin en usein meinaa löytää Naakkaa lapsijoukosta.
Huimausta välttääkseni kysyn usein Naakan ryhmän ohjaajalta, missä Naakka on. Helpottaa, kun hänet etsitään minulle, sillä huimaus saattaa kestää pitkäänkin ja hankaloittaa hoidosta hakua seuraavaa leikkipuistoepisodia.
En kuitenkaan ole tullut kertoneeksi vammastani Naakan hoitajille. Vastaan ei ole päiväkotiin liittyen tullut tilannetta, jossa en pärjäisi. Naakkakaan ei vielä tiedosta, että olen jollakin tavalla poikkeava, joten hänkään ei varmastikaan ole asiasta jutellut.
Ihan joka paikassa asia vain ei tule puheeksi, vaikka esim. töissä se tiedetäänkin (tai ainakin osa tietää). Asiahan tuli esille jo hakiessani työkokeilupaikkaa.
Töissä olen tähän mennessä pärjännyt huimaukseni kanssa ihan hyvin, viimeksi oli vähän hankalaa viime perjantaina, jolloin niska tuntui epävakaalta ja heikolta ja huimaus kiusasi. Eilen ja tänään on ollut helpompaa.
Työpaikan ruokalassa minulla on vähän samankaltaisia ongelmia kuin hakiessani Naakkaa päivähoidosta - en meinaa löytää istumaan tuttujen kanssa, kun en voi kamalasti vilkuilla ympärilleni, ettei ala huimata (ja vieläpä ruokatarjotin kädessä). Olen kuitenkin selvinnyt ongelman kanssa.
Päivittäinen työaikani on vähän pidempi kuin edellisellä työkokeilujaksolla. Nyt työskentelen viitenä päivänä viikossa noin viisi tuntia kerrallaan. Se on huima parannus aiempaan. Olen oikein iloinen, että asiat ovat näinkin hyvin.
Minulla huimaus liittyy voimakkaasti näköaistiin ja kaikenlaiset kirjavat pinnat, pystysuora tai vaakasuora liike ja pitkät kadut tai käytävät aiheuttavat huimausta. Sitten tietysti kiihdytykset, jarrurutukset, hissit sun muut. Tänään illalla riitti videotykille tuijotus ja sen jälkeen siirtyminen tiseen tilaan, missä katse piti keskittää kauemmas. Ei puhettakaan, että olisin voinut tuon jälkeen enää kävellä kotiin, sillä katseenkohdistus ei enää onnistunut kauemmas horisonttiin ja tämä aiheutti huimausta.
VastaaPoistaKolarinukke, tosi tuttua huimauksen kuvausta minullekin - tilojen vaihtuminen ja katseen keskittäminen eri kohteisiin ovat varmaankin hankalia useille niskaongelmaisille. Minulla nämä oireet ovat suuresti helpottaneet alkuajoista, mutta silti niistä on edelleen haittaa. Tasapaino meinaa usein ylipäätänsä pettää, kun ympärillä on paljon vaihtuvia objekteja, joita tarkkailla. Sitten täytyy taas toipua ja levätä ja valmistautua uusiin tilanteisiin, huh!
VastaaPoista