Lammassaaren pitkospuilla

Eräänä taannoisena lomapäivänä päätimme tehdä retken Lammassaareen. Välillä saamme miettiä toden teolla, millaisille retkille myös minä voin osallistua. Viikin Lammassaari kuuluu niihin retkikohteisiin, joissa kävimme viimeksi ennen kuin vammauduin.

Monesta vahingosta viisastuneina päätimme suunnata paikalle autolla - onneksi parkkipaikalla oli oikein hyvin tilaa. Joukkoliikenne sai jäädä odottamaan parempaa niskapäivää.

Matkalla lammassaareen on kaikenlaista nähtävää, kuten luontopolku ja lintutorneja. Minulle mieleenpainuvinta taitavat kuitenkin olla pitkospuut.

Ai niin, luontoretkemme oli tällä kertaa myös geokätköilyretki. Geokätköily pitäisi onnistua suorittamaan sivullisilta piilossa, mikä tuottaa välillä vähän hankaluuksia. Yhden kätkön takia könysimme ojassa, jolloin ohi kulkenut pariskunta pysähtyi utelemaan, mitä ihmettä teemme. Pakkohan siinä oli vastata, että etsimme geokätköä. Onneksi sentään tunnistivat lajin. Kätköä emme löytäneet.

Seuraavalla kätköllä puuhastelimme taas oudon näköisinä. Paikalla oli meidän lisäksemme vain yksi nainen, joka tuli kiireesti sanomaan, ettei halua häiritä romanttista hetkeämme ja on juuri lähdössä! Me emme olleet edes kiinnittäneet huomiota paikan romanttisuuteen, vaan yritimme tirkistellä penkkien alle ja lautojen väliin, josko se geokätkö siellä lymyilisi! 

Uskalsin retkellä myös kiivetä yhteen lintutorniin, josta kävimme katsomassa...hmm...lehmiä. Lammassaaren ympäristön pellot taitavat olla niitä harvoja paikkoja, joilla lehmiä voi nähdä näinkin lähellä Helsingin keskustaa.

Sitten alkoi niskaan sattua ja huimaus paheni, mutta keplottelin kumminkin itseni autolle. Harkitsimme poikkeamista jossakin syömässä, mutta kunto ei sillä kertaa kestänyt. Onneksi itse retki tuli kumminkin tehtyä.