Kuntoutuksen 2. jakso päättyi

Juhuu, nyt on toinen kuntoutusviikko (tai oikeammin kolmepäiväinen) takana. Ei voi sanoa vielä muuta, kuin että väsyttää aivan uskomattoman paljon! Tänään minulla oli oikeasti vaikeuksia raahautua lyhyt matka bussipysäkiltä kotiovelle.

Jakso oli rankka monessakin mielessä. Ensimmäiset 2 päivää kuluivat selvitellessä, millaiseksi kuntoutukseni pitäisi muuttaa. Kävi nimittäin niin, että niitä liikunta- ja aktiiviryhmiä ei ollut muutettu vielä lainkaan. Kalenteri oli siis edelleen täynnä minulle sopimattomia juttuja.

Pääsin kuitenkin tapaamaan asiantuntevaa lääkäriä ja fysioterapeuttia. Näillä käynneillä oli mukana myös "oma" fysioterapeuttini. Tosin fysioterapeutti ilmoitti heti aluksi, että miksi minulle oli varattu vain 45 minuutin aika, kun normaalit tutustumisajat ovat 1,5-tuntisia, eikä tämä nyt oikein riitä (tässä tuli taas fiilis, että Orton yritti säästää kohdallani).

Erityisesti fysioterapeuttikäynti oli kuitenkin hyödyllinen. Siellä selvisi esim. seuraavaa:

- alaniskani on tällä hetkellä täysin liikkumaton. Sitä on alettava treenata varovasti liikkeillä, joissa parin millinkin liikahdus aiheuttaa minulle huimauksen ja heikottavan olon. No, tiesin jo, että tästä tulee rankkaa.

- yläniskaa en saisi liikuttaa nyt juuri ollenkaan. Vammakohta on siellä, ja se rasittuu nykymenolla melkoisesti.

- rintarangan yläosa on liikkumaton kuin heinäseiväs. Sitä en edes pysty tällä hetkellä liikuttamaan, vaikka tahtoisinkin. Voin vain vahvistaa lapojen alaosia liikkeillä, jotka ovat myös vaikeita ja jotka on helppo tehdä väärin.

- rintarangan yläosaa pitää nyt availla fysioterapeutin toimesta (ei vielä aavistustakaan, kenen)

- oikean käden toiminta pitäisi saada paremmaksi, hermot ovat jumitusten takia niin kovassa pinteessä.

Toimintaterapiasta sain viikon kokeiluun pehmeän kaulatuen, jonka tarkoitus on korjata asentoani esim. autossa istuessa. Nyt en hahmota itse, mikä asennon pitäisi olla. Tässä tuli sellainen ristiriita, että lääkäri ei suositellut kaulatukea, mutta fysioterapeutti ja toimintaterapeutti suosittelivat.

Koska lääkärin mielestä ongelma olisi, että tottuisin tukeen, aion tukea käyttää. Inhoan nimittäin kaikkea mahdollista kaulani ympärillä, joten kaulurin käytöstä tuskin tulee tapa. Kauluri kumminkin auttaa oikean asennon löytämisessä, mikä on kohdallani tärkeintä.

Lääkärin mielestä (ja minunkin mielestäni) olisi hyvä selvittää funktionaalisen magneetin avulla, onko C1 ja C2 -nikamieni välissä kudosvauriota. Minulle oli uutta, että retkahdusvamma oireineen voi syntyä ilman vauriotakin. Mikäli merkittävää vauriota ei ole, vamma on helpommin korjattavissa.

Funktionaalinen magneetti on ohjelmassa myöhemmin tämän vuoden aikana, tällä hetkellä en voi tähän tutkimukseen terveydellisistä syistä mennä.

Kohdallani suunnitellaan ensi jaksolle (maaliskuun ensimmäinen viikko) seuraavanlaisia aktiviteetteja, joita olen itse toivonut:

1. chi qong -aamuvoimisteluja (teen näitä osasto 2:n kuntoutujien kanssa, näitä ei järjestetä meille "parempikuntoisille"

2. kehonhallintaa

3. vesivoimistelua yksilöohjauksessa

Yksilöfysioterapia jatkuu harjoituksineen, jotka todennäköisesti lisääntyvät ja tarkentuvat silloinkin.

Nyt on pakko siirtyä lepäämään, paitsi että yksi asia täytyy kertoa: Nasu-herralla oli maanantaina onnenpäivä, kun meille muutti marsurouva Matilda. Nasun apaattisuudesta ei ole enää tietoakaan, Nasu ei ole viime päivinä malttanut juurikaan levätä. Matildasta kirjoitan esittelyn heti kun kykenen.

Kommentit

  1. Ikävästi menee harakoille nuo sinun kuntoutuspäiväsi, kun jouduit käymään käytännössä jo toisen kartoitusjakson. Mutta eipä noista kuntoutuksista nyt mitään ihmeparannuksia ole odotettavissakaan, minullakin on vain tavoitteena löytää uusia hoitokeinoja jota voidaan sitten tuoda mukaan omaan fysioterapiaan kotipuolessa.

    Kävitkö os. 2:n lääkärillä vai jopa OSKU:n puolella?

    VastaaPoista
  2. Juu, tekisi kyllä mieli pyytää Ortonilta selvitys, miksi heillä ei minkäänlainen hälytyskello soinut sanan whiplash kohdalla, kun kerran osaamistaan juuri sillä alueella mainostavat. Hehän saavat rahat jokaisesta kuntoutusjaksosta, mutta minä saan nyt oikeanlaisen kuntoutuksen vasta jaksoilta 3 ja 4.

    Tuntuu, että sain nyt ihan järkeviä treeniohjeita, kun niitä antoi fyssari, joka tuntee tämän vamman. Tosin osa niistä on sellaisia, joita en voi yksin tehdäkään, vaan siihen tarvitaan fysioterapeutti.

    Lääkäri oli ylilääkäri Timo Pohjolainen. Minulle ei selvinnyt, mihin "porukkaan" hän kuuluu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe