Kotona taas

Palasin eilen lomaviikoltani kotiin väsyneenä mutta hyväntuulisena. Yöllä olin nukkuvinani hyvin, mutta väsymys on vaivannut tänään koko päivän. Kauppareissulla tuntui kuin jalat olisivat olleet mennä alta. Pelästyin tietysti tätäkin reaktiota kunnes tajusin, kuinka jumissa sekä etu- että takareidet ovat!


Tein loman alkupäivinä lyhyehköjä kävelyretkiä. Silta yläkuvassa on ilokseni korjattu siten, että siitä uskaltaa nykyisin kävellä. Lapsuudessani joka kolmas lauta taisi olla irti! Uusittu silta mahdollistaa jälleen yhden minulle mukavan (alle kahden kilometrin) lenkkireitin paikkakunnalla.

Alkuviikosta siirryimme mökinsiivoustalkoisiin, ja niissä hurahtikin monta päivää. Otin ison haasteen vastaan, kun aloin siivota erään vanhan rakennuksen komeroa. Meinasi kyllä mennä sisu kaulaan, kun yhdestä laatikosta löytyi muumioitunut rotta.

Silloin pomppasin pois komerosta ja selvitin vähän aikaa ajatuksiani pihalla. Selvittely tuotti tulosta ja muistin, etten pelkää jyrsijöitä enkä varsinkaan kuolleita sellaisia. Lopulta kiinnostuin muinaisesta rotasta ja otin siitä pari kuvaa muistoksi.


Muinaisrotan jäännökset hautasin asianmukaisesti eikä uusia onneksi tullut vastaan. Valmista ei työstä tullut, mutta sainpahan aikaiseksi noin puolitoista neliötä vapaata lattiapinta-alaa!

Oli kyllä virkistävää olla vähän aikaa muissa maisemissa! Mieli lepäsi mökillä ulko- ja sisähommissa, vaikka kroppa osoittikin raihnaisuutensa monta kertaa. Seurasi huimausta, särkyä, näköhäiriöitä ja käsiongelmia. Lepohetkinä huomasin taas, ettei lukeminen istuma-asennossa vieläkään oikein suju.

Mielestäni onnistuin kuitenkin tällä kertaa tauottamaan toimeni varsin hyvin. Tein komeron raivaustyötä alle kymmenen minuutin pätkissä ja ulkohommissa pidin tauon heti, kun rupesi siltä tuntumaan. En asettanut tiukkoja tavoitteita sille, mitä pitää saada aikaiseksi.

Lomaviikko päättyi ja huomenna alkaa arki. Apua, minulla on fysiatri tiistaina! Huominen kuluukin papereita keräillessä ja pohtiessa, että mitähän sielläkin pitää taas sanoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe