Kuvioita, kertaus ja kiitos!
Kävijälaskureista olen huomannut, että blogini lukijamäärä on viime aikoina noussut. Olen iloinen ja otettu siitä, että tällainen asia ja rouva Niskasen blogi kiinnostavat niin monia! Tervetuloa uusille lukijoille!
Pieni kertaus:
- helmikuussa 2009 pyörryin ja kaaduin, ja sain tapahtumaketjun seurauksena niskan retkahdusvamman, jota ei silloin diagnosoitu. Ensiksi oireiden syyksi epäiltiin korvaongelmia, sitten tension neck -vaivaa, ja lopuksi ongelma psykologisoitiin. Olin tuolloin 27-vuotias.
- vaikeiden oireiden kanssa väänsin graduni loppuun ja kävelin kävelysauvojen varassa. Kävin omakustanteisesti fysioterapiassa, joka kuitenkin oli vammalleni vääränlaista. Entisen elämäni asiat, luennoilla käyminen, pitkät kävelylenkit, matkat, museot, ravintolassa käynti ja sen sellaiset, muuttuivat hyvin vaikeiksi toteuttaa, osa myös mahdottomiksi. Valmistuin yliopistosta syksyllä 2010.
- keväällä 2011 pyrin ja pääsin oman alani työkokeiluun. Minun piti olla kokeilussa 6 kuukautta, mutta jouduin oireideni takia keskeyttämään kokeilun. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä ei tilannettani ymmärtänyt.
- maaliskuussa 2011 menin omakustanteisesti Ortoniin, ja viimein oireeni saivat nimen: niskan retkahdusvamman jälkitila. Moni asia selkeytyi, mutta tilanteen valkeneminen oli myös shokki.
- loppuvuosi 2011 oli oireiden suhteen vaikea - sain itseni kuitenkin jonkinlaiseen kuntoon, ja syksyllä menin uudelleen työkokeiluun. Pystyin tekemään kokeilun loppuun, mutta niin pienillä tuntimäärillä, ettei minua voitu laskea työkykyiseksi. Kela ja terveydenhuolto jatkoivat "kiusaamista" diagnoosistani huolimatta.
-keväällä 2012 kävin uudelleen Ortonissa, jossa sain kuulla, että minua on yritetty kuntouttaa aivan hävettävän vähän. Niinpä, itselläni ei ollut riittänyt voimia kuin jokapäiväiseen selviämiseen oireiden ja byrokratian kanssa. Hakemukset Kelan kuntoutukseen laitettiin vireille.
- syyskuussa 2012 sain Kelalta puoltavan lausunnon kuntoutuksen aloittamiseksi Ortonissa - vihdoinkin!
- samassa kuussa huomasin olevani raskaana.
- loppuaika tähän päivään asti onkin mennyt kahden jälkimmäisen vaiheen kanssa puuhastellessa.
Blogini on tulevaisuudessa tarkoitus jatkua sellaisena kuin tähänkin asti, pääpaino on elämässä niskan retkahdusvamman kanssa, ja mukana on sopivasti juttuja siitä, mitä muuten teen ja ajattelen. Oman osansa tilasta ottaa varmasti pähkäily siitä, miten niskavamma ja siitä kuntoutuminen sovitetaan osaksi vauvaperheen arkea.
Lopuksi pitänee kertoa, että pääsin viimein eilen aurinko- ja valokuvauskävelylle. Sorsia ei kipakan pakkasen vuoksi näkynyt, mutta tässä olisi muutama kuva eilisen tunnelmista:
Pieni kertaus:
- helmikuussa 2009 pyörryin ja kaaduin, ja sain tapahtumaketjun seurauksena niskan retkahdusvamman, jota ei silloin diagnosoitu. Ensiksi oireiden syyksi epäiltiin korvaongelmia, sitten tension neck -vaivaa, ja lopuksi ongelma psykologisoitiin. Olin tuolloin 27-vuotias.
- vaikeiden oireiden kanssa väänsin graduni loppuun ja kävelin kävelysauvojen varassa. Kävin omakustanteisesti fysioterapiassa, joka kuitenkin oli vammalleni vääränlaista. Entisen elämäni asiat, luennoilla käyminen, pitkät kävelylenkit, matkat, museot, ravintolassa käynti ja sen sellaiset, muuttuivat hyvin vaikeiksi toteuttaa, osa myös mahdottomiksi. Valmistuin yliopistosta syksyllä 2010.
- keväällä 2011 pyrin ja pääsin oman alani työkokeiluun. Minun piti olla kokeilussa 6 kuukautta, mutta jouduin oireideni takia keskeyttämään kokeilun. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä ei tilannettani ymmärtänyt.
- maaliskuussa 2011 menin omakustanteisesti Ortoniin, ja viimein oireeni saivat nimen: niskan retkahdusvamman jälkitila. Moni asia selkeytyi, mutta tilanteen valkeneminen oli myös shokki.
- loppuvuosi 2011 oli oireiden suhteen vaikea - sain itseni kuitenkin jonkinlaiseen kuntoon, ja syksyllä menin uudelleen työkokeiluun. Pystyin tekemään kokeilun loppuun, mutta niin pienillä tuntimäärillä, ettei minua voitu laskea työkykyiseksi. Kela ja terveydenhuolto jatkoivat "kiusaamista" diagnoosistani huolimatta.
-keväällä 2012 kävin uudelleen Ortonissa, jossa sain kuulla, että minua on yritetty kuntouttaa aivan hävettävän vähän. Niinpä, itselläni ei ollut riittänyt voimia kuin jokapäiväiseen selviämiseen oireiden ja byrokratian kanssa. Hakemukset Kelan kuntoutukseen laitettiin vireille.
- syyskuussa 2012 sain Kelalta puoltavan lausunnon kuntoutuksen aloittamiseksi Ortonissa - vihdoinkin!
- samassa kuussa huomasin olevani raskaana.
- loppuaika tähän päivään asti onkin mennyt kahden jälkimmäisen vaiheen kanssa puuhastellessa.
Blogini on tulevaisuudessa tarkoitus jatkua sellaisena kuin tähänkin asti, pääpaino on elämässä niskan retkahdusvamman kanssa, ja mukana on sopivasti juttuja siitä, mitä muuten teen ja ajattelen. Oman osansa tilasta ottaa varmasti pähkäily siitä, miten niskavamma ja siitä kuntoutuminen sovitetaan osaksi vauvaperheen arkea.
Lopuksi pitänee kertoa, että pääsin viimein eilen aurinko- ja valokuvauskävelylle. Sorsia ei kipakan pakkasen vuoksi näkynyt, mutta tässä olisi muutama kuva eilisen tunnelmista:
Kommentit
Lähetä kommentti