Retkiä ja helteisiä hetkiä
Saimme viimein uuden tietokoneen, joka asennusrumban jälkeen alkaa olla kutakuinkin toiminnassa. Viime viikot ovat olleet retkiä täynnä, ja koska nämä hetket ovat olleet merkityksellisiä monella tapaa, ei auta kuin aloittaa ensimmäisestä, jolle olin lähdössä, kun kirjoitin tätä tekstiä.
Retki suuntautui mökille. Ensimmäisenä matkustin tunnin matkan bussilla läheiseen pikkukaupunkiin. Joukkoliikenteen käyttönihän on vähentynyt viime vuosina minimiin, kun nuo oireet ovat itsenäistä matkantekoa sen verran haitanneet.
Bussissa ei sitten tarvinnutkaan istua kuin kaksi minuuttia, kun epävakaa olo iski. Keinutti sillä tavalla, että olisi tehnyt mieli pitää jostakin kunnolla kiinni. Uloskaan ei voinut kunnolla katsella. Tämä oloa kesti puolisen tuntia, ja sitten se niska onneksi ymmärsi rauhoittua.
Ystäväni treffasin, kun bussi puksutteli perille pikkukaupunkiin, keskelle toripäivän vilinää. Siihen vilinään ei tämä retku viitsinyt nokkaansa (ja niskaansa) työntää, mutta näytti se hauskalta kaukaakin katsottuna!
Ystäväni kanssa jatkoimme matkaa. Täytyypä muuten mainita, että olemme tämän ystävän kanssa tunteneet viisivuotiaista asti, enkä tulisi ollenkaan toimeen ilman häntä! Jo siksikin tälle retkelle kannatti lähteä, sillä emme asu ihan lähellä toisiamme.
Mitä siellä mökillä sitten tehtiin? No sitä perinteistä tietysti! Helle oli aika painostava, joten laiturilla makoilu täytti pääosan retkestämme. Uusia perunoita keitimme julmetun kattilallisen (seuraavan viikon menyy koostuikin sitten paistetuista perunoista...)
Minun piti oikein toden teolla poimia mustikoita (niskakipua uhmaten), mutta kasvihuonetta muistuttava säätila vei voiton. Pääsin kuitenkin kokeilemaan tätä ihanaa poimuria:
....ja kuten arvata saattaa, niin ystäväni lapsille tarkoitettu poimuri päätyikin minulle! Kiitoskiitoskiitos! Lupasin tosin, että jos ja kun lapset poimimisesta innostuvat, palautan tämän välittömästi.
Nukkumaan päädyimme vasta pikkutunneilla, kun ensin piti katsoa mainio Girls just want to have fun -elokuva (vuodelta 1985, Sarah Jessica Parker ja Helen Hunt ym.) Sen jälkeen tulivat vielä olympialaisten avajaiset, mutta F:n jälkeen sentään luovutimme.
Puolitoista vuorokautta kuluivat hulvattomissa merkeissä. Mainio puolisoni tuli hakemaan minut kotiin, kun en sillä kertaa toiselle bussimatkalle uskaltautunut.
Kiitos, ystäväni! Retkeillään taas!
Retki suuntautui mökille. Ensimmäisenä matkustin tunnin matkan bussilla läheiseen pikkukaupunkiin. Joukkoliikenteen käyttönihän on vähentynyt viime vuosina minimiin, kun nuo oireet ovat itsenäistä matkantekoa sen verran haitanneet.
Bussissa ei sitten tarvinnutkaan istua kuin kaksi minuuttia, kun epävakaa olo iski. Keinutti sillä tavalla, että olisi tehnyt mieli pitää jostakin kunnolla kiinni. Uloskaan ei voinut kunnolla katsella. Tämä oloa kesti puolisen tuntia, ja sitten se niska onneksi ymmärsi rauhoittua.
Ystäväni treffasin, kun bussi puksutteli perille pikkukaupunkiin, keskelle toripäivän vilinää. Siihen vilinään ei tämä retku viitsinyt nokkaansa (ja niskaansa) työntää, mutta näytti se hauskalta kaukaakin katsottuna!
Ystäväni kanssa jatkoimme matkaa. Täytyypä muuten mainita, että olemme tämän ystävän kanssa tunteneet viisivuotiaista asti, enkä tulisi ollenkaan toimeen ilman häntä! Jo siksikin tälle retkelle kannatti lähteä, sillä emme asu ihan lähellä toisiamme.
Mitä siellä mökillä sitten tehtiin? No sitä perinteistä tietysti! Helle oli aika painostava, joten laiturilla makoilu täytti pääosan retkestämme. Uusia perunoita keitimme julmetun kattilallisen (seuraavan viikon menyy koostuikin sitten paistetuista perunoista...)
Minun piti oikein toden teolla poimia mustikoita (niskakipua uhmaten), mutta kasvihuonetta muistuttava säätila vei voiton. Pääsin kuitenkin kokeilemaan tätä ihanaa poimuria:
....ja kuten arvata saattaa, niin ystäväni lapsille tarkoitettu poimuri päätyikin minulle! Kiitoskiitoskiitos! Lupasin tosin, että jos ja kun lapset poimimisesta innostuvat, palautan tämän välittömästi.
Nukkumaan päädyimme vasta pikkutunneilla, kun ensin piti katsoa mainio Girls just want to have fun -elokuva (vuodelta 1985, Sarah Jessica Parker ja Helen Hunt ym.) Sen jälkeen tulivat vielä olympialaisten avajaiset, mutta F:n jälkeen sentään luovutimme.
Puolitoista vuorokautta kuluivat hulvattomissa merkeissä. Mainio puolisoni tuli hakemaan minut kotiin, kun en sillä kertaa toiselle bussimatkalle uskaltautunut.
Kiitos, ystäväni! Retkeillään taas!
Kommentit
Lähetä kommentti