Masentunut ja epäsosiaalinen
Olen seilannut sairauteni takia vuosia tässä byrokratia-aallokossa ja havainnut erään mielenkiintoisen (siis ainakin omasta mielestäni) seikan. Minusta on useampaankin otteeseen yritetty leipoa masentunutta ja epäsosiaalista henkilöä.
Tämä johtuu luultavasti kahdesta seikasta: ensinnäkin minulla on sen verran harvinainen vamma, että diagnoosinkin jälkeen se syy ongelmiini yritetään vetää jostain muualta kuin niskastani. Luulen ärsyttäväni viranomaisia, kun nykyään sanon usein ihan ääneen, että pysytäänpäs nyt tässä minun niskavammassani ja sen vaikutuksissa elämääni!
Toiseksi, koska olen ollut pitkään poissa työelämästä (enhän minä siihen opiskelujen jälkeen oikein ehtinytkään) eikä sairauteni, vaikka onkin maailmanlaajuisesti tunnettu ja tunnustettu, kuulu Kelan korvausten piiriin, minut yritetään mahduttaa eräänlaiseen syrjäytyneen henkilön stereotypiaan, koska näin minut olisi ikäänkuin helppo lokeroida johonkin.
Syy masennuskortin esiin vetämiseen on luultavimmin kohdallani sellainen, että minulle tehtiin v. 2004 masennusdiagnoosi, joka tosin myöhemmin osoittautui virheelliseksi. Kyse olikin ihan toisesta ongelmasta, johon sain onneksi asianmukaisen hoidon.
Nyt se ikivanha, virheellinen diagnoosi kummittelee papereissani, eikä sitä saa luultavasti millään pois. Viimeksi työkykyarviossa viitattiin tähän olemattomaan masennukseeni ja oltiin sitten aivan äimänä, kun painotin olevani arvioitavana nimenomaan tämän niskavikani vuoksi.
Minun olisi ilmeisesti pitänyt lopettaa niskastani puhuminen ja vaipua depressioon, jotta se arvion tekeminen olisi helpottunut ja sieltä koneen äärestä olisi kerennyt iltapäiväkaffelle ajallaan.
Epäsosiaalisuus on toinen seikka, jota minusta on yritetty kaivaa esiin. Täytyyhän työelämästä poissa pysyttelevän henkilön nyt vähintäänkin epäsosiaalinen olla! Tähän viranomaiset taas ovat ilmeisesti saaneet vettä myllyynsä siksi, kun papereissani lukee, että olin peruskoulussa koulukiusattu.
No tämä on ihan totta, ikävä osa varhaista elämänhistoriaani. Historiani aiheutti minulle erilaisia ongelmia, joista osa seurasi minua aikuisikääni saakka. Kuitenkin, olen tsempillä, mielenlujuudella ja prosessoinnilla päässyt aikalailla yli asiasta ja suorittanut opintoni, työharjoitteluni, omatoimiset ulkomaanreissuni sekä osa-aikaiset työni ihan normaalin, sosiaalisen ihmisen tavoin. Minulla on myös paljon ystäviä ja osaan kommunikoida heidän kanssaan.
Siitä syystä tuntuu absurdilta, että oletetaan, että myöskään ongelmat sosiaalisissa suhteissa olisivat merkittävä syy siihen, miksi putosin yhtäkkiä normaalin yhteiskunnan ulkopuolelle 13.2.2009, jolloin minulle sattumoisin tapahtui myös onnettomuus, jossa niskani retkahti :D
Tämä johtuu luultavasti kahdesta seikasta: ensinnäkin minulla on sen verran harvinainen vamma, että diagnoosinkin jälkeen se syy ongelmiini yritetään vetää jostain muualta kuin niskastani. Luulen ärsyttäväni viranomaisia, kun nykyään sanon usein ihan ääneen, että pysytäänpäs nyt tässä minun niskavammassani ja sen vaikutuksissa elämääni!
Toiseksi, koska olen ollut pitkään poissa työelämästä (enhän minä siihen opiskelujen jälkeen oikein ehtinytkään) eikä sairauteni, vaikka onkin maailmanlaajuisesti tunnettu ja tunnustettu, kuulu Kelan korvausten piiriin, minut yritetään mahduttaa eräänlaiseen syrjäytyneen henkilön stereotypiaan, koska näin minut olisi ikäänkuin helppo lokeroida johonkin.
Syy masennuskortin esiin vetämiseen on luultavimmin kohdallani sellainen, että minulle tehtiin v. 2004 masennusdiagnoosi, joka tosin myöhemmin osoittautui virheelliseksi. Kyse olikin ihan toisesta ongelmasta, johon sain onneksi asianmukaisen hoidon.
Nyt se ikivanha, virheellinen diagnoosi kummittelee papereissani, eikä sitä saa luultavasti millään pois. Viimeksi työkykyarviossa viitattiin tähän olemattomaan masennukseeni ja oltiin sitten aivan äimänä, kun painotin olevani arvioitavana nimenomaan tämän niskavikani vuoksi.
Minun olisi ilmeisesti pitänyt lopettaa niskastani puhuminen ja vaipua depressioon, jotta se arvion tekeminen olisi helpottunut ja sieltä koneen äärestä olisi kerennyt iltapäiväkaffelle ajallaan.
Epäsosiaalisuus on toinen seikka, jota minusta on yritetty kaivaa esiin. Täytyyhän työelämästä poissa pysyttelevän henkilön nyt vähintäänkin epäsosiaalinen olla! Tähän viranomaiset taas ovat ilmeisesti saaneet vettä myllyynsä siksi, kun papereissani lukee, että olin peruskoulussa koulukiusattu.
No tämä on ihan totta, ikävä osa varhaista elämänhistoriaani. Historiani aiheutti minulle erilaisia ongelmia, joista osa seurasi minua aikuisikääni saakka. Kuitenkin, olen tsempillä, mielenlujuudella ja prosessoinnilla päässyt aikalailla yli asiasta ja suorittanut opintoni, työharjoitteluni, omatoimiset ulkomaanreissuni sekä osa-aikaiset työni ihan normaalin, sosiaalisen ihmisen tavoin. Minulla on myös paljon ystäviä ja osaan kommunikoida heidän kanssaan.
Siitä syystä tuntuu absurdilta, että oletetaan, että myöskään ongelmat sosiaalisissa suhteissa olisivat merkittävä syy siihen, miksi putosin yhtäkkiä normaalin yhteiskunnan ulkopuolelle 13.2.2009, jolloin minulle sattumoisin tapahtui myös onnettomuus, jossa niskani retkahti :D
On tämä yhteiskunta niin omituinen että...Nyt kun itse taistelen itseäni takaisin työelämään olen saanut todeta miten VAIKEAA se on! Ei omasta syystä, vaan yhteikunta tekee sen NIIN hankalaksi! Taidamma Marja olla jotain väliinputoajia joita tämä yhteiskunta ei tunne. Minulle itse asiassa sanottiin suoraan että olen sellainen, että minunlaista ei ole olemassa meidän lainsäädöksissä.
VastaaPoista<3
Epäsosiaalinen on kyllä sinun, rva Niskanen, kohdallasi äärimmäisen kaukana todellisuudesta. Taitavat arvioitsijat, reppanat, olla vähän tyhmiä.
VastaaPoistaKatarina: Itse asiassa minullekin sanottiin työkykyarviossa, että on henkilöitä, jotka onnistuvat tippumaan koko sosiaaliturvajärjestelmämme läpi saamatta sairaustilanteessa minkäänlaista toimeentuloturvaa, ja minä olen kuulemma sellainen. No, huomasinkin sen jo! Sitä minä vain ihmettelen, että miten tuo byrokratiakoneisto voi olla niin uskomattoman jäykkä - ihan kuin ne työntekijät olisivat tietyllä tavalla ohjelmoituja robotteja, joihin ei järkipuhe tehoa, jos se ei ole ohjelmoituna sinne järjestelmään valmiiksi.
VastaaPoistaFarmari: Juu, tähän tulokseen minäkin olen tullut :D Rva:lla on omat epäsosiaaliset hetkensä, kuten meillä kaikilla, mutta eipä sen kummempia "ongelmia". Vika on aikalailla siinä, että niillä henkilöillä, jotka ovat oikeasti työskennelleet kanssani (esim. fysiatrit, psykologi sekä TE-toimiston kuntoutusneuvoja), ei ole minkäänlaista sananvaltaa, vaan viralliset paperit tekevät henkilöt, jotka näkevät minut kerran ja ovat jo muodostaneet mielipiteensä ennen tapaamista.
Minä olen pysynyt omassa kannassani ja inttänyt vastaan, kun olen huomannut itseäni väärään suuntaan johdateltavan. Tuloksena tästä on nyt olemassa muutamakin erinäinen paperi, jossa sanotaan, että tutkittavan psyyke on epävakaammalla pohjalla kuin hän itse ymmärtää! Minulla on siis epävakaa psyyke, kun yritän saada asianmukaista hoitoa tähän niskavikaani :D
Voi pyhä Sylvi sentään! Minusta yritetään leipoa väkipakolla uupunutta, niskavamman pitkittymiseenkin oli kuulema syy psyykkeen kestämättömyydessä. Joo, työterveyslääkäri yritti minusta aikoinaan leipoa masentunutta, kun vedin itseni piippuun aivan käsittämättömiin venymistaitoihin vaativassa työssä. Vika siis oli korvien välissä, ei työolosuhteissa, sanoi työterveyslääkäri, joka sai palkkionsa työnantajaltani...
VastaaPoistaJa paikallinen mielenterveysneuvola tarjosi masennusdiagnoosia ja jopa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta kun en saanut testeissä pisteitä juuri mitään, niin sitten piti keksiä, että minulla on pelkotila autolla ajoa kohtaan kolareiden myötä. Joo, melkoinen pelkotila juu kun vielä 8 päivää ennen kolaria ajoin Helsingin keskustassa ja kolarin jälkeenkin hyppäsin rattiin vain tajutakseni, etten voi kivuiltani ja näköhäiriöiltäni keskittyä ajamiseen, vaan olen liikenteessä vaaraksi muillekin. Ja pitihän ne lapsuudentraumatkin vetää mukaan ja kysellä kovasti äitisuhteesta, äitini kun sattui olemaan tätä ristikuulustelua tehneen mielenterveysneuvolan työntekijän kolleega...
Ei tullut minusta hullua, vaan erittäin vaikean niskan retkahdusvamman saanut, jolla on lisäksi ligamenttivamma ja aivo-/aivorunkovamma. Parhaassa työiässä oleva monivammainen, byrokratian kauhu!
Kyllähän minustakin oikein epäsosiaalinen saadaan, kun olen kotona jumissa neljän seinän sisällä kaiket päivät, kun en voi liikkua minnekään ilman kuskia ja mielellään saattajaa. Kohta vähintään leimataan mökkihöperöksi ja kylähulluksi ;)