Matilda

Tasan viikko sitten haimme perheeseemme uuden jäsenen, marsurouva Matildan. Hän on 3,5-vuotias. Matilda tuli meille kasvattajalta Espoosta. Tässä on Matilda silmiensä värisävyyn sopivassa ympäristössä kuvattuna:


Matilda on rodultaan English golden crest (vai miten se nyt menikään), ja hänellä on paperit ja sukutaulu. Matilda on ollut näyttelymarsu, mutta meillä hän tulee olemaan lemmikkinä ja Nasun tyttöystävänä.

Matilda oli saapuessaan vähän kauhuissaan. Nasukin oli hieman, hän ihmetteli, että mikäs tuo nyt sitten on! Melko äkkiä yhteinen sävel löytyi, ja nyt Matilda on jo melkein kuin kotonaan. Kädestä ei Matilda vielä uskalla meillä syödä, mutta uskaltaa jo hakea ruokaa, kun sellaista on tarjolla.

Matilda on mielestäni aika lunkki marsu, hän osaa ottaa käsittelyn ja Nasun lähentelyt varsin rauhallisesti. Olemukseltaan Matilda on pieni, vikkelä ja ketterä - sylissä täytyy vähän varoa, ettei pääse putoamaan, kun turkkikin on tuollainen sileä.

Meidän marsuhäkissä ja lattialla on siis jälleen elämää, ja erityisen virkistynyt uudesta tulokkaasta on tietysti Nasu. Nasu ei ole enää yhtään apaattinen, vaan on löytänyt "nuoruutensa innon" uudelleen.

Sitten muihin asioihin...Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalta tuli hylkäävä kirje koskien viime vuoden sairauslomia. En ole kuulemma tarpeeksi sairas. Joskus tuntuu, että mitä motivoituneempi kuntoutuja on, sitä vähemmän hänelle annetaan mahdollisuuksia (kyllä, siinä tarvitaan rahaakin) kuntoutua.

Ortonilta lainassa ollut tukikauluri on osoittautunut oikein hyväksi asennon etsimisessä. Pidän kauluria vain hetken, ja yritän sitten säilyttää asennon. Kiva juttu, jaksan olla siinä oikeassa asennossa vain hetken, sen jälkeen tilanne plösähtää ennalleen...

Olen yrittänyt opetella äärimmäisen vaikeaa alaniskan liikutteluliikettä vielä varsin vähäisin tuloksin. Sen sijaan lapojen alaosan lihasten treeni alkaa jo jotakuinkin sujua, "painoina" puolen litran vesipullot vajaalla täytöllä.

Vesivoimistelu alkaa torstaina. Iik, mitenkähän jaksan jumpata klo 8.15 aamulla! Onneksi paikka on suorastaan naurettavan lähellä, tuossa muutaman sadan metrin päässä kotiovestamme.

Kommentit

  1. Somla nyt on pelkkä Kelan kumileimasin, harvemmin sieltä mitään muutosta saa vaikka nimi toista antaa olettaakin. Ei kun vaan painavampaa lausuntoa hakemaan Ortonin kautta ja siihen saakka nostat työkyvyttömänä työnhakijana Kelan työttömyyskorvausta, onhan se määrältään sairauspäivärahaa suurempi :D Kuitenkin TE-toimisto ei voi sinua työllistää niin kauan kuin toimintakykysi on noinkin huono ja TE-toimisto menee lääkärinlausuntojen mukaan. Älytöntä kyllä.

    Ja upea Matilda-rouva!! <3

    VastaaPoista
  2. Joo, enkä tosiaan edes odottanut, että hyväksyisivät valituksen, sillä heillä ei ole siihen minkäänlaista pakottavaa tarvetta. Se on ollut tosiaan mielenkiintoista, että pitäisi kuntouttaa itseään, mutta sekä kuntoutusta että toimeentuloa kuntoutusvaiheen ajaksi on ollut niin vaikea saada. Näissä asioissa "pelkkä" motivaatio ei riitä mihinkään. Tuntuu, että jos olisin narkomaani tai alkoholisti, niin johan niitä tukia irtoisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kun lukee noita kuntoutustuen sääntöjä, niin sairaspäivärahapäivät tulee olla täynnä ja kuntoutussuunnitelma tehty. Minulla on molemmat, olen jopa kuntoutuksen piirissä ja silti ei kuntoutustukea heru, sillä sehän on poliittinen lausunto eikä sillä ole lääkärin antaman työkyvyttömyyslausunnon kanssa mitään tekemistä. Ettämitähäh?!? TE-toimisto ei voi kohdistaa minuun työllitämistoimenpiteitä, koska en ole työkykyinen ja tästä on annettu lausunto, lääkärit usealla taholla ovat todenneet etten ole työkykyinen ja Kela, eläkevakuutusyhtiö ja liikennevakuutusyhtiö toteavat yhdestä suusta, että olen työkykyinen, vaikkei minulla toimintakykyä olekaan, koska olen parhaassa työiässä ja korkeasti koulutettu. Minä vaan haluan nähdä sen työpaikan, missä minulle on tarjolla 1-3min kestäviä työtehtäviä...

      Mutta älyttömintä on nyt tämä, että nostan kokoajan suurempaa tukimuotoa kuin mitä työkyvyttömyyseläke/kuntoutustuki olisi. Pelkkä peruspäiväraha muutaman lapsen äidillä peittoaa kansaneläkkeen suuruudellaan. Missä tässä oikeasti nyt muka säästetään?

      Ja Kela maksaa sitten kalliita kuntoutuksia, taksimatkoja kuntoutuksiin jne. joiden kustannukset peittoavat eläkekulut moninkertaisesti. Samalla kuormitan terveydenhuoltoa ja TE-toimiston resursseja, joita voisi oikeasti kohdistaa työkykyisten ihmisten työllistämiseen.

      Poista
    2. Hih, noinhan se juuri menee - pääasia tuolla viranomaispuolella tuntuu olevan, ettei kukaan ainakaan joudu olemaan se, joka asian ratkaisee. Kirjoitit omassa blogissasi myös siitä, kuinka Kelalla on kuntoutustuen hylkäämisen yhteydessä velvollisuus ohjata kuntoutuksiin tms. - ei sieltä minullekaan mitään ohjauksia ole missään vaiheessa tullut. Jos kuntoutustuessa on tuollainen sääntö, että sairauspäivärahat pitää olla käytetty, niin minä en sitten mahdollisesti voi aikanaan palata työelämään kuntoutustuen avulla...minullehan ei ole myönnetty niitä sairauspäivärahojakaan. Luulisi, että sitä työelämään palaamista jollakin tavalla helpotettaisiin, mutta se ei näytä olevan valtiollemme tärkeätä.

      Juu, nyt minullakin viimein alkavat työmarkkinatuet juoksemaan. Minutkin on merkitty TE-toimistoon työkyvyttömäksi työnhakijaksi. Työkykyarviosta antoivat lausunnon "osatyökykyinen", enkä oikeasti ymmärrä, mihin lausunto perustuu. Puolellani ovat siis lääkärit ja TE-toimisto, mutta eivät Kela ja työkykyarvioijat,huh!

      Poista
  3. Onpas ihq Matilda-neito! Kyllä Nasun kelpaa viettää kiihkeitä päiviä tuon typykän kanssa. Mahtaakohan ukkelille iskeä tuoreessa naisseurassa viidenkympin villitys, tai mikä se sitten keski-ikäisillä marsumiehillä onkaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matilda on osoittautumassa pieneksi pirulaiseksi :D Se on älyttömän nopea ja juoksee ympäri kämppää sekä yrittää kaikkea luvatonta. Nasu juoksee perässä ja varmaan hokee, että "yks, kaks kolme, hengitys, hengitys..." Matilda varastaa välillä myös Nasun ruuat, mutta Nasu on niin ihastunut, ettei edes huomaa. Nasu tosiaan meinasi ruveta välillä vähän seniiliksi, mutta nyt se joutuu taas selvästi tsemppaamaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe