100-vuotiaat mummot
Kirjoittamisen aiheita on viime aikoina ollut enemmän kuin aikaa kirjoittaa, joten kun nyt mahdollisuus on, kirjoitanpa lisää.
Minä täytän ihan parin päivän päästä 35 vuotta. Elämä on täyttä, ja työtä saa lasteni parissa tehdä niin paljon kuin jaksaa (ja välillä vähän enemmänkin). Pääasiassa se on ihanaa. Välillä se on kyllä myös uuvuttavaa.
Erilaisten kehoon liittyvien kremppojen kanssa olen elänyt noin parikymppisestä asti. Sitä ennen en ainakaan muista, että keho olisi temppuillut. Karkea jako on, että ikävuodet 20 - 27 kuluivat alaselkävaivan, ikävuodet 27 - 35 yläselkä- ja niskavaivan kanssa.
Oikeasti niihin vuosiin on mahtunut paljon muutakin, paljon, paljon muuta. Hyvin paljon sellaista, jota olen rakastanut, kuten matkailu, opiskelu, ystävystyminen ja nykyisen puolisoni tapaaminen. On ollut myös surua ja murhetta, usein vähän liikaa.
Minulla oli sisareni kanssa eilen kiva keskustelu kropan toimivuudesta aamuisin. Olemme liikkumiseltamme hyvin erilaisia, mutta meillä on yhteistäkin - aamulla ylös noustessamme vaikutamme 100-vuotiailta mummoilta :D
Mietin, onko kropan jäykkyys, siis ihan erityisen suuri pitkän paikallaanolon takia ihan normaali, kaikkien ominaisuus, vai onko siinä esimerkiksi geneettisiä eroja. Se helpottaa, kun lähtee liikkeelle ja kenties jumppaa ja venyttelee, mutta joka-aamuinen tilanne on ihan sama.
En oikein jaksa muistaa, mikä tilanne oli esim. 10 tai 20 vuotta nuorempana. Se on ainakin selvää, että tuohon 100-vuotiaaseen minulla on vielä matkaa, sisarellani vielä minuakin enemmän!
Joulu alkaa olla oikein lähellä. Meillä on tänä vuonna käyty jo aika monessa jouluun liittyvässä tapahtumassa, jos ei koko perheen, niin ainakin osan kera. Naakka pääsi ukin kanssa kaksin katsomaan keskustan jouluvaloja ja muun muassa Stockmannin jouluikkunaa.
Me muut näimme jouluvalot auton ikkunasta itsenäisyyspäivänä. Naakka, puoliso ja minä kävimme katsomassa Tontut suutareina -lastennäytelmän keskiviikkona. Torstaina kävimme seurakunnan puurojuhlassa.
Ensi viikolla on yhtenä aamuna Naakan päiväkotiryhmän joulujuhla, jota odotan innolla. On mukavaa nähdä, millaisen esityksen Naakan ryhmäläiset ovat järjestäneet!
Kotona olemme alkaneet poltella kynttilöitä (enimmäkseen kyllä ledejä). Naakka availee joulukalenterinsa aamuisin. Pipareita valmistaikinasta on leivottu kerran. Pari kertaa olemme puolison kanssa hikoilleet jouluostoksilla, kerran myös sisareni kanssa.
Kyllä se joulu työtä teettää. Mukavaa se myös on, kun tunnelmaa ja tekemistä.
Minä täytän ihan parin päivän päästä 35 vuotta. Elämä on täyttä, ja työtä saa lasteni parissa tehdä niin paljon kuin jaksaa (ja välillä vähän enemmänkin). Pääasiassa se on ihanaa. Välillä se on kyllä myös uuvuttavaa.
Erilaisten kehoon liittyvien kremppojen kanssa olen elänyt noin parikymppisestä asti. Sitä ennen en ainakaan muista, että keho olisi temppuillut. Karkea jako on, että ikävuodet 20 - 27 kuluivat alaselkävaivan, ikävuodet 27 - 35 yläselkä- ja niskavaivan kanssa.
Oikeasti niihin vuosiin on mahtunut paljon muutakin, paljon, paljon muuta. Hyvin paljon sellaista, jota olen rakastanut, kuten matkailu, opiskelu, ystävystyminen ja nykyisen puolisoni tapaaminen. On ollut myös surua ja murhetta, usein vähän liikaa.
Minulla oli sisareni kanssa eilen kiva keskustelu kropan toimivuudesta aamuisin. Olemme liikkumiseltamme hyvin erilaisia, mutta meillä on yhteistäkin - aamulla ylös noustessamme vaikutamme 100-vuotiailta mummoilta :D
Mietin, onko kropan jäykkyys, siis ihan erityisen suuri pitkän paikallaanolon takia ihan normaali, kaikkien ominaisuus, vai onko siinä esimerkiksi geneettisiä eroja. Se helpottaa, kun lähtee liikkeelle ja kenties jumppaa ja venyttelee, mutta joka-aamuinen tilanne on ihan sama.
En oikein jaksa muistaa, mikä tilanne oli esim. 10 tai 20 vuotta nuorempana. Se on ainakin selvää, että tuohon 100-vuotiaaseen minulla on vielä matkaa, sisarellani vielä minuakin enemmän!
Joulu alkaa olla oikein lähellä. Meillä on tänä vuonna käyty jo aika monessa jouluun liittyvässä tapahtumassa, jos ei koko perheen, niin ainakin osan kera. Naakka pääsi ukin kanssa kaksin katsomaan keskustan jouluvaloja ja muun muassa Stockmannin jouluikkunaa.
Me muut näimme jouluvalot auton ikkunasta itsenäisyyspäivänä. Naakka, puoliso ja minä kävimme katsomassa Tontut suutareina -lastennäytelmän keskiviikkona. Torstaina kävimme seurakunnan puurojuhlassa.
Ensi viikolla on yhtenä aamuna Naakan päiväkotiryhmän joulujuhla, jota odotan innolla. On mukavaa nähdä, millaisen esityksen Naakan ryhmäläiset ovat järjestäneet!
Kotona olemme alkaneet poltella kynttilöitä (enimmäkseen kyllä ledejä). Naakka availee joulukalenterinsa aamuisin. Pipareita valmistaikinasta on leivottu kerran. Pari kertaa olemme puolison kanssa hikoilleet jouluostoksilla, kerran myös sisareni kanssa.
Kyllä se joulu työtä teettää. Mukavaa se myös on, kun tunnelmaa ja tekemistä.
Kommentit
Lähetä kommentti