Allasjumpassa

Aloitin tänään aamukahdeksan allasjumpan. Heräämisessä oli vähän vaikeuksia, mutta lämpimään veteen oli kiva päästä näin keskellä talvea. Osallistujat olivat n. 60 - 70 -vuotiaita, mikä sopii minulle oikein mainiosti. Tosin kroppani toimintakyky taitaa tällä hetkellä ennemminkin vastata ikävuosia 80+.

Pukuhuonetiloissa osasin suunnistaa kivasti, onneksi tämä liikuntakeskus on tosi pieni. Keskuksessa käy uimassa pelkkiä liikuntaryhmiä, joten päin uivista kroolareista ei ole pelkoa.

Alku sujui varsin hyvin, mutta sitten tuli takapakkia. Tällä kertaa ongelman päätti aiheuttaa se, kun ohjaajan liikkeitä piti seurata sieltä altaan reunalta. Sehän aiheutti niskareaktion, joka ei kunnolla mennyt ohi sen puolituntisen aikana.

Liikkeistä osaa en edes yrittänyt, mutta osa sujui ihan hyvin. Luulen, että täytyy hieman soveltaa jatkossa.  Harmi, etten Ortonissa tajunnut yksityisopastuksen mahdollisuutta altaassa - sellaista on luvassa vasta sitten maaliskuussa.

Ilahduin, kun vetäjä kysyi minulta tunnin jälkeen, miltä tuntuu. Selvitin, että vesijumpan on tarkoitus olla minulle osa kuntoutusta ja että en voi täälläkään ihan kaikkea tehdä. Vetäjä selitti, että keskuksessa kokoontuu myös erilaisia erityisryhmiä, joista joku voisi olla minulle parempi, jos tämä on liian hurjaa. Kerroin, että yritän tässä ryhmässä, mutta tietoa toisista ryhmistä on ihan hyvä saada.

Tässä se perusongelma tulee taas: siedätyksen ja välttelyn oikeanlainen suhde. Tässä ryhmässä pompitaan paljon ja jumppa on aika vauhdikasta - onkohan se nyt sitten minulle hyvä vai huono asia...
Sitten, jos tasapaino ja silmät tottuisivat ympärillä huitovaan ryhmään ja ohjaajan katsomiseen siedätyksen avulla, niin sehän olisi todella hieno juttu.

Onnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta olen todella iloinen, mikäli onnistun käymään vesijumpassa tämän kevään. Säännöllinen liikuntaharrastus olisi pieni osa "normaalielämää", jota olen niin kovasti kaivannut.

PS. Minua vähän naurattaa, että minua 30 - 40 vuotta vanhemmille suunnattu vesijumppa voi todellakin olla minulle liian hurjaa - eihän sitä nyt itkeäkään viitsi!

Kommentit

  1. Kyllä minuakin vähän nauratti Ortonissa, kun liikuntavammaisille suunnattu tuolijumppa oli minulle liian rankkaa. Ja os. 2:n aamujumpassa olin kaatua kyljelleni kun ei tasapaino ole läheskään niin hyvä kuin 70-90 vuotiailla :D

    VastaaPoista
  2. Joo, voin kuvitella tilanteen :D En edes usko, että olen kokonaisuudessa niin huonokuntoinen (esim. jaloistani sekä vatsa- ja selkälihaksistani löytyy edelleen voimaa), mutta kun nämä huonossa kunnossa olevat kehon osat määräävät tällä hetkellä tahdin. Toivottavasti ymmärsivät vammasi luonteen siellä osasto 2:lla kumminkin :)

    VastaaPoista
  3. Mä olen 42-vuotias ja käyn seniorijoogassa. Ja huonommin pysyn pystyssä kuin ne muut.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, nythän minäkin aloin innostua seniorijoogasta - periaatteessa olen ollut joogasta kiinnostunut jo pitkään, mutta olen ajatellut lajin olevan minulle kokonaisuudessaan liian raskas. Tosin, kuulinpa kerran eräästä joogaopettajasta, joka kertoi, että joogaamaan pystyy kuka tahansa, kunhan ohjaaja on luova ja osaa soveltaa liikkeitä ohjattavan toimintatason mukaan. Oikean ryhmän/ohjaajan löytäminen on aina haaste, jos "normaaliryhmät" eivät onnistu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys