Kuntoutusasioita - kutsu fysiatrian poliklinikalle
Kuntoutusasiat tuntuvat viimeinkin menevän eteenpäin. Viikko sitten sain yllättäen kirjeen fysiatrian polilta. Minähän olen hakenut sinne potilaaksi jo kolme kertaa, ja viimeisin haku tuotti jopa tulosta.
Kutsussa oli liitteenä käsky käydä kaularangan taivutuskuvissa ja ilmoitus, että siellä pitää sitten käydä tiettynä ajankohtana. Viimeiseksi mahdolliseksi käyntipäivämääräksi oli merkitty viime perjantai (kutsu saapui jo hyvissä ajoin torstaina).
Onneksi rva:n kuvauspaikka on tässä ihan "naapurissa", muuten olisi voinut olla hankalampi järjestää. Aamusella marssin röntgenjonoon. Viereeni istui harmaahapsinen täti, joka alkoi heti valittaa jonon pituutta. Mainiota, ajattelin.
Seuraavaksi harmaahapsi ilmoitti kovaan ääneen, että hänellä ei ole ennen ollut minkäänlaista vaivaa, ja hänen paranemisensa on ainakin kiinni siitä, kuinka paljon hän jaksaa jumpata. "Mitäs siinä kehuskelet", teki mieli tiuskaista. Minäkin olisin halunnut sairastua vasta yli 65-vuotiaana ja vieläpä sellaiseen vikaan, joka lähtee jumppaamalla pois!
Jonotus kesti noin 45 minuuttia, josta puolet istuin kuin keinuvassa ruotsinlaivassa. Röntgenissä piti vielä jaksaa seistä niska taivutettuna ensiksi eteen ja sitten taakse. Onneksi reippaat röntgentädit tsemppasivat! Olin oikein tyytyväinen, että kotimatka tämän urheilusuorituksen jälkeen kesti vain viisi minuuttia.
Kahden viikon päästä fysiatrian polille - saa nähdä, mitä tuleman pitää!
Kutsussa oli liitteenä käsky käydä kaularangan taivutuskuvissa ja ilmoitus, että siellä pitää sitten käydä tiettynä ajankohtana. Viimeiseksi mahdolliseksi käyntipäivämääräksi oli merkitty viime perjantai (kutsu saapui jo hyvissä ajoin torstaina).
Onneksi rva:n kuvauspaikka on tässä ihan "naapurissa", muuten olisi voinut olla hankalampi järjestää. Aamusella marssin röntgenjonoon. Viereeni istui harmaahapsinen täti, joka alkoi heti valittaa jonon pituutta. Mainiota, ajattelin.
Seuraavaksi harmaahapsi ilmoitti kovaan ääneen, että hänellä ei ole ennen ollut minkäänlaista vaivaa, ja hänen paranemisensa on ainakin kiinni siitä, kuinka paljon hän jaksaa jumpata. "Mitäs siinä kehuskelet", teki mieli tiuskaista. Minäkin olisin halunnut sairastua vasta yli 65-vuotiaana ja vieläpä sellaiseen vikaan, joka lähtee jumppaamalla pois!
Jonotus kesti noin 45 minuuttia, josta puolet istuin kuin keinuvassa ruotsinlaivassa. Röntgenissä piti vielä jaksaa seistä niska taivutettuna ensiksi eteen ja sitten taakse. Onneksi reippaat röntgentädit tsemppasivat! Olin oikein tyytyväinen, että kotimatka tämän urheilusuorituksen jälkeen kesti vain viisi minuuttia.
Kahden viikon päästä fysiatrian polille - saa nähdä, mitä tuleman pitää!
Tuo taivutusröntgen on petollinen, sillä minulla ainakin niska käännettiin röntgenhoitajien toimesta yli liikkuvuusrajojen (ja muuten koski täydessä lääkityksessäkin) ja sitten sain diagnoosin, että taivutusröntgen on normaali, ei liikerajoitteita!!!
VastaaPoistaJuu, sekin taitaa olla yksi niistä kuvantamistavoista, jotka ovat kiistanalaisia muutenkin. Whiplashin kanssa tulee ärsyttävän usein vastaan tilanteita, joissa hoitomuodot ym. ovat jonkun mielestä tosi hyviä ja jonkun mielestä eivät. Aivan liikaa päätöksiä ja kokeiluja tuntuu jäävän ihan vain potilaan vastuulle.
VastaaPoista